Otsikossa luku senkuin pienenee ja mieli muuttuu useammin kuin vaatteet päällä (ja treenaavalla ihmisellä ne muuten vaihtuvat monta kertaa päivässä toisinaan)
Tänään oli eilen mainostamani teatteri-ilta, eli kehonrakennuksesta kertova näytelmä korvasi fyysisen treenin. Lavalla nähty pakkotoisto kyllä meni suoraan lihasmuistiin, ja ihan kuin olisi itsellekin tullut vähän hiki.
Olen elänyt hyvin "suojattua" teatterielämää, kevyitä kupletteja ja riemastuttavaa farssia... musikaaleja, perhejuttuja. Koskaan ennen ei esitys ole tullut näin iholle... Olen tänään vähän sanaton, enkä ole vielä päättänyt että hyvällä vai pahalla.
Päivällä tuntui hetken taas siltä, että NYT RIITTÄÄ! Haluan herätä aamulla niin, että dieetti on ohi, ja elän seesteistä ylläpitovaihetta pingottamatta turhia. Näytelmän jälkeen kuitenkin iski halu päästä treenaamaan, ja minähän pääsenkin, heti huomenna. Pääsen jopa aamulenkille, jos nyt heti tästä pistän koneet kiinni ja menen nukkumaan.
Jos vaikka huomenna osaisin jo kertao näytelmästä jotain muutakin, kuin että olen hämmentynyt.
torstai 31. lokakuuta 2013
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
tj 25
Tänään aiheenani muun muassa rotusääret, puolalaisen painonnostajan pohkeet ja olkapäät. Niin ja lihakset <3
Kiitos puoliskon aamu-unisuuden, minäpäs pääsinkin aamulenkille tänään. Kyllähän se toisaalta uni maistuisi itsellekin, mutta olen aina ollut aika aamuvirkku. Väsyneenäkään en pysty nukkumaan aamuisin pitkään, vaikka haluaisin. No, ne kerrat on sitten erikseen kun on porskuteltu iltapäivään saakka kemiallisten aineiden avustuksella.... Harvoin sellaista on sattunut!
Aamulenkille testiin pääsi heti uudet kompressiosukat. Minulla oli jo yhdet, ihan urheilukaupasta ostetut, jotka kyllä pesu pesulta kutistuvat pituussuunnassa ja ulottuvat enää hädin tuskin puoleen sääreen. Nyt tilasin uudet, hyväntekeväisyyssukat.
Sukat olivat pehmoiset ja mukavat jalassa, ylettyivät kunnolla polviin saakka, ja jalat pysyivät kuivina ja lämpöisinä. TYKKÄSIN. Enkä joutunut näiden kanssa edes konkurssiin, 11 euroa pari http://www.pilkkoset.fi/kompressiosukat/
Eli siinä ensimmäinen kuva vaikka sitten niistä rotusääristä.
Sitten murheenkryynini, ikuinen riesa, ja toisaalta salainen ylpeyden aiheeni, ne puolalaisen painonnostajan pohkeet.... Nyt harmittaa, että en heti alussa alkanut mittailemaan myös pohkeen ymärysmittaa, koska siellä on nyt tapahtunut kummia.
TADAAAA! Pohkeet sullottuna saappaan sisään, ja välissä vielä housut! Ehkä vielä jonain päivänä ne nokialaisen kumisaappaatkin mahtuvat. En tosin ole kokeillutkaan aikoihin.
Eilen illalla olin niin kivulias, nälkäinen, väsynyt, nestehukkainen ja hiilarinhimoinen, että unohdin vallan hehkuttaa erästä havaintoani. Tuppauduin tietenkin spinningtunnilla eturiviin, jonne muuten ei aina ole lainkaan tunkua. Eturivistä oli loistava näköyhteys paitsi ohjaajaan, myös ohjaajan takana sijaitsevaan kokoseinäpeiliin. Siinä itseäni tuijotellessani, siis ajoasentoa lähinnä, ei tietenkään ohentunutta olemusta, havaitsin miellyttävää olkapäiden terävöitymistä. Siis ihan oikeasti olkapäissäni oli havaittavissa jotain muutakin muotoa kuin alaspäinviettävä laakea pyöreys. Että siellä on niinkuin hartialinja, olkapää, ja siitä käsivarsi suoraan alaspäin, eikä mikään sellainen epämääräinen loiva alue, josta nyt ei tiedä onko se olkapäätä, hauista vai ojentajaa...
Ja sitten ne lihakset. Tähän mennessä tällä viikolla suoritettu kolme aamuaerobista reippaasti hölkäten, hyvällä sykkeellä ja kulutuksella. Kaksi salitreeniä ja yksi aerobinen. Hyvin ollaan siis aikataulussa. Olen hyvin tietoinen tällä hetkellä siitä seikasta, että vartalossani on hyvin paljon lihasta, etenkin kipeää ja treenattua lihasmassaa :D Tämän päiväinen salitreeni oli ehdottomasti mukavuusalueeni ulkouolella, ja silti hyvä että menin. Joku megahaukottelukatarri on nyt iskenyt pahasti, sillä taas jälleen haukottelin näyttävästi sarjojen välillä, ja taas teki mieli ihan rehellisesti pistää silmät kiinni ja ottaa pienet nokoset vaikkapa siellä venyttelualueella vatsojen jälkeen. Olisiko siis aikainen nukkumaanmeno paikallaan, vai myöhästyinkö jo?
