Tänään ja tässä fiilistelen viimeistä kertaa tämän blogivauvani kanssa, ja jätän sen elämään omaa elämäänsä tänne Internetin ihmemaahan. Mennyt kolmekuukautinen on totisesti jättänyt minuun jälkensä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tukevaemäntä-osoitteesta on nyt luovuttava ja omaa napaa on tuijotettu oikein urakalla. Ja pakko sanoa, että matka oli yllättävän lyhyt ja sileä, olisi voinut pahempaakin turbulenssia tulla vastaan.
Sitten vähän kuvamuistoja
2012
2013
2012
2013 (antakaa nyöritys miehelle anteeksi!)
Hääpäivänä 1.12.2012
Kesällä 2013
Marraskuu 2013
Kyllä täällä varmaan jotain on tapahtunut!
Ja sitten vielä lopuksi pari NIIN OSUVAA mietelausetta, jotka ihan vartavasten kävin tänään valokuvaamassa kuntosalimme seinältä!
Tämä kannattaa pitää mielessä vaikka loppuelämänsä!
'''
Ja tämän olen menneen syksyn aikana oppinut.
Uusi blogi näkee päivänvalon lähiaikoina, siellä lunastan viimetalvisen lupaukseni (itselleni) täydellisestä herkkupepusta :) Ja täydellisemmästä kaikesta muustakin. Salireppu huomiseksi on jo pakattu, ja eväät tehty. Eli viikonlopun tankkauksen jälkeen antaa asioiden jatkua entisellään.
Odotettu, pelätty ja toivottu punnitusaamu tuli! Tämä päivä on ansainnut arvosanakseen ehdottomasti 10-. Kerron myöhemmin, mistä se miinus tulee.
Mennäänkö itse asiaan, kiinnostaako ketään? Tuloksia? No HITTO, mä tein sen!!!
KOKONAISTULOKSET
PAINO - 13,1 KG VYÖTÄRÖ -17,5 CM LANTIO -13 CM RINTA -10,5 CM REISI -9 CM
Ja muutokset maanantain punnituksen jälkeen, eli viidessä päivässä: paino - 1,6kg vyötärö -3,5 cm lantio -0,5cm rinta -1cm reisi -0,5cm
Nämä lukemat saavat minut niin iloiseksi ja onnelliseksi, että olen täysin sanaton. Ylitin tavoitteeni, ylitin valmentajani keskiviikkona heittämän haasteen, joka tuntui käsittämättömältä, ja saavutin Superdieetin aikana KAKSI uutta kymmenlukua. Nyt tätä kirjoittaessani fiilistelen niin surutta punaviinillä ja pikkuruisilla juustosilla.
Bosolee-nuvoo ja maltillinen juustotarjotin
Tänään päätin siis syöpötellä ihan huoletta, kuten niin moni muukin. Aamupala oli vielä ihan tuttu ja turvallinen raejuusto-kaurapuuro-sotku. Mutta sitten tuli vähän ruisleipää ja mitä näitä nyt on. Lähdin kauppaan aikomuksenani ostaa
-karkkia
-leivoksia (tai kakku)
-alkoholia
Ostin lapselle suklaavanukasta. Pyörin ja nuuskutin koko leivospullakakkumunkkiosaston läpikotaisin. Pitävät minua kohta seinähulluna, sillä silittelin taas sitä käpykakkua. Mutta en loppujen lopuksi osannut päättää, enkä ostanut mitään. Sama toistui kaljasiiderihyllyssä. Lapsen joulusuukosta jouduin syömään suurimman osan, kun ei se tykännytkään. Ja lounaaksi söin laiskuuttani perunamuusia ja nakkikastiketta (ja että oliko hyvää? NO OLI!!!)
Päivällä meillä oli muiden dieettiläisten kanssa viimeinen yhteistreeni, ja tunnelmat olivat ristiriitaiset. Niin iso joukko ihania onnistujia, puolet pienempinä, jumppaamassa ja hikoilemassa viimeistä kertaa. Ja vaikka itselläni homma jatkuu, ja niin jatkuu monella muullakin, on tämä silti erään ajanjakson päätös. Toivottavasti meidän ihanille ohjaajille ja vetäjille ja koko dieetin järjestäjille jäi meistä, ensimmäisestä Superdieettiporukastaan, voittajaolo! Koko salin henkilökunta on kiitoksensa ja ylistyksensä ansainnut.
No entäs se minun oma valmentajani E sitten? Hänellekin aamulla tuloksia kirjoitellessani olin sanaton. Viestini jäi lopulta kovin lyhyeksi. En toisaalta viitsinyt heittäytyä kovin sentimentaaliseksi, koska yhteistyömme ei pääty tähän. Enkä toisaalta viitsinyt päästää ilmoille niitä ylitsevuotavia sydämiä ja virtuaalirakkaudentunnustuksia (siis treenimielessä, kyllä te tiedätte!), jotta en leimautuisi taas sille käpykakunhalaajalinjalle ja että yhteistyömme tosiaan jatkuisi :) Lahjon hänet vielä ruhtinaallisesti heti kun keksin miten.
Lapsi teki torttuja
Pullahyllyjä kierrellessäni olisin voinut ostaa joulutorttuja. Ne eivät ole mitenkään yliampuvan jättimäisiä, ja kausileivonnaisina niiden pahamieli-barometri on aika alhaalla. En vain kertakaikkiaan viitsinyt maksaa kahdesta tortusta lähes kahta euroa! Kahdella eurolla taisin saada aineet jo pellilliseen vastaavia kotitekoisia. Ja mikäs sen parempaa kuin ostaa aineet ja laittaa mies ja lapsi leipomaan. Sillä tuloksella, että äidille jätettiin kolme, joista soin yhden. UH! Ei maistunut, mutta hyvää oli :)
Treenin jälkeen kukin kertoi vähän suunnitelmiaan, lähinnä ruokasuunnitelmiaan, että mitä kukin lähtee nyt hulluna syömään ja ahmimaan, mistä on viimeiset 12 viikkoa haaveillut. Ampaisin treenilookissani viimehetkillä vielä uusintakierrokselle kauppaan ja A-markettiin mielessäni selkeä herkkusuunnitelma. Halpaa pakastepatonkia, jotain juustoa ja PUNAVIINIÄ. Voi, saisinpa tähän jotain valvontakameran kuvaa itsestäni siellä viinipullojen keskellä. Vannon, että jo ennen täysi-ikäisyyttäni olin paremmin perillä A-marketin valikoimasta kuin tänään! Sitten muistin, että eräs FB-kaverini oli menneellä viikolla jakanut erään viinipullon kuvan Facebookissa, ja valinta oli tehty (nyt reilun lasillisen jälkeen, ei yhtään huono valinta!).
Markettipuolelta patonkien ja minijuustosetin lisäksi mukaan lähti pieni keko irtokarkkeja. Tiedättekö sen tuoksun irtokarkkiosaston ympärillä? Kun eri karkkien tuoksut sekoittuvat huumaavasti toisiinsä? Tai videovuokraamossa, kun tuoksu tunkeutuu ihohuokosiinkin? Ja joka kerta (anteeksi irtsariystäväni), lopputulos ei vain ole hyvä. Ei ole maailmassa sellaista karkkia, jossa yhdistyisi se huumaava tuoksu, koska jokainen karkki on tietenkin omansa. Eli muutaman karkin pussista hotkaisin pahimpaan himooni, vain huomatakseni, että pahaa oli. Ja huono olokin tuli, ja omatunto.
Paljon melua tyhjästä - syömättä jäi
Surkeiden mässy-yritysten jälkeen palasin turvalliseen, ja kokkasin ehkä MAAILMAN PARHAAN PÄIVÄLLISEN! Samaa tavaraa lähestulkoon kuin viimeiset 12 viikkoa, ja lohimedaljonkini saavutti ehdottomasti päivän parhaan aterian palkinnon.
Kaikkien näiden viikojen jälkeen <3 päivän paras ateria!
