Se tunne, kun vaaka näyttää -10,2kg!!!
Siinäpä se tämän päivän tärkein olikin :) Olo on erittäin hymyileväinen. Odotin kymppiä kyllä maanantaiksi, mutta koska tällä viikolla on ollut enemmän treeniä, ajattelin, että vasta viikonlopun lepo saisi lukemat mieluisalle mallille. Virallinen lukema siis vasta maanantaina. Mutta silti!!! Kymmenen pilkku kaksi! 20 voipakettia ja pieni magariinirasia vielä päälle
 |
| 20 pakettia sitä itseään |
Hassu tuollainen merkkipaalu tuo kymmenen kiloa. Matkahan jatkuu tästä vielä, enkä pistäisi lainkaan pahakseni, jos vaikka toinenkin kymppi vielä tiristetään elopainosta pois. Eli joko tässä on nyt hyvä vauhti päällä, tai sitten ihmismieli tekee temput, ja näennäistyytyväisyys saa lepsuilemaan.
Dieettiä on kuitenkin vielä 23 vuorokautta jäljellä. Tällä tahdilla kun nipistän loppuun saakka, pääsen vielä toistamiseen uudelle kymmenluvulle. Kolmessa viikossa ja kahdessa päivässä tapahtuu vielä kummia, etenkin jos tämän hetkinen treenitahti saadaan pidettyä yllä. Jäljellä oleviin päiviin mahtuu lisäksi vielä yksi yhteistreeni valmentajan kanssa, ja odotan jo nyt sitä vähän kauhulla, vaikka tiedän, kuinka voittajafiilis siitä itselle tulee.
Mieli eilisen teatteriesityksen suhteen nyt vuorokauden pureskelun jälkeen on kääntynyt positiiviseksi. Teatterin on pakko olla hyvää, jos se vaatii katsojaltaan näin paljon ajatustyötä. Nyt palan halusta saada tietää, millainen on ollut Jussi Parviaisen alkuperäinen Jumalan rakastaja vuonna 1984! Sen verran päättelimme jo eilen ystäväni kanssa, että mikäli taustalla ei olisi omaa "kehonrakennusprojektia", tai mitään käsitystä voimaharjoittelusta, ei näytelmän katsominen välttämättä olisi mennyt niin syvälle lihassyihin. Kyllä sen kivun ja poltteen pystyi kuvittelemaan, kun päähenkilö itki ja vaikeroi lavan lattialla kyykkysarjan jälkeen.
Viikon viimeinen kuntosalitreeni oli tänään. Kahden lämmittelyn (maanantai ja keskiviikko) jälkeen palautin painot nyt sille tasolle, jolla ne olivat ennen selkäongelmaa. Sain kuin sainkin aika hyvän tärinätilan päälle. Pukuhuoneessa piti koota itseään oikein ajan kanssa, ja vaatteita jaksoin pukea vain sen verran, että kehtasin kävellä autolle. Eli nyt viikonloppu vietetään levossa ja lihasta kasvatellen, eikös se niin käy :) Valmentajalta tuli ukaasi, että jos pudotus tälle viikolle on vähemmän kuin 0,8kg, joutuu antamaan seikkaperäisen selonteon koko viikostaan, ja tämä siis kosketti koko ryhmää. Minulla ei ole pienintäkään halua antaa selontekoa, vaan hyvät lukemat, ja siihen pyritään.
Ruoka vähän tökkii taas. En jaksa nähdä pienintäkään vaivaa, jotta ateriasta tulisi edes parhaalla tahdolla syömäkelpoinen. Kaikki ainekset vain pannuun sekaisin, ja kannen alle. Välillä unohdankin ne sinne pannuun. Tympeää. Muutosten jälkeen riemuitsin lihaisasta välipalastanikin, mutta tänään sekään ei oikein maistunut.
Tänään himoitsen mandariineja. Vai mitälie satsumia ovatkaan.
Mieli eilisen teatteriesityksen suhteen nyt vuorokauden pureskelun jälkeen on kääntynyt positiiviseksi. Teatterin on pakko olla hyvää, jos se vaatii katsojaltaan näin paljon ajatustyötä. Nyt palan halusta saada tietää, millainen on ollut Jussi Parviaisen alkuperäinen Jumalan rakastaja vuonna 1984! Sen verran päättelimme jo eilen ystäväni kanssa, että mikäli taustalla ei olisi omaa "kehonrakennusprojektia", tai mitään käsitystä voimaharjoittelusta, ei näytelmän katsominen välttämättä olisi mennyt niin syvälle lihassyihin. Kyllä sen kivun ja poltteen pystyi kuvittelemaan, kun päähenkilö itki ja vaikeroi lavan lattialla kyykkysarjan jälkeen.
Viikon viimeinen kuntosalitreeni oli tänään. Kahden lämmittelyn (maanantai ja keskiviikko) jälkeen palautin painot nyt sille tasolle, jolla ne olivat ennen selkäongelmaa. Sain kuin sainkin aika hyvän tärinätilan päälle. Pukuhuoneessa piti koota itseään oikein ajan kanssa, ja vaatteita jaksoin pukea vain sen verran, että kehtasin kävellä autolle. Eli nyt viikonloppu vietetään levossa ja lihasta kasvatellen, eikös se niin käy :) Valmentajalta tuli ukaasi, että jos pudotus tälle viikolle on vähemmän kuin 0,8kg, joutuu antamaan seikkaperäisen selonteon koko viikostaan, ja tämä siis kosketti koko ryhmää. Minulla ei ole pienintäkään halua antaa selontekoa, vaan hyvät lukemat, ja siihen pyritään.
Ruoka vähän tökkii taas. En jaksa nähdä pienintäkään vaivaa, jotta ateriasta tulisi edes parhaalla tahdolla syömäkelpoinen. Kaikki ainekset vain pannuun sekaisin, ja kannen alle. Välillä unohdankin ne sinne pannuun. Tympeää. Muutosten jälkeen riemuitsin lihaisasta välipalastanikin, mutta tänään sekään ei oikein maistunut.
Tänään himoitsen mandariineja. Vai mitälie satsumia ovatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti