tj 4

Tänään salilta käveli - leijui - ulos onnellinen nainen!

Kuten jo aiemmin olen kertonut, uuden saliohjelmani yläkroppaosasto jäi vähän hataraksi, kun itsekseni sen kertaalleen olin mennyt läpi, ja tänään sitten tehtiin se yhdessä valmentaja E:n kanssa vanhalla tutulla kannustavalla, mutta periksiantamattomalla ruoskinnalla. Ei vaan! Tämän päivän treeni oli suorastaan lempeä, siis ilmapiiriltään. Sarjat tehtiin kyllä hammasta purren, pienellä tärinällä ja vähän pakottamalla.

Kyllä nyt on pikkuruisia hauiksia ja olkapäitä kiusattu ja ärsytetty! Aikaisempi saliohjelmanihan keskittyi aikalailla suuriin linjoihin ja lihasryhmiin ollakseen sellaisena kyllä varsin toimiva, kuten kuvasta näkyy, mutta nyt ollaan menty vähän syvemmälle lihaksistoon.

Mutta kyllä se yhteistreeni on vaan sellaista tunteen paloa ja hengen nostatusta, että tänään olen lähes sanaton. Treenin aikana kipu ja väsymys kanavoitui taas kerran typerään hihittelyyn ja naureskeluun. Sanoin jo viimeksi, että kun pitää valita nauraako vai itkeäkö, on parempi purkaa tunnetta nauramalla. Omituisia reaktioita, kertakaikkiaan! Se ihan ensimmäinen yhteistreenihän meinasi vähän mennä itkun puolelle, mutta ei siitä mitään voimaa saanut. Nauramalla asetan itseni kivun yläpuolelle, ja jaksan vielä, vaikka kehoni luulee ettei jaksakaan.

Olen aivan pyörryksissä saamastani palautteesta sekä tämän päivän treenin että kaikkien lähes kolmen kuukauden treenien suhteen. Asennekehut nostavat fiilistä tottakai, mutta tänään oli rinta niin rottingilla kun sain kehuja myös tekniikasta ja parantuneesta kehonhallinnasta. Pääsin ehkä vähän yllättämäänkin (sekä itseni että valmentajan). Kyllä, tämä on niin minun juttuni! Oltuani koko elämäni "ihan keskiverto" jotakuinkin kaikessa, pieni toivonkipinä alkoi kyteä päässäni, että onko tämä nyt jotain, jossa voisin kehittyä todella hyväksi....?

Noniin. Palataan sitten maan pinnalle ja aamuaerobiseen, jonka tänään suoritin mukavasti tuulensuojassa omassa olohuoneessa ja lupaamallani trampoliinilla. Olihan se melkoinen kokemus! Pohkeet meinasivat hapottua jo ensimmäisen puolen minuutin aikana, mutta sitten vaan uutta tekniikkaa kehiin. Trampoliinilla pystyy muuten todella hyvin esimerkiksi vain juoksemaan paikoillaan. Ja syke nousee mukavasti, kun ottaa kädet mukaan hyppyihin.

Mielestäni ihan kelvolliset lukemat näin ensipomppimalta. Puoli tuntia oli kyllä aika maksimi, mihin pystyin näin ensimmäisellä kerralla, ja huomenna aamulla muistan avata myös ikkunan, niin henkikin kulkee. Tänään hyppymusiikkina toimi Haloo Helsinki, huomiseksi pitää keksiä jotain vielä hypittävämpää.

Trampoliinista tuli taas sekunnissa kotimme suosituin värkki. Kissa suorastaan jonotti pääsyään trampoliinille minun jälkeeni, ja kissan jälkeen trampoliinin valloitti lapsi.
Nyt sitten odotetaankin vain lopun aikoja. Ensimmäinen loppu tulee huomenna, koska tiedän, että kädet painavat kuin lyijy, ja luulen, että minun kannattaisi mennä nukkumaan täysissä pukeissa, jos en vaikka saakaan vaatteita ylleni aamulla. Toinen loppu koittaa ylihuomenna, joka on se kaikista infernaalisimman kamalin päivä aina treenin jälkeen.  Ennen finaalipunnitusta ei enää treenata salilla, vaan toivutaan tämänpäiväisestä ja poltetaan rasvaa. Tehdään ihmeitä. Kolmessa päivässä ;)