Ja sitten päivällä kun pistelin pyykkejä kaappiin ja hajoilin liian täytenä pursuilevan vaatekaappini kanssa, päätin joistakin vaatekappaleista luopua. Jostain kumman syystä kaapistani löytyi myös avaamattomassa paketissa olevat ruotsalaisketjun pinkit farkut kokoa 38. Ovat kai olleet halvennuksessa joskus nettikaupassa, ja olen ne toiveikkaana tilannut. No, nyt ne mahtuivat ja menivät jopa kiinni. Voi silti olla, että muutama aamulenkki on juostava ja salitreeni vedettävä, että kehtaan ne päällä ihmisten ilmoitte lähteä. Niistä sitten kuvamateriaalia uudessa blogissa joskus.
Eilen jäi kirjoitukset kirjoittelematta, ehkä siitä syystä, että käytössäni ei ollut kaipaamaani sihteeriä, joka olisi kirjoittanut puolestani. Muutenkin keskityin lähinnä vain palautumiseen, lepäämiseen ja paranemiseen. Niin että oli vähän kädet kipeänä :D Kuten pitikin olla.
Nyt on kyllä todellinen final countdown menossa. Virallisen viralliset tulokset siis HUOMENNA! Mitähän poppakonsteja tässä enää keksisi? Eilen parantelin kituvia ruumiinosiani sekä ohjatussa venyttelyssä että kotisaunan lauteilla. Ja juomalla litroittain vettä ja katsomalla peräti kolme jaksoa kotimaista hömppäsarjaa Ylen Areenasta (sielunhoitoa).
Tänä aamuna tulikin puolivahingossa vähän lisävastusta aamuaerobiseen. Jos ei tule hiki juostessa, niin vastasatanut puuterilumikerros ja toppapuku kyllä nostaa hien pientaan. Lumi tuli yön aikana ja ulkona näytti kylmältä ja liukkaalta. Pukeuduin paksusti ja ajattelin vain kävellä reippaanlaisesti, mutta koska ulkona siis ei ollut kylmä eikä liukasta, pistin kesälenkkareilla vielä juoksuksi. Jotenkin symbolista, että talvi tulee nyt kun projekti loppuu. Sehän olisi voinut tulla jo kuukausi tai kaksi sitten.
Tänään järjestin lapselle ja sen poikaystävälle (joo, ne on kolmevuotiaita, mutta siis ystävä ja poika!) lettukestit. Se tuoksu meinasi tietysti tehdä minut hulluksi. Minulla on maailman paras lettupannu, mutta se on so last season, eli kun meille tulee tammikuussa uusi induktioliesi, niin bye bye lettupannu. Eli nyt sitten paistellaan lettuja ja lättyjä ja munakkaita minkä keretään ja heitetään hiljaiset hyvästit tälle superpannulle. Saatan jopa kehittää reseptin maailman parhaalle proteiinilätyskälle, kunhan pääsen vauhtiin.
Huomatkaa "koirankuppi" vasemmalla, johon voi kipata epäkelvot räiskäleet
Puntarilla olen vakaista aikeista huolimatta ravannut tänään enemmän kuin olisi normaalin järjen mukaan tervettä. Aamupaino oli kelvollinen, mutta iltapäivällä pääsin yllättämään itseni. Nyt illalla taas vähän tahmeilee. Ei tässä siis mitään paineita, mutta taidan nukkua jossain pilkkihaalarihikipussissa ja hikoilla kaikki löysät pois :D
Tänään salilta käveli - leijui - ulos onnellinen nainen!
Kuten jo aiemmin olen kertonut, uuden saliohjelmani yläkroppaosasto jäi vähän hataraksi, kun itsekseni sen kertaalleen olin mennyt läpi, ja tänään sitten tehtiin se yhdessä valmentaja E:n kanssa vanhalla tutulla kannustavalla, mutta periksiantamattomalla ruoskinnalla. Ei vaan! Tämän päivän treeni oli suorastaan lempeä, siis ilmapiiriltään. Sarjat tehtiin kyllä hammasta purren, pienellä tärinällä ja vähän pakottamalla.
Kyllä nyt on pikkuruisia hauiksia ja olkapäitä kiusattu ja ärsytetty! Aikaisempi saliohjelmanihan keskittyi aikalailla suuriin linjoihin ja lihasryhmiin ollakseen sellaisena kyllä varsin toimiva, kuten kuvasta näkyy, mutta nyt ollaan menty vähän syvemmälle lihaksistoon.
Mutta kyllä se yhteistreeni on vaan sellaista tunteen paloa ja hengen nostatusta, että tänään olen lähes sanaton. Treenin aikana kipu ja väsymys kanavoitui taas kerran typerään hihittelyyn ja naureskeluun. Sanoin jo viimeksi, että kun pitää valita nauraako vai itkeäkö, on parempi purkaa tunnetta nauramalla. Omituisia reaktioita, kertakaikkiaan! Se ihan ensimmäinen yhteistreenihän meinasi vähän mennä itkun puolelle, mutta ei siitä mitään voimaa saanut. Nauramalla asetan itseni kivun yläpuolelle, ja jaksan vielä, vaikka kehoni luulee ettei jaksakaan.
Olen aivan pyörryksissä saamastani palautteesta sekä tämän päivän treenin että kaikkien lähes kolmen kuukauden treenien suhteen. Asennekehut nostavat fiilistä tottakai, mutta tänään oli rinta niin rottingilla kun sain kehuja myös tekniikasta ja parantuneesta kehonhallinnasta. Pääsin ehkä vähän yllättämäänkin (sekä itseni että valmentajan). Kyllä, tämä on niin minun juttuni! Oltuani koko elämäni "ihan keskiverto" jotakuinkin kaikessa, pieni toivonkipinä alkoi kyteä päässäni, että onko tämä nyt jotain, jossa voisin kehittyä todella hyväksi....?
Noniin. Palataan sitten maan pinnalle ja aamuaerobiseen, jonka tänään suoritin mukavasti tuulensuojassa omassa olohuoneessa ja lupaamallani trampoliinilla. Olihan se melkoinen kokemus! Pohkeet meinasivat hapottua jo ensimmäisen puolen minuutin aikana, mutta sitten vaan uutta tekniikkaa kehiin. Trampoliinilla pystyy muuten todella hyvin esimerkiksi vain juoksemaan paikoillaan. Ja syke nousee mukavasti, kun ottaa kädet mukaan hyppyihin.
Mielestäni ihan kelvolliset lukemat näin ensipomppimalta. Puoli tuntia oli kyllä aika maksimi, mihin pystyin näin ensimmäisellä kerralla, ja huomenna aamulla muistan avata myös ikkunan, niin henkikin kulkee. Tänään hyppymusiikkina toimi Haloo Helsinki, huomiseksi pitää keksiä jotain vielä hypittävämpää.
Trampoliinista tuli taas sekunnissa kotimme suosituin värkki. Kissa suorastaan jonotti pääsyään trampoliinille minun jälkeeni, ja kissan jälkeen trampoliinin valloitti lapsi.
Nyt saimme sen verran tietoa, että viimeiset VIRALLISET punnitukset ja mittaukset suoritetaan lauantaina 23.11., eli kun kalenterini näyttää TJ 1. Siinä on sitten koko 83 päivän työ ja tulokset, sunnuntaina voin vielä vähän fiilistellä, ja sittenpä tämän blogin tarina alkaa olla siinä.
Pientä painetta ilmassa, koska viimeisen yhteistreenin ajankohta ei ole ollut tiedossa. Varmuuden vuoksi salireppu on ollut koko ajan lähtövalmiudessa. Mutta se on siis huomenna! Vähän, tai aika paljonkin taas jännittää, vaikka tiedänkin olevani taas innosta halkeamaisillani huomenna. Aikataulullisesti aamuaerobisetkaan eivät onnistu tällä viikolla, ja siitä syystä tänään trampoliini kokee ylösnousemuksen varaston uumenista. Huomenna klo 5:30 viritän sykemittarin ja Spotifyn, ja katson, mitä saan aikaiseksi pomppimalla (nyt sormet ja varpaat ristiin, että lapsi suostuu nukkumaan edes kuuteen saakka).
