Päivä 30

Ärsytystä, ärsytystä... Asioista, jotka eivät varsinaisesti minulle kuulu. Eli nyt seuraa avautumista, merkityksettömistä asioista, mutta jotka eivät enää pysy hiljaa sisälläni.

NYT RYHTIÄ OIKEASTI! Kun porukalla sovitaan, että viikkotulokset ilmoitetaan valmentajalle MAANATAI-aamuna, eli aamupainoja aamumitat, se ei tarkoita maanantai-iltaa, eikä tiistai-iltaa, eikä varsinkaan keskiviikkoa! Halvin viisarivaaka maksaa kaupassa alle kympin, mittanauha pari euroa, ja meillä kaikilla on kuitenkin ollut rahaa maksaa tästä koko 12 viikon superdieetistä useampi satanen! Miksi tämä muiden viivyttely sitten ärsyttää? Koska valmentaja julkaisee ryhmän yhteistuloksen myös viikottain, ja se kiinnostaa. Eihän sillä oikeasti mitään väliä ole, mutta eihän ole monella muullakaan asialla elämässä. Ymmärrän myös valmentajaa siinä asiassa, että viikkotulosten kommentointi on helpompaa kaikille kerralla, kuin ripotellen sitä mukaa kun tietoja suvaitaan ilmoittaa.

Olen myös haistavinani rivien välistä lipsumista, huijaamista, itsepetosta, motivaation puutosta.... Anteeksi jos käytän vahvoja sanoja. Erilaisten motivaatio-ongelmien kanssa muilla elämän osa-alueilla jo pitempään painineena tiedän paremmin kuin hyvin, että motivaatio ei synny siitä, että joku käskee motivoitua. Siihen ei auta edes se, että sen sanoo itse itselleen. En ole vielä keksinyt mikä siihen auttaisi. Se joko on tai ei ole. Se saattaa tulla jonakin päivänä, tai se saattaa olla eräänä aamuna herätessä. Se saattaa vähitellen hiipiä onnistumisien myötä, tai se saattaa iskeä rytinällä usean epäonnistumisen jälkeen, kun haluaa vaikka verenmaku suussaan näyttää itselleen ja muille. Mutta väkisin se ei tule...

Maailma on täynnä erilaisia kuntokuureja, laihtumisohjelmia ja elämäntapamuutoksia. Tänään facebook-seinäni kirkui punaisenaan jostain lihattomasta lokakuusta.... Siihen en ota sen enempää kantaa kuin että EVVK! Jos tämä ei ole oikea tapa tai menetelmä, voi koska tahansa palata entiseen. Pussikeittoihin, kaninruokaan, tai sohvan pohjalle. Minä en sinne enää palaa. EN ENÄÄ IKINÄ! Sen olen luvannut itselleni, että se ovi on nyt sulkeutunut ikuisiksi ajoiksi. En aio enää ikinä nähdä sellaista peilikuvaa, enkä puntarilla sellaisia lukemia....

Ja kun nyt kerran on aloitettu, jatketaan purkautumista. En halua enää kuulla yhtäkään valitusta raejuustosta tai parsakaalista. Jos ne eivät ole kuuluneet ruokavalioon aikaisemmin, niin voi harmi. Miten ihmeessä ei? Itse olen niitä ainakin syönyt lapsesta asti koulussa ja kotona, miksi muut eivät ole? Ja koska nyt vetelen jo viidettä viikkoa samaa evästä joka ikinen päivä, en halua enää kuulla työpaikan taukotilassa että "oho, täällä haisee parsakaali!" Totta hitossa siellä haisee parsakaali. Tai että siellä haisee kala. Kyllä, siellä haisee kala niinä päivinä kun syön kalaa. Ruoka haisee. Piste. Joskus siinä on enemmän mausteita, joskus vähemmän, mutta yhtäkaikki se haisee, ja takuuvarmasti parsakaalille. Joka päivä. Kaksi kertaa.

UGH! Olen puhunut.

Sitten muita mietteitä. Sovittelin marketissa tänään itselleni treenihanskoja, koska esimerkiksi steppilaudalle nousuissa molemmissa käsissä on 15kg käsipaino, huomaan jo ennestäänkin rokon runtelemassa hipiässäni kevyttä känsöittymistä. Tää tyttösöpöily on kohta jo ihan liikaa :D Palataan sinne markettiin. Siellä oli tarjolla treenihanskoja kolmelta eri merkiltä, kolmen eri hintaisia.

S-kokoinen hanska...

...ja hyvin S-kokoinen käsi :)

Sattuneesta syystä yllä kuvatut hanskat eivät lähteneet mukaani. Toinen malli taas oli materiaaliltaan jäykkä kuin pelti, ja samoin pikkusormeni jäi ehkä 5mm näkyviin. Se kaikista kallein teknisen hengittävästä verkkomateriaalista ja hienosta säämiskästä (okei, jotain perusmokkaa) valmistettu hanska S-kokoisena sitten istui kuin valettu. Tietenkin. Käyn sen kuitenkin sieltä ostamassa ennen ensi viikon treeniä, jolloin minulla on ilo ja kunnia viettää laatuaikaa ihmisyyden ja olemisen alkulähteillä, hengissä pysymisen äärirajoilla, yhdessä pt E:n kanssa. Ja oikeasti, pelokkaana ja malttamattomana odotan sitä, kuin lapsi joulupukkia.

Pakettiautomaattiylläri

Voitin Postin pakettiautomaattiarvonnassa jotain hienoja marjaherkkuja, jotka saapuivat tänään valitsemaani automaattiin. Kivaa! Tosin voisi se arpaonni joskus suosia vaikkapa lottokupongin kanssa, sille olisi jopa enemmän käyttöä dieetin aikana kuin näille... Päiväystä oli toukokuulle 2014, joten saavat vanheta kaapissa vielä tovin. Kuulin kuitenkin luotettavalta taholta että maistuvat kamalalta :)

Nyt pinkaisen tästä vielä iltalenkille, vaikka en oikein jaksaisi. Tai ei huvittaisi, jos suoraan sanotaan.  Tällä viikolla ajattelin keskittyä lepoasioihin, ainakin sen verran, että nukkumaan menisin joka ilta niin, että kellonaika alkaa numerolla 22. Näyttää vähän haastavalta. En usko, että onnistuu kertaakaan.