Lopuksi vähän mainosta!
Huomenna olisi ollut combat-päivä, tai ilta, kerrassaan loistava tapa kuluttaa paljon ja vuodattaa hikeä paljon ja jopa purkaa mitälie agressioita, mikäli sellaisia näin leppoisaan päähän pääsisi kertymään. Mutta huomenna vaihdan ruumiinkulttuurin varsinaiseen ruumiin kulttuuriin. Huomenna tiedossa siis rautaa, hikeä, lihaksia ja alastomia vartaloita :D Kokkolan kaupunginteatteri esittää näytelmää Jumalan rakastaja
Raakaa kehonrakennusta omat kainalot kuivina. Viimeisiä näytöksiä viedään. Kerron sitten huomenna, millainen oli.
Kiitos puoliskon aamu-unisuuden, minäpäs pääsinkin aamulenkille tänään. Kyllähän se toisaalta uni maistuisi itsellekin, mutta olen aina ollut aika aamuvirkku. Väsyneenäkään en pysty nukkumaan aamuisin pitkään, vaikka haluaisin. No, ne kerrat on sitten erikseen kun on porskuteltu iltapäivään saakka kemiallisten aineiden avustuksella.... Harvoin sellaista on sattunut!
Aamulenkille testiin pääsi heti uudet kompressiosukat. Minulla oli jo yhdet, ihan urheilukaupasta ostetut, jotka kyllä pesu pesulta kutistuvat pituussuunnassa ja ulottuvat enää hädin tuskin puoleen sääreen. Nyt tilasin uudet, hyväntekeväisyyssukat.
 |
| Tyyli ennen kaikkea! |
Eli siinä ensimmäinen kuva vaikka sitten niistä rotusääristä.
Sitten murheenkryynini, ikuinen riesa, ja toisaalta salainen ylpeyden aiheeni, ne puolalaisen painonnostajan pohkeet.... Nyt harmittaa, että en heti alussa alkanut mittailemaan myös pohkeen ymärysmittaa, koska siellä on nyt tapahtunut kummia.
TADAAAA! Pohkeet sullottuna saappaan sisään, ja välissä vielä housut! Ehkä vielä jonain päivänä ne nokialaisen kumisaappaatkin mahtuvat. En tosin ole kokeillutkaan aikoihin.
 | |
| Saapasjalka-melkein-kissa, MEOW! |
Ja sitten ne lihakset. Tähän mennessä tällä viikolla suoritettu kolme aamuaerobista reippaasti hölkäten, hyvällä sykkeellä ja kulutuksella. Kaksi salitreeniä ja yksi aerobinen. Hyvin ollaan siis aikataulussa. Olen hyvin tietoinen tällä hetkellä siitä seikasta, että vartalossani on hyvin paljon lihasta, etenkin kipeää ja treenattua lihasmassaa :D Tämän päiväinen salitreeni oli ehdottomasti mukavuusalueeni ulkouolella, ja silti hyvä että menin. Joku megahaukottelukatarri on nyt iskenyt pahasti, sillä taas jälleen haukottelin näyttävästi sarjojen välillä, ja taas teki mieli ihan rehellisesti pistää silmät kiinni ja ottaa pienet nokoset vaikkapa siellä venyttelualueella vatsojen jälkeen. Olisiko siis aikainen nukkumaanmeno paikallaan, vai myöhästyinkö jo?
Lopuksi vähän mainosta!
Huomenna olisi ollut combat-päivä, tai ilta, kerrassaan loistava tapa kuluttaa paljon ja vuodattaa hikeä paljon ja jopa purkaa mitälie agressioita, mikäli sellaisia näin leppoisaan päähän pääsisi kertymään. Mutta huomenna vaihdan ruumiinkulttuurin varsinaiseen ruumiin kulttuuriin. Huomenna tiedossa siis rautaa, hikeä, lihaksia ja alastomia vartaloita :D Kokkolan kaupunginteatteri esittää näytelmää Jumalan rakastaja
tiistai 29. lokakuuta 2013
tj 26
Tänään oli aika testata uutta aamulenkkiaikaa; herätys 5:30. Vartinkin muutos tuntui vuodelta! Mutta tosiasiassa homma toimi hyvin, vaikka tokkuraisena pukemiseen menikin vartti.
Sitten töissä päivän aikana peräosasto alkoi ilmoittelemaan, että eilinen tyttötreeni oli sittenkin mennyt perille. Kyllä vain! Olin hyvin tietoinen jo iltapäivällä, että minulla on takaresisissä ja pakaroissa muutakin kuin rasvaa.