Juoksulenkkien tehottomuus on ollut mielessä taka-alalla jo muutaman päivän, ja olen asiaa nyt ajatellut. Jos aina juoksee samaa lenkkiä ja samaa nopeutta, niin kehitystähän ei tapahtu, vaikka hukkaankaan se ei tietenkään mene. Heräsin kahdelta yöllä kovaan kaatosateeseen. Saattoi siinä joku viittä vaille 3-vuotiaskin olla osasyyllisenä. Normaalisti olisin ehkä miettinyt, että "voi ei, toivottavasti aamulla ei enää sada", mutta nyt totesinkin vain mielessäni, että "hyvä kun sataa, eipä ainakaan ole tiet jäässä aamulla, pääsee juoksemaan". Ja tänään sitten myös juostiin.
Juostessani analysoin joka askelta, ja kirosin mielessäni, miksi juuri tänään en laiskuuttani laittanut sykemittaria. Juoksuvauhti tahtoo helposti hiipua sille mukavalle, tutulle ja turvalliselle hölkkäalueelle aina pienen spurtin jälkeen, ja tänään ihan tietoisesti kiristin tahtia heti kun se alkoi hiipumaan. Lopputuloksena oli sopivastihengästynyt ja hikinen lenkkeilijä, sekä hyvä nopeus! Reitti itsessään oli sama kuin ennenkin.
Keskinopeus :D
Eilen vietin itsekseni pienimuotoista etukäteisjoulua. Mainostan tässä samalla vähän. Luonnonkosmetiikan verkkokauppa Jolie pomppasi tietoisuuteeni vähän aikaa sitten facebook-mainoksena. Jokin siinä kiinnitti huomioni ja sai klikkaamaan, vaikka muuten viittaan aikalailla kintaalla moiselle mainonnalle. Se olikin sitten menoa. Viime perjantaina sijoitin pienen omaisuuden tuotteisiin, jotka myytiin niin hyvin Jolien omassa blogissa, että olin, no, myyty. Pisteenä iin päälle sain aivan ihastuttavaa palvelua sähköisesti, kun kyselin heiltä etäkonsultaatiota tuotteiden valintaan. Tilasin kaiken, mitä he suosittelivat, koska perustelut olivat niin hyvät. Ihanuus saapui siis eilen, toimitusaika yksi arkipäivä.
Kaunis paketti
Kaunis silkkipaperi
Ja vielä käsin kirjoitettu viesti...
Muutakin ihanaa siirtyi eilen omistukseeni, nimittäin kengät, joita sovitin jo viime viikolla. Sitten nukuin yön yli, ja toisenkin... ja aika monta yötä. Kunnes hain kengät kotiin. Ai mikä diili, että en osta mitään ennen Superdieetin päättymistä :D ???
Nyt minut saa kutsua juhliin!
Vaatetilanne on myös aika katastrofaalinen. Murhemielellä heitän kohta lempifarkkuni roskiin. Ne alkavat paitsi pyöriä päällä, ovat myös jo totaalisen puhki-istutut. Uusien ostaminen on vain iso kynnys, etenkin kun kehonrakennusprojektini ei suinkaan pääty tähän. Nyt on vasta alkusoitot soiteltu sen suhteen. Päätin, että tässä vaiheessa hankin vain eettisesti epäilyttäviä halpavaatteita ruotsalaisista ketjuliikkeistä, ja katsotaan tilanne uudestaan, kun kesäkunto kolkuttelee ovella.
EI HUONO!!! Olisin viikonlopun löysäilyn jälkeen voinut odottaa pahempaakin.
Paino -11,5kg (-0,4kg) Vyötärö -14cm (ei muutosta) Lantio -12,5cm (-1,5cm) Rinta -9,5 cm ( ei muutosta) Reisi -8,5cm (ei muutosta)
Nyt on kieltämättä vähän painetta ilmassa. Viimeinen viikko. Viimeiset rutistukset ja loppukirit. Treenaanko ihan hulluna viimeiset päivät vai taktikoinko pelkillä rasvanpolttoaerobisilla ja lepäilyllä? Ainakin tiedossa on yhteistreeni valmentajan kanssa ja lauantaina koko superdieettiporukan kanssa. Tietenkin oma osallistumiseni lauantain yhteisjumppaan on yhtä varmaa kuin epävarma aikataulullisista syistä, kiitos rautatiemonopolin.
Aamuaerobiset pyrähdetään tottakai jokaisena aamuna kun se vain on mahdollista. Tänään se ei ollut, ja sen vuoksi kävinkin eilen illalla juoksemassa. Ihmettelin jo kertaalleen viime viikolla hapenottokyvyn paranemista, ja jatkan samaa nyt. Eilen pingoin minkä kintuistani pääsin, hypähtelin ja tein villejä spurtteja. Lisäksi reittini kiersi taas ihmeellistä siksakkia, ja silti en saanut kasaan kuin 40 minuuttia ja 5,5 km. Tuloksena hengästymätön ja hikoilematon juoksija. Hölkkääjä, ihan kuinka vaan. Nyt pitää ehdottomasti keksiä jotain uutta, jotta kehitystä tapahtuisi jatkossakin. Silmäilin jo innostuneena mynextrun -sivustoa puolimaratonin kiilto sielussani.
Sain valmentajaltani palautetta, että hän on ollut erittäin tyytyväinen paitsi tuloksiini, myös projektille antamaani panostukseen. Kyllä se vain lämmittää mieltä :) Ja näillä näkymin yhteistyömme tulee siis jatkumaan ensi vuonna. Huippua! Kevään puolella lähtee siis käyntiin todellinen kesäkuntoprojekti, mutta ensin harjoitellaan "loppuelämää" hetki omillaan.
Viikonloppu tuli ja meni, ja kivaa oli. Tässä pieni "ruokapäiväkirja" matkalta Ouluun ja takaisin.
Maistoinko? No en!
Testissä uudet proteiininaksut....
Hyviä oli! Näitä voin ostaa toistekin!
Ruokatauko Tupoksen ABC:llä, keittiö remontissa. Salaattia sentään sai.
Illalla lämmittelin SOKERITTOMALLA glögillä, nam!
Lauantailounas ennen shoppailumaratonia
Kahvitauko Puistolassa, pähkinöitä tuossa kupissa on kyllä vaikka viikoksi.
JA SITTEN HOMMA LEVIS KÄSIIN! Toripolliisin burgeri! Saatavilla olikin vain pikkujoulujen erikoismenu, johon ei kuulunut mitään järkevämpää. Hyvää oli, söin kaiken. Eikä edes harmita!
<3 SCORPIONS<3
Kotimatkalla
Tarjouslaatikosta löytyi uusi barbi, ehkä lapsi joskus sanoo, että tämä näyttää äidiltä :D
Sen pidemmittä puheitta. Ei mennyt ihan niinkuin piti, mutta kuitenkin aika hyvin. Huomenna sitten päivitellään tuloksia ja aloitetaan viimeinen superdieettiviikko. Ensi viikolla ohjelmassa myös viimeinen yhteistreeni valmentajan kanssa.
Tänään ollaan oltu jo niin viikonloppufiiliksissä, että keskittymiskyky on ollut taas ihan adhd-luokkaa. Huomaatteko muuten, että joka viikko kirjoitan suunnilleen samasta asiasta. Vaikka eivät ne viikonloput niin kovin ihmeellisiä ole, paitsi tänä viikonloppuna.
Huomenna aamulla hoidellaan vähän asioita ja harrastetaan sellaista erikoista, että mennään puoliskon kanssa yhdessä salille. Sellainen ihme on tapahtunut kerran aikaisemmin yli vuosi sitten. Siitähän voi tulla ihan hauskaa. Pitäisiköhän sitä pyytää ottamaan valokuvia minusta tositoimissa? Sitten ajellaan pari sataa kilometria, harrastetaan hieman kulttuuria ja pariskuntakyläilyä, ja lauantaina tärähtää ikiaikainen pakkonähdä-juttu: Scorpions!!! Mieletöntä!
