tj 17

Projektin edetessä on ollut mielenkiintoista huomata oman ajatustyönsä kehittymistä. Koko päivän, aamusta iltaan asti, eli siis hyvin aikaisesta valitettavan myöhään, päässäni raksuttaa erilaisia blogi-ideoita. Mistä haluaisin tänään kertoa, mitä oivalluksia olen löytänyt, mitä sellaista voisin tehdä tänään, josta saisin kerrottavaa? Mietin myös kuvia. Vaikka ne eivät ihmeellisiä olekaan, paljon on kopioitu netistä, ja itse otetut vain puhelinkuvia. Mutta pitäähän kuvia olla. Tosin tänään niitä ei tule.

Toinen aivan ihana asia on ollut huomata, että te siellä luette näitä kirjoituksiani. Moni lukee, ja moni kertoo lukevansa. Punastellen ja nöyränä olen saanut tietooni, että minulla on myös fani, ainakin yksi <3 Kirjoittaminen on aina ollut lempiasioitani maailmassa. Tai siis oli silloin, kun olin vielä koulussa. Siis peruskoulussa. Lukiossa keksin, että siitä tulee myös ammattini. Sitten elämä tuli väliin. Käsialani on muuttunut tunnistamattomaksi ja näppiskieli on enemmän somea kuin suomea. Nyt saan kirjoittaa sydämeni kyllyydestä, ja joku vielä pitää siitä! Voiko parempaa olla?

Tänään tein aamulla päinvastaisen päätöksen kuin eilen. Herätyskello ilmoitti klo 5:30, että olisi aika lähteä juoksemaan, mutta minä päätin toisin. Sain tunnin lisäaikaa höyhensaarilla, ja tarvitsin jokaisen minuutin.

Olin jo eilen valinnut taas jotain uutta päivääni, nimittäin Les Mills Bodyvive-tunnin. Tiesin etukäteen ainoastaan, että tunti on melko rauhaisa, ei siis mitään combatin kaltaista rytinää. Ja että kuminauhoilla tehdään jotakin. Tälläsin itseni siis etulinjaan ja sitten mentiin! Viikosta väsynyt kroppani jaksoi hienosti jopa hypähdelläkin, kun taas prässissä väsymättömät pakaralihakseni joutuivat nöyrtymään pikkuruisen kuminauhan tahtoon.

Taas vähän havaintoja. Tunnin ohjaajalla on TODELLA suuri vaikutus siihen, onko jumppa kivaa vai tyhmää. Siis todella. Onneksi meillä on ihan huippuohjaajat!!! Ja sanon tämän ihan oikeasti, en vain siksi, että tiedän heidän lukavan tätä tekstiä :D Toinen havainto on se, miten suhtautuminen omaan itseensä on muuttunut näiden viikkojen aikana. Hyppiminen, pomppiminen ja välillä kömpelösti loikkiminen ei enää nolota. En enää ajattele että "miltähän minä nyt näytän noiden muiden mielestä". Antaa palaa vaan! Jos jokin liike tuntuu pahalta, en tee sitä. Jos en osaa jotain liikettä, hidastan ja opettelen sen. Ja kun ohjaajakin on 110% mukana jutussa, minäkin olen. Käsitykseni ryhmäliikunnasta siis laajeni taas monta hehtaaria. Bodyvive oli oikein sopivaa välipäiväjumppaa, tuli hiki, syke nousi, oli hauskaa, mutta huomenna kuitenkin pääsen vielä liikkeelle ja korkkaamaan uuden saliohjelmani....

Niin, sellainen tulla tupsahti. Olihan siitä puhettakin, mutta innostuin niin ylipäätään salicomebackistani pienen tauon jälkeen, että uusi ohjelma pääsi yllättämään. Kyseessä on kaksijakoinen ohjelma: ylä- ja alaosat treenataan eri päivinä. Mielenkiintoista vaihtelua tiedossa. Ensin ajattelin, että uusi ohjelma alkaa maanantaina, mutta en kyllä pysty pitämään itseäni jännityksessä niin kauaa :)

Pikkujoulupaineet tuntuvat jo käsinkosketeltavina. Vanha pikkumustani sai nyt tuomion kahdelta luotettavalta taholta, että ei istu. Onko siitä tullut liian iso? No vähän :D Harmittaa, tai sitten ei, voitte vain kuvitella. Uudet kaksi kolttua tulivat postissa testattavaksi, ja ensimmäinen reaktio oli että EI!  Annoin toiselle mekolle kuitenkin tänään vielä mahdollisuuden ja sovitin uudestaan, ja se on nyt aika vahvoilla.... Mutta se vaati TÖITÄ! Töitä, töitä, töitä... Aamulenkkiä, iltalenkkiä, fatburneria, salia, rautaa, salia. Ja parsakaalia! Lieventävänä asianhaarana koen myös sen, että siellä ollaan hämärässä ja humalassa (en aio edes esittää etteikö asian laita olisi tämä jälkimmäinen).

Mutta nyt, viikko-ohjelma on tehnyt tehtävänsä, ja kirjoittaminen uhkaa muuttua pilkkimiseksi, joten menen kerrankin ajoissa nukkumaan.

Ainiin! Bodyviven jälkeen jäin vielä venyttelemään ohjatulle venyttelytunnille, koska hyvistä päästöksistä huolimatta en ikinä venyttele kotona. Se ei vain tapahdu. Olen kuullut usealta eri taholta, kuinka rentoutuminen saattaa aiheuttaa kehossa erilaisia reaktioita, jotka saattavat purkautua nauruna tai itkuna tai jotain ihan muuta. Oma nyyhkypostaukseni on kyllä tulossa, mutta se ei vielä venyttelystä irronnut. Sieltä sen sijaan irtosi jotain muuta: idea! Eli mitä tapahtuu superdieetin jälkeen, mitä tapahtuu 84 päivän jälkeen :D Myhäilen nyt itseeni tyytyväisenä täällä. Ei kannata innostua, ei tapahdu suuria, mutta jotain tapahtuu, joku suunta on otettava, ja se tapahtuu uudessa blogissa. Sitten vähän myöhemmin.

Ja ainiin2! Punnerruksissa liikeratani oli ehkä 300% laajempi kuin ennen :D