Vaikka joskus aamulla on olo, että en varmasti lähde lenkille, niin tänään kyllä huomasi sen päinvastaisen vaikutuksen. Tänään en aikataulullisista syistä päässyt aamulenkilleni, ja olin niin väsynyt koko vajaan neljän kilometrin automatkan. Korttelia ennen päätepistettä liikennevaloissa pelästyin ajattellessani, että "jos lepuutan silmiäni ihan hetken, avaan ne sitten kun valo vaihtuu": Hei haloooo! Eli huomenna, vaikka ei olisi mikään pakko, ampaisen silti lenkkipolulle normaaliin aikaan, vaikka en töihin menekään.
Tänään tapahtui todellinen lounasfloppi. Lähdin hyvistä aikeista ja valmisteluista huolimatta parin kollegan kanssa salaattilounaalle, vaikka tiesin, että kyseisen paikan salaatti ei ole kovin kummoinen. Ajattelin antaa sille vielä mahdollisuuden. Sain noin Mount Everestin kokoisen vuoren vetisiä mereneläviä ja kumisia kinkkuja ja kanoja. Koko komeus oli pursotettu täyteen jotain halpaa salaatinkastiketta, koska unohdin mainita asiasta (olisi siinä kyllä ollut lusikoiminen ilman soosia). Minä siis söin ja söin ja söin, ja olin jo ääriäni myöten kylläinen täytteistä siinä vaiheessa, kun vihdoin saavutin kipon pohjalta sen itse salaatin, eli sen vihreän osan. Paha ruoka, pahempi mieli. Tuntui, että kaikki kadotetut 11 kg pamahtivat korkojen kanssa takaisin pelkästä ketutuksesta.
Illalla lähdin sitten korjaamaan vahinkoa salille, Bodyviveen, venyttelyyn, sekä luksussessio infrapunasaunassa. Kehonhuoltoa pitkän kaavan mukaan! Infrapunasauna on jo vanha tuttu vuosien takaa, ja olen siitä aina kovasti pitänyt, mutta silti se aina tahtoo jäädä. Kertakaikkisen jännä paikka. Tänäänkin ihmettelin, miten saatoin hikoilla sääristäni ensimmäisenä. Sellaisen kopin kun saisi kotiinsakin. Tai sellaisen hybridisaunan joka toimisi sekä että, riippuen haluaisiko perinteistä vai infrapunaa.
Nyt tulee sitten raakaa kuvafaktaa! Ja ei, tämä ei ole moittimani beautiful body -mahakuva. Tämä on arkistomateriaalia ja väliaikatietoa. Onhan siinä vielä tekemistä. Ja jos nyt tekemisen makuun päästään, niin sitähän ei sitten tarvitse lopettaa, sanotaanko nyt vaikka 70 vuoteen. Mutta kyllä, nyt on tapahtunut suuria! Voi kun näkisitte heinäkuiset uimapukukuvat Turkin matkalta!! No ette näe, ja se on ihan kaikkien omaksi parhaaksi :D
14.11.2013
Arkistoin tänään myös treeniohjelmalappusia, jotta ovat sitten myöhempää käyttöä varten tallessa. Eräs parempi elämä -projekti minulla oli näemmä alkanut 10.11.2012, ja olin silloin suorittanut hieman mittauksia. Tässä silloiset lukemat tämän päiväiseen verrattuna:
rinnan ympärys + 9,5cm
vyötärö + 14,5cm
lantio + 9 cm
reisi sama! epäilen hieman mittausmenetelmiä
Hyvä hyvä hyvä! Tai siis näiden mittausten perusteella en vuoden aikana kovin vakavia tuhoja saanut aikaiseksi kun noin tasaisia olivat sentit lähtölukemiin verrattuna.
Jos viikonloppuna reissupäivitykset tökkivät, sitten teen kotiin palattuani jonkinlaisen yhteenvedon kaikesta. Mutta siitä lähdetään, että omat eväät otetaan mukaan, tästä tulee vielä hauskaa!
Katsokaa nyt, kuinka vähiin nuo päivät käyvät! Niin vähän aikaa ja niin paljon tehtävää vielä.
Koin yllättävää vapauden tunnetta, kun muutin viikko-ohjelmaani. Muutamasta sattumasta johtuen maanantain salitreeni siis siirtyi tiistaiksi, ja siinä sitä sitten oltiinkin jo ihan sekaisin. Aamulenkit juostu maanantaina, tiistaina ja tänään kävelty. Miksi? No koska palelsi. Kurkkasin aamulla ovesta pihalle, että onko plussakeli vai ovatko tiet jäässä. Oli plussaa, ja tiet edelleen sopivasti vain märkiä, ei jäisiä. Mutta niin kolean kylmä viima iski kintuille, että en voinut kuvitellakaan pukeutuvani pelkkiin trikoisiin ja juoksutakkiin. Pynttäsin siis kunnon toppavarusteet päälle ja lähdin vain reippaalle kävelylle. Miksi, vaikka syke pitäisi saada korkeammalle, jotta hyöty olisi optimaalinen? No koska minä voin tehdä niin! Minä voin suunnitella viikkoni ihan miten haluan!
Kipu eilisestä treenistä hiipi käsivarsiin taas vähitellen päivän aikana. Ja jostain syystä myös naamaan. Olen kai koko yön purrut hampaita yhteen niin kovasti, että leukani on ollut aivan puuduksissa koko päivän. Ehkä näin unta sellaisesta raudannostosta, että ilmeetkin ovat olleen mukana.
Aamun löysäilyä otin kyllä iltasella sitten sen verran takaisin, että lähdin poikkeuksellisesti alkuillasta juoksulenkille. Päätin tehdä elämäni juoksulenkin. Niin pitkän, että varmana menee maaginen 600kilokalorin raja rikki. (600kcal on maaginen siksi, että sen ylittävä aerobinen treeni oikeuttaa yhteen palautusjuomaan ja yhteen pasta-annokseen) Juoksin, ja juoksin, ja juoksin, kiersin koko asuinalueemme ääriään myöten ja vähän vielä tein ylimääräistä siksakkia reitilleni pikkuteitä pitkin. Lopputuloksena 7,4km ajassa 54 minuuttia ja poltettuja kaloreita 503. MITÄÄÄH? Sitten kysymys. Miltä näyttää ja kuulostaa lievästi BMI:n tuolla puolen oleva ihminen, joka on juossut yhtäjaksoisesti lähes tunnin? No ei sitten yhtään miltään. Posket ehkä punoittavat raikkaan kylmästä ulkoilmasta, mutta en ollut edes hengästynyt! Tämän ajatuksen sain päähäni jo kolmen kilometrin jälkeen. Mitä on siis tapahtunut hapenottokyvylleni? Se on parantunut ehkä noin 1000%.
Eilinen kirjoitukseni itsensä hyväksymisestä ja hyväksymättömyydestä herätti mielenkiintoista keskustelua. Olo oli kuin olisin muurahaispesää käynyt vähän sohimassa. Siitä aiheesta voisin kyllä jutustella loputtomiin, mutta alkaisin varmasti jossain vaiheessa toistamaan itseäni. Olen silti sitä mieltä, että maailma lakkaisi pyörimästä, ellei ihminen olisi muutoshakuinen. Ja hieman surullinen fakta on se, että oma maailmani oli jo lakannut pyörimästä, kunnes tuli superdieetti ja herätti minut henkiin. Siis ihan oikeasti! Viime vuodet ja varsinkin viime vuosi ryvettiin niin syvässä pohjamudassa, että itsetyytyväisyydestä puhuminenkin olisi ollut melko brutaalia.
Meitä tähän superdieettiin osallistujia oli monta kymmentä. Olen ihan äärettömän ylpeä meistä kaikista, jotka ovat pysyneet matkassa mukana, saavuttaneet huikeita tuloksia ja tehneet TÖITÄ kaiken saavuttamansa eteen. Yksikään gramma ja sentti ei ole ilmaiseksi lähtenyt. Ja jos puolellakaan meistä tulokset ovat tulleet jäädäkseen, muutos tulee parantamaan valehtelematta kymmenien meihin sidoksissa olevien ihmisten elämänlaatua. 18.9. projektin ollessa vasta alkutaipaleella eräs vanha koulukaverini kommentoi asiaa facebookissa näin: "Turha tuntea huonoa omatuntoa, terveempi ja itseensä tyytyväinen äiti, on parempi ja energisempi äiti. Näin mulle sanoi kerran eräs viisas 3 lapsen äiti joka itsekin on personal trainer". Itseasiassa näiden sanojen vuoksi sitä huonossa omatunnossa rypevää itsesäälipostausta ei ole sitten koskaan tullut, koska muun muassa tämä lause on kantanut eteenpäin kaikki nämä viikot. Kiitos siitä, tunnistat kyllä itsesi :D
Ja siitä muutoksesta vielä. Tänään pistettiin nimet sellaiseen paperiin, että ensi vuonna meidän keittiössä kokataan vaikka mitä hienoja parsakaalimenyitä ilman, että kenenkään tarvitsee menettää yöuniaan elämän epäkäytännöllisyyden vuoksi. Todennäköisesti laihdun entistä enemmän, koska minulla ei välttämättä ole kohta enää rahaa ruokaan. Mutta ainakin minulla on HELVETIN HIENO KEITTIÖ, jossa voin haaveilla nälissäni :D
Tänään nyt vähän ärsyttää. Huh! Se on pitkä juttu. Siihen liittyy eräs radiokanava, jonka toimittajat mielellään postailevat sosiaaliseen mediaan erilaisia mielipiteitään ihmiskehoista ja treenaamisesta ja sen sellaisesta. Siellä etenkin naispuolisilla toimittajilla tuntuu olevan joku hyväksy itsesi sellaisena kuin olet -teema. Sitten yhdessä tykkääjien kanssa kauhistellaan, miten ihmeessä Kate Uptonia voidaan pitää liian isokokoisena. Minun mielestäni täysin yhdentekevää keskustelua, kun ottaa huomioon miltä sen naisen naama näyttää.
Kate Upton
Tänään sivuttiin taas aihetta, ja otsikkokin osui ihan naulan kantaan: Arvosta vartaloasi - millainen ikinä se onkaan. Jos et jaksa klikata linkkiä auki, niin siellä on siis atleetteja, telinevoimistelijoista sumopainijoihin riisuutunut kameran edessä. Ja mitä tästä opimme? No emme mitään.
Hyppään vähän toiseen aiheeseen, mutta liittyen samaan asiaan. Aikaisemmin tänä vuonna jonkin verran mediassa huomiota herätti jonkun kekseliään äiti-ihmisen beautiful body project. Yhtäkkiä kaikki tavisäidit rohkaistuivat valokuvaamaan itseään nakuna ja julkaisemaan vauvamahojaan netissä. Onhan se kaunis ajatus... anna arpiesi kertoa eletystä elämästä, menetit ehkä tissisi ja vyötärösi, mutta sait lapsen.
PLAAPLAAPLAA!!!
Minä en ollut yksi heidän joukossaan. En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi sitä, jonka voi omalla toiminnallaan muuttaa, pitäisi sietää, saati sitten väen väkisin tykätä ja rakastaa? Miksi minun olisi pitänyt hyväksyä itseni sellaisena kuin esimerkiksi olin lapsemme ristiäisissä? Miksi minun mielestä pitäisi olla ok, että mahanahka on lörpähtänyt ja näytän edelleen raskaanaolevalta, vaikka lapseni on jo kohta kolmevuotias? Ja ennen kaikkea: MIKSI MINUN PITÄISI HYVÄKSYÄ SE, ETTÄ KAIKILLE EI KÄY NÄIN?!? Universumin suurin vääryys, joka ei selity minkään valtakunnan omenoilla eikä synninteolla.
Mutta sitten kun minun beautiful body project on saavuttamassa määränpäätään, voin mielihyvin julkaista itsestäni ihan mitä kuvia hyvänsä. Kuka tahansa voi olla se pullantuoksuinen ja -näköinen äiti, joka on menettänyt itsensä, eikä enää edes muista kuka on, minäkin oli ja päätin lakata olemasta.
Varsinainen joulumuori 24.12.2011
Kaikki mietteeni ja ajatukset koskevat edelleen vain ja ainoastaan minua itseäni. En seurannut perfect body -postauksia, enkä tiedä, ketkä kaikki minun tuntemistani ihmisistä siihen osallistuivat. Ehkä joku teistä, jotka tätäkin luette, lähti mukaan. En tiedä, joten en siis puhu teistä :D Mietin vain, että moniko lopulta pettää sillä mukahyväksynnällä vain itseään?
Tyytyväisyys tappaa kehityksen. Taas kerran toistan samaa asiaa. Ehkä siksi, että käsinkosketeltavaa tyytyväisyyttä on ollut taas havaittavissa, ja pitää oikein potkia itseään, että NYT EI OLE AIKA OLLA TYYTYVÄINEN. Ei kaksi viikkoa ennen loppua. Tai edes sen jälkeen. Tässä on vielä paljon tehtävää ja pitkä matka. Mihin? En tiedä :D Paremmaksi ihmiseksi, paremmaksi minäksi.
Tänään kävin sitten salilla rakentamassa taas muutaman solun sitä parempaa minää. Uuden saliohjelman ylävartalotreeni oli avausvuorossa, mutta vähän kehnolla menestyksellä. Pt E ei ollut paikalla, ja olisin ehkä muutamia hienosäätöseikkoja halunnut häneltä varmistaa. Osa laitteista tuntui olevan varsin maskuliinisessa mittakaavassa. Kun nostin penkkiä jossakin laitteessa niin ylös, että yletyin johonkin kahvaan, varpaani eivät edes hiponeet maata. Eräässä laitteessa pehmustettu tuki pitäisi kai tulla rintaa vasten kun treenataan yläselkää, ja minä sain lähinnä nojata poskeani tätä tukea vasten, samalla kun käteni ja jalkani sätkivät osumatta mihinkään tasaiseen pintaan. Ja painojen kanssa sai kyllä todella olla kekseliäs. Jos jalkaprässissä 150kg menee leikiten, jotain käsijuttuja väänsin hampaat irvessä viidellä kilolla. Tätä pitää nyt vähän miettiä.....
Ainakin ohjelma oli siis tehokas ja sisälsi kyllä monia variaatioita kaikesta :) Olo oli aika hyytelöä vielä kotonakin, ja nyt on vähän ikävä sitä vanhaa ohjelmaa.
Sieltä se odotettu ja pelätty maanantai taas koitti, ja minulla on kertakaikkinen ilo ja riemu esitellä välitulokset!
paino -11,1 kg (-1,5 kg)
vyötärö -14 cm (-0,5 cm)
lantio -11 cm (-2 cm)
rinta -9,5 cm (-2 cm)
reisi -8,5 cm (-0,5 cm)
Yllä kuvattu valomeri on aamulenkkini varrelta tänä aamuna hautausmaalta, jossa sadat ihmiset olivat käyneet muistamassa isiään eilen isänpäivänä. Siihen oli pakko oikein pysähtyä ottamaan valokuvaa, vaikka kuva ei koskaan anna oikeutta sille kauniille näkymälle.
Tasan vuosi sitten isänpäivänä meillä ei juhlittu. Kerron tätä siksi, että valotan tällä hieman taustaa siihen, mikä johti tilanteeseen, johon tarvittiin järeitä aseita, eli superdieettiä. Tasan vuosi sitten isänpäivänä vaarini vietti viimeisen päivän kanssamme, ja nukkui sitten pois. Järjestelimme samaan aikaan omia häitämme ja hautajaisia, ja koko syksy ja talvi meni kuin sumussa. 1.12. meidät vihittiin, ihme kyllä melko onnistuneesti, ja viikko sen jälkeen olimme hautajaisissa.
Alle kaksi viikkoa häidemme jälkeen olimme lähdössä häämatkalle, ja matkalla saimme toisen suru-uutisen, että myös mummuni oli nukkunut pois. Häämatkalle lähdettiin, mutta lisää hautajaisia oli siis tiedossa.
Mielestäni tilannetta kuvaa hyvin se, että musta leninki, jonka puin ensimmäisiin hautajaisiin, ei enää mahtunut toisissa hautajaisissa päälleni. Koko talvi meni siinä samassa sumussa ja surussa, joka viikko oli jotain, jos ei muuta niin selvittelyä, sen miettimistä ja kaikesta stressaamista ja järjestelyä.
Keväällä tajusin jääneeni itse henkiin. Talot ja asiat saatiin siivottua, ja kesä tuli. Mutta silti menneestä talvesta jäi vain paha mieli. Jo ennen superdieettiä ja varsinkin sen aikana olen viettänyt kymmeniä ellen satoja tunteja yksinäni lenkillä, juoksemassa, pyöräilemässä, kuntoilemassa. Etenkin aamuiset juoksulenkit öisessä pimeässä ovat olleet melkoista surutyötä toisinaan. Vieläkin se yllättää välillä, ja poskilla on valunut niin paljon muutakin kuin hikeä ja sadevettä.
Nyt haluaisin ajatella, että ympyrä on sulkeutunut kun vuosi on kulunut. Eihän se suru lopu tähän, mutta nyt kun on oman elämänsä ja ennen kaikkea kehonsa saanut hallintaan, ehkä sen kanssa oppii vihdoin elämään. Pakko oppia, koska suruja tulee vielä uusia.
Tässä pari häämatkakuvaa
Honeymoon, taustalla Kuollutmeri
Kehno bikinikuva
Tänään puntari näyttää muuten samaa lukemaa kuin mummullani silloin aikoinaan kun hän meni pappani kanssa naimisiin :D Mummu oli pieni ja pyöreä ja iloinen, ja muisteli morsiamena oloaan useasti. Loppuaikoinaan hän manasi, että jo on kumma, kun 80 vuotta sanotaan, että pitää pudottaa painoa, ja sitten kun paino sairastuessa vain putoaa ja putoaa, niin sanotaankin, että paino ei saa pudota. Mummu kyllä oli joitakin senttejä lyhyempi kuin minä, mutta en enää muista kuinka paljon.
Sain joskus mummulta tällaisen kirja-aarteen:
Tuolla se on kirjahyllyssä, enkä ikinä hävitä! Ruokaohjeet ovat vähän 90-lukulaisia, mutta on siellä ihan asiaakin, ja joitankin kotijumppahelmiä.
Ehkä tämä synkkä vuosipäivä sai hyvistä tuloksista huolimatta olon vähän apeaksi. Päätä on meinannut särkeä ja salitreenikin jäi väliin niin tyhmästä syystä, että printattu ohjelma unohtui kotiin. Ja sitten! Söin korvapuustin puolikkaan. HAH! Tyytyväisyys tappaa kehityksen, niinhän minä itse sanoin, ja olen ollut tänään niin tyytyväinen, että olen suunnitellut kaikki mahdolliset tavat tehdä jotain kamalaa. Herkkukamalaa siis.
Huomenna lähdetään aamulenkille, sytytetään kynttilä vaarille ja käydään siellä salilla. Huomenna myös syödään ruokaohjelman mukaisesti, ei fuskata eikä oikaista. Toiseksi viimeinen viikko lähti nyt käyntiin!
Tänään isänpäivän kunniaksi sosiaalinen media tarjoili toinen toistaan hienompia ja maistuvamman näköisiä ja oloisia kakkusia. Moni myös harrasti fiiniä ravintelisyömistä ja muuta eksklusiivista. Valitettavasti meillä ei isukki päässyt moisesta osalliseksi, mutta oli sentään kortteja, lapsen itsetekemä lahja ja huoltoasemalta ostettu berliininmunkki kakkuna. Ekstralahjana raskaan työn raataja sai kotiin palatessaan tyhjän ja hiljaisen kodin, kun me tytöt lähdettiin leikkitreffeille.
Nyt hyppään treeniaiheesta hieman sivuun, toiseen harrastukseeni, eli neulontaan. Oikeasti sekä neulonnassa että kuntoilussa on paljon yhteistä. Lähes pakkomielteisesti aina suunnittelen uusia juttuja, uusia tavoitteita, ja haluan aina kaiken. Toteutus jääkin sitten vähän puolitiehen. Elämäni on täynnä sekä keskeneräisiä neulontatöitä että kuntoiluprojekteja. Nyt minulla on toivoa! Nyt olen saanut yhden asian sujumaan hyvin. Olisiko aika myös siivota keskeneräiset neuleprojektit kaapeista, purkaa ne tai tehdä valmiiksi?
No, viime viikolla aloin kipeästi kaipaamaan kuitenkin uudenlaisia neuleprojekteja :) Nyt kun treeni on tuottanut tulosta, alkaa vain taivas olla rajana, mitä voisin kuvitella pukevani ylleni. Ja nyt olen viikonlopun viettänyt, no paitsi leväten tietenkin, myös kuumeisesti etsimällä erästä tiettyä neulemallia, jonka ihan varmasti olin nähnyt jossain. En löytänyt, mutta etsiessäni löysin noin tuhat muuta kivaa juttua :D
yksi monista keskeneräisistä...
Eli nyt viimeistään lisää tunteja vuorokauteen kiitos! Nyt siirryn aivot narikkaan -tilaan, ja jännitän huomista väliaikatulosta vasta huomenna. On minulla pieni aavistus.... ;)
Lepopäivä on sujunut sen verran hyvin, että mitään kerrottavaa ei juuri edes kertynyt.
Yhdet syntymäpäiväkekkerit suoritin onnistuneesti kahdella kupillisella mustaa kahvia. Olihan siellä pöydässä herkkua jos toistakin, mutta koska sain tarpeeksi epäluuloisia kommentteja, tyyliin "jaaa, taas joku laihis vai?", totesin että ei tällä kertaa. Ei mitään paineita siis loppuelämää varten :) Enkä ole vielä päättänyt, kuinka suhtautua kommentteihin "oho, en ollut tuntea... olet leikannut hiuksesi".
Eilinen jalkatreeni alkaa tehdä tuntumaa iltaa kohden. Saunan jälkeen tulikin sitten niin hyvä, paha kipu, että huominen ylösnousemus ja portaiden laskeutuminen saattavat muistuttaa lähinnä farssia. Ainakin siis tiedämme, että treeni toimii. Tiedämme myös sen, että treeni oli hauska ja mielenkiintoinen. Ne askelkyykyt ovat kyllä sellainen heikko lenkki, että asialle pitää tehdä jotain. Hirveän näköistä, ja hirveän tuntuista! Vasen jalka edessä menee ihan ok... Mutta oikea jalka edessä tuntuu että voima ei riitä, liikerata ei riitä, eikä tasapainokaan riitä. Uskoisin, että sen verran niitä nyt tulee kuitenkin viikko-ohjelmaan, että kyllä nekin jo vuodenvaihteessa saadaan hiottua kuntoon.
Ruokarintamalla on tasaista ja turvallista. Puutteellinen varustus muutti cashew-pähkinät manteleiksi (lähes sama ravintosisältö, ja 10g on aika vähäinen määrä), broilerin hirvenlihaksi, ja parsakaalin parsa- ja kukkakaaliksi. Okei, oli siellä pari porkkanansiivuakin. Kurkkuannos oli puoliksi kurkkua ja puoliksi paprikaa. Olen alkanut kasvisten suhteen vähän löysäilemään, enkä usko sen aiheuttavan suurta vahinkoa tuloksille. Enhän kuitenkaan hukuta itseäni mihinkään jamssiin tai maissiin.
Jamssista vauhtia juoksuun -niminen artikkeli löytyikin sitten heti perään, kun olin edellisen lauseen kirjoittanut. Siitä sitten evästä, kun tähtäimessä on maratontreenit tai jotain muuta yhtä käsittämätöntä, kun puhutaan siis minusta.
Mitään sinänsä ruokavalioon kuulumatonta ei ole ajautunut suuhuni, ja onnittelen siitä itseäni. Se oli se hiilarittomuus, joka ajoi pahoihin tekoihin, vaikka ei silloinkaan mitään megamättöä tapahtunut, ja nyt ollaan taas turvallisilla vesillä. Maanantai häämöttää jo nurkan takana, ja tunnelmat viime viikon sadan gramman jälkeen ovat aika ristiriitaiset. Antakaa mulle vielä pari päivää aikaa aamuaerobisille ennen punnitusta, ennen kolmanneksi viimeistä punnitusta.
Tässä vaiheessa on nyt hyvä tarkentaa, että edelleen teen tätä itseäni, en valmentajaani varten. Mutta koska tällainen eräpäivä nyt on olemassa,toimii pieni ryhmäpaine ja pieni näyttämisentarve ihan halutulla lailla, eli potkii eteenpäin ja kannustaa kohti parempia ja täydellisempiä suorituksia.
Samalla kun tässä suunnittelen afterlifea, sain päähäni mitä toivon joululahjaksi, kun sellaista minulta kysyttiin. Todennäköisesti minulla on siis sponsori! Jos valmentaja E vain minut huolii jatkossakin asiakkaakseen, niin ehkä minulla on ilo tuottaa jatko-osa tälle tarinalle :D
16 vuorokautta on vain kaksi päivää yli kaksi viikkoa! Se on vähän se! Aloittaessa tuntui että kolme kuukautta on ikuisuus, sehän on joulu kun homma loppuu. Tässä voitaisiin soveltaa suhteellisuusteoriaa, eli aika on ollut ilmeisen rattoisaa, koska se on kulunut kuin huomaamatta. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, en edes niitä sairasviikkoja, koska niidenkin aikana tiputeltiin kiloja ja senttejä ja kasvettiin henkisesti. Enkä varsinkaan sitä kipua ja poltetta, joka on saavutettu yhteistreeneissä pt E:n kanssa.
Tehoviikko päättyi kyllä aika tehosti. Kävin töiden jälkeen tutustumassa uuteen alakertatreeniin, salilta suoraan kotiin kävellen (3,5km), kotona pikaruokaa, eli täysin puutteellisista aineksista kyhätty pasta-ateria, ja hyvä että olin saanut itseni ravittua, kun kirmasin edelleen kävellen juna-asemalle (3,5km). Eikä toki sovi unohtaa aamupimeässä juostua 5,5 km lenkkiä, jonka pituudeksi sportstrackeri tosin ilmoitti 13km...
Levoton lenkkeilijä?
Tänään sai aamulenkin juosta jo vähän töpötellen, aukeilla paikoilla tie oli musta mutta jäinen, ja sillä pinnalla eivät kyllä minun lenkkarit pidä. Viime pääsiäisenä takaraivoni otti sen verran mittaa jäisestä tien pinnasta, että pieni inho jäisiä teitä kohtaan siitä on jäänyt. Mutta nyt on ainakin todistetusti pääkoppa kuvattu, ja todettu, että kaikki ruuvit ovat paikoillaan. Tie oli kovempi, ja toivon ettei revanssia tule.
Mun kengät oli lehdessä! (Kodin Kuvalehti)
Töissä viikonloppu ja uusi salitreeni polttelivat niin pahasti, että keskittymiskyky oli täysin pakkasen puolella. Eli tänään aloitin uuden ohjelman jalkatreenistä, joka koostui pääosin tutuista liikkeistä. Ohjelmassa oli
Hack-kyykky
Jalkaprässi
Askelkyykyt levypainoilla
Reiden koukistaja maaten
Reiden ojentaja
Hack omana liikkeenään, neljä sarjaa. 2 ja 3 supersarjana neljä kierrosta ja 4 ja 5 supersarjana neljä kierrosta. Lyhyt, ytimekäs ja selkeä ohjelma, joka muuten TUNTUU! Supersarjoissa haastavinta on ehkä suorituspaikkojen varaaminen. Itse jouduin tänään vähän säveltämään, sillä eräs atleettimies teki samaan aikaan prässin ympärillä neljästä liikkeestä koostuvaa megasupersarjaa. Koska kävi niin onnekkaasti, että meillä oli samat painot prässissä, onnistuimme limittämään sarjamme todella hyvin. No okei, ensimmäisen sarjan jälkeen jouduin kyllä omalle kierrokselleni laittamaan lisää painoa kun ei tuntunut missään :D Näkiköhän se mies sen?
Tänään meni painojen ja säätöjen suhteen vielä vähän räpeltämiseksi myös reisiliikkeissä. Ojentajaan sai laittaa kiloja aika kivasti lisää edelliseen ohjelmaan verrattuna, koska suoritustekniikka on vähän erilainen, ja toistomäärä pienempi. Reiden koukistajalaite taas oli meidän yhteisjalkatreenissä se laitos, joka sai minut ajattelemaan lämmöllä synnytystä ja keskiaikaisia kidutusvälineitä helvetin lieskojen nuollessa kinttujani. Ihan niihin tuntumiin en tänään vielä päässyt, mutta liian pitkistä tauoista ja säätämisestä huolimatta pukkariin käveli aika huterakoipinen naisihminen.
Kävely kotiin ja melkein heti takaisin kaupunkiin oli kyllä ihan ekstraa tälle päivälle. Junamatkani viikonlopun viettoon kesti alle tunnin, ja sain oikein skarpata, etten lämpimän pehmeässä toppakotelossani olisi uinahtanut junaan ja näin nukkunut asemani ohi. Ja koska jo eilisilta meni pilkkimiseksi, ja samalta tuntuu tänään, taitaa illanvietto siirtyä peiton alle.
Projektin edetessä on ollut mielenkiintoista huomata oman ajatustyönsä kehittymistä. Koko päivän, aamusta iltaan asti, eli siis hyvin aikaisesta valitettavan myöhään, päässäni raksuttaa erilaisia blogi-ideoita. Mistä haluaisin tänään kertoa, mitä oivalluksia olen löytänyt, mitä sellaista voisin tehdä tänään, josta saisin kerrottavaa? Mietin myös kuvia. Vaikka ne eivät ihmeellisiä olekaan, paljon on kopioitu netistä, ja itse otetut vain puhelinkuvia. Mutta pitäähän kuvia olla. Tosin tänään niitä ei tule.
Toinen aivan ihana asia on ollut huomata, että te siellä luette näitä kirjoituksiani. Moni lukee, ja moni kertoo lukevansa. Punastellen ja nöyränä olen saanut tietooni, että minulla on myös fani, ainakin yksi <3 Kirjoittaminen on aina ollut lempiasioitani maailmassa. Tai siis oli silloin, kun olin vielä koulussa. Siis peruskoulussa. Lukiossa keksin, että siitä tulee myös ammattini. Sitten elämä tuli väliin. Käsialani on muuttunut tunnistamattomaksi ja näppiskieli on enemmän somea kuin suomea. Nyt saan kirjoittaa sydämeni kyllyydestä, ja joku vielä pitää siitä! Voiko parempaa olla?
Tänään tein aamulla päinvastaisen päätöksen kuin eilen. Herätyskello ilmoitti klo 5:30, että olisi aika lähteä juoksemaan, mutta minä päätin toisin. Sain tunnin lisäaikaa höyhensaarilla, ja tarvitsin jokaisen minuutin.
Olin jo eilen valinnut taas jotain uutta päivääni, nimittäin Les Mills Bodyvive-tunnin. Tiesin etukäteen ainoastaan, että tunti on melko rauhaisa, ei siis mitään combatin kaltaista rytinää. Ja että kuminauhoilla tehdään jotakin. Tälläsin itseni siis etulinjaan ja sitten mentiin! Viikosta väsynyt kroppani jaksoi hienosti jopa hypähdelläkin, kun taas prässissä väsymättömät pakaralihakseni joutuivat nöyrtymään pikkuruisen kuminauhan tahtoon.
Taas vähän havaintoja. Tunnin ohjaajalla on TODELLA suuri vaikutus siihen, onko jumppa kivaa vai tyhmää. Siis todella. Onneksi meillä on ihan huippuohjaajat!!! Ja sanon tämän ihan oikeasti, en vain siksi, että tiedän heidän lukavan tätä tekstiä :D Toinen havainto on se, miten suhtautuminen omaan itseensä on muuttunut näiden viikkojen aikana. Hyppiminen, pomppiminen ja välillä kömpelösti loikkiminen ei enää nolota. En enää ajattele että "miltähän minä nyt näytän noiden muiden mielestä". Antaa palaa vaan! Jos jokin liike tuntuu pahalta, en tee sitä. Jos en osaa jotain liikettä, hidastan ja opettelen sen. Ja kun ohjaajakin on 110% mukana jutussa, minäkin olen. Käsitykseni ryhmäliikunnasta siis laajeni taas monta hehtaaria. Bodyvive oli oikein sopivaa välipäiväjumppaa, tuli hiki, syke nousi, oli hauskaa, mutta huomenna kuitenkin pääsen vielä liikkeelle ja korkkaamaan uuden saliohjelmani....
Niin, sellainen tulla tupsahti. Olihan siitä puhettakin, mutta innostuin niin ylipäätään salicomebackistani pienen tauon jälkeen, että uusi ohjelma pääsi yllättämään. Kyseessä on kaksijakoinen ohjelma: ylä- ja alaosat treenataan eri päivinä. Mielenkiintoista vaihtelua tiedossa. Ensin ajattelin, että uusi ohjelma alkaa maanantaina, mutta en kyllä pysty pitämään itseäni jännityksessä niin kauaa :)
Pikkujoulupaineet tuntuvat jo käsinkosketeltavina. Vanha pikkumustani sai nyt tuomion kahdelta luotettavalta taholta, että ei istu. Onko siitä tullut liian iso? No vähän :D Harmittaa, tai sitten ei, voitte vain kuvitella. Uudet kaksi kolttua tulivat postissa testattavaksi, ja ensimmäinen reaktio oli että EI! Annoin toiselle mekolle kuitenkin tänään vielä mahdollisuuden ja sovitin uudestaan, ja se on nyt aika vahvoilla.... Mutta se vaati TÖITÄ! Töitä, töitä, töitä... Aamulenkkiä, iltalenkkiä, fatburneria, salia, rautaa, salia. Ja parsakaalia! Lieventävänä asianhaarana koen myös sen, että siellä ollaan hämärässä ja humalassa (en aio edes esittää etteikö asian laita olisi tämä jälkimmäinen).
Mutta nyt, viikko-ohjelma on tehnyt tehtävänsä, ja kirjoittaminen uhkaa muuttua pilkkimiseksi, joten menen kerrankin ajoissa nukkumaan.
Ainiin! Bodyviven jälkeen jäin vielä venyttelemään ohjatulle venyttelytunnille, koska hyvistä päästöksistä huolimatta en ikinä venyttele kotona. Se ei vain tapahdu. Olen kuullut usealta eri taholta, kuinka rentoutuminen saattaa aiheuttaa kehossa erilaisia reaktioita, jotka saattavat purkautua nauruna tai itkuna tai jotain ihan muuta. Oma nyyhkypostaukseni on kyllä tulossa, mutta se ei vielä venyttelystä irronnut. Sieltä sen sijaan irtosi jotain muuta: idea! Eli mitä tapahtuu superdieetin jälkeen, mitä tapahtuu 84 päivän jälkeen :D Myhäilen nyt itseeni tyytyväisenä täällä. Ei kannata innostua, ei tapahdu suuria, mutta jotain tapahtuu, joku suunta on otettava, ja se tapahtuu uudessa blogissa. Sitten vähän myöhemmin.
Ja ainiin2! Punnerruksissa liikeratani oli ehkä 300% laajempi kuin ennen :D
Nyt ei sää suosinut enää aamulenkkeilijää, kuten jo parin viikon ajan on tehnyt. Taivaalta satoi kylmää vettä reilulla kädellä. Koska jaksotan treenini aina viikolle, jotta viikonloppu menisi enemmän palautumisessa (punnitustaktiikkaa, nääs), alkaa keskiviikkon tienoilla jo vireystila muuttumaan.
Tänään myös pukeuduin järkevästi, eli ohukaisen juoksutakin sijasta verhouduinkin vedenpitävään kevyttoppatakkiin. Viisas valinta, ja ihan tyhmä! Todella raskas juostessa, mutta kylmä ei tullut. Keksin sellaisen ajatuksen, että ainahan on olemassa myös se vaihtoehto, että kääntäisi kylkeään ja nukkuisikin tunnin pitempään. Eli jo pelkästään se, että oikeasti nousin ylös ja lähdin sateeseen juoksemaan, oli niin hyvä päätös, että armahdin itseäni, vaihdoin hölkän loppumatkasta kävelyksi, ja jopa oikaisin kotiin. Aina ei voi olla hyvä lenkki.
Koska minulla ei ole perhettä siis tällä viikolla, huomaan olevani "kiireisempi" kuin aikoihin. Haluan hoitaa vähän sitä ja tätä, TREENATA apinan raivolla, ja lupasinpa siinä vähän järjestellä taas paikkojakin kotona.
Järjestelystä päästäänkin luontevasti pitkään mieltäni askarruttaneeseen aiheeseen: urheiluvaatteiden pyykkihuolto. Miten paljon treenaavat ihmiset pesevät vaatteitaan, millä pesuohjelmilla, kuinka usein? Pitäisikö niitä vaatekertoja olla oikeasti joka päivälle, pätkitäänkö hikisillä räteillä menemään vai turvaudutaanko joihinkin älyttömiin pakastuskikkoihin? No, minä olen nyt saanut homman toimimaan jotenkuten. Ulkolenkkeilyä varten on omat vaatteensa, sisäliikuntaa varten omansa. Vaikka hikiset vaatteet kuvottavat minua, joskus saatan pari aamulenkkiä mennä samoilla varusteilla. Eli koska urheiluvaatteita kuitenkin helposti tulee se puoli koneellista, pyörittelen sen puolikkaan ohjelman vähäisellä sporttipesuaineella ja lyhennetyllä ohjelmalla lähes päivittäin, tai ainakin parin päivän välein. Kiitos teknisten materiaalien, illalla pestyt vaatteet ovat aamulla kuivat, eikä tarvitse rasittaa vaatetta tai sähkölaskua kuivausrummulla. Mutta kyllä tässä silti aika show on! Olisiko tässä siis shoppailun paikka? Treenivaatteet joka päivälle! KANNATETAAN! Olen nimittäin jo pitkään yrittänyt rajoittaa pyykinpesun myös muun pyykin osalta ainoastaan viikonlopuille, jolloin on suurempi todennäköisyys saada puhtaat vaatteet ihan kaappiin asti. Ja kuulemma kuivausrummun käyttäminen on energiatehokkaampaa monta koneellista peräkkäin yhtenä päivänä, kuin että kuivaisi yhden koneellisen joka päivä.
Samaan aikaan tätä kirjoittaessani ruotsalainen ketjuvaateliike lähestyi älypuhelintani push-viestillä ja ilmoitti, että kaikki ulkovaatteet -30% myymälöissä rajoitetun ajan. Löytyisiköhän sieltä jokin välimallitakki noille vesiaamun lenkeille...?
Koska olin siis taitavasti sullonut kalenterini jo täyteen ohjelmaa, pelkäsin, että salitreeni jää väliin. Tykkään eniten käydä salilla heti kahden jälkeen päivällä salilla kun tiedän, että suurin osa bodareista on vielä töissä, ja saan aika rauhassa tehdä kaikki liikkeet jonottelematta ja loogisesti. Ilta-aikaan ruuhkaa on joskus vähän liikaa minun makuuni, ja korvasin tänään salitreenin Bodypumpilla. Pumppi oli aikoinaan lempituntejani, mutta vuosien tauon jälkeen olin kyllä ihan pihalla niiden painojen kanssa. Pakko myöntää, että en päässyt kyllä lähimaillekaan samaa intensiteettiä kuin kuntosalin puolella.
Pieni synti
Loppuun vielä sellainen tunnustus, että nautin tänään työpaikan automaattikaakaon. Oli makea! Niin sokerinen että tukka nousi pystyyn.