Mieli horjuu horjumistaan, mutta periksi ei anneta! Työrintamalla tapahtuu muutoksia, joiden johdosta tänään vietimme hyvin liikuttavan tunteroisen herkkupöydässä. Oli kakkua, keksiä, marenkia.... ja minulle kauniisti suikaloituja kurkkuja jalalliseen viinilasiin aseteltuna <3 Lounaasta jäi vähän nälkä.... Välipalasta kotona jäi vähän nälkä... ja koko ajan katse kiertää keittiön kaappeja, että mitähän sitä söis.
Iltasella oli aika korkata spinning, joka lisättiin laajennuksen yhteydessä salimme tuntivalikoimaan. Oikeasti kiinnostus lähteä oli aika pakkasella... Väsytti ja laiskotti, ja sinne persuksiin sattui. Mutta lähdin silti. Tunti oli ok, mutta minä en. Kylkeen pisti ja olo oli muutenkin vetämätön. Itseasiassa monta kertaa tunnin aikana havahduin tunteeseen, että suljen silmäni ihan hetkeksi. Siis siinä pyöräillessä! Haloo! Haukottelinkin autuaasti aina kun kylkikivultani kärsin. Kiva juttu oli se, että selkään ei sattunut. 45 minuuttia kului kuitenkin nopeasti ja lähes 400 kcal sain sillä poltettua taivaan tuuliin, mutta pyöräilyn jälkeen olo oli kahta kauheampi, hyvä että autolla jaksoin kotiin ajaa.
Huominen aamulenkki jää väliin aikatauluhaasteiden vuoksi, mutta jos olo on pirtsakka aamulla, eihän sitä tiedä vaikka pystyssä olisi taas privaatti zumbakarnevaali.
Kököstä olosta huolimatta tänään oli kuitenkin huippupäivä. Peilistä katsoi ihan ok näköinen tyyppi, ja mieltäylentävää kommenttia tuli paitsi omalta valmentajalta, myös yllättävältä taholta :D Lisäksi luin tuoteuutuudesta, joka ehkä tulee pelastamaan jouluni. Tai ei joulua, vaan minut joululta:
ANNA TULLA VAAN, JOULU! MÄ OLEN VALMIS! Ja pärjään omillani!
Ja sellainen ajatus, että tuo 26 vuorokauttahan on todella vähän. Siis todella vähän! Ja siihen sisältyy vielä kymmeniä kilometrejä aamulenkkiä, tuhansia kiloja rautaa, kiusauksia, houkutuksia, ja yksi viikonloppu Oulussa ja Scorpionsin konsertti. Niin ja teatteria, itseasiassa jo tällä viikolla. Konserttilippuja ostaessa mielessä siinsi lapsivapaa, oluthuurteinen irroitteluviikonloppu, mutta vaihtuikin asialliseksi pariskuntakyläilyksi, omat parsakaalit kylmälaukussa. Teatterin väliajalla olen aina ja ikuisesti kahvin kanssa syönyt sacherkakkua. No, onneksi saan edes sen kahvin. Kokemuksiahan ne ovat nämäkin; "Hei, muistatko silloin kun Scorpionsit oli vielä elossa, ja sä et voinutkaan bilettää kunnolla, HAHAHHHAHHAAA, kyllä oli parsakaali silloin hyvää.*
Sitten töissä päivän aikana peräosasto alkoi ilmoittelemaan, että eilinen tyttötreeni oli sittenkin mennyt perille. Kyllä vain! Olin hyvin tietoinen jo iltapäivällä, että minulla on takaresisissä ja pakaroissa muutakin kuin rasvaa.
Mieli horjuu horjumistaan, mutta periksi ei anneta! Työrintamalla tapahtuu muutoksia, joiden johdosta tänään vietimme hyvin liikuttavan tunteroisen herkkupöydässä. Oli kakkua, keksiä, marenkia.... ja minulle kauniisti suikaloituja kurkkuja jalalliseen viinilasiin aseteltuna <3 Lounaasta jäi vähän nälkä.... Välipalasta kotona jäi vähän nälkä... ja koko ajan katse kiertää keittiön kaappeja, että mitähän sitä söis.
Iltasella oli aika korkata spinning, joka lisättiin laajennuksen yhteydessä salimme tuntivalikoimaan. Oikeasti kiinnostus lähteä oli aika pakkasella... Väsytti ja laiskotti, ja sinne persuksiin sattui. Mutta lähdin silti. Tunti oli ok, mutta minä en. Kylkeen pisti ja olo oli muutenkin vetämätön. Itseasiassa monta kertaa tunnin aikana havahduin tunteeseen, että suljen silmäni ihan hetkeksi. Siis siinä pyöräillessä! Haloo! Haukottelinkin autuaasti aina kun kylkikivultani kärsin. Kiva juttu oli se, että selkään ei sattunut. 45 minuuttia kului kuitenkin nopeasti ja lähes 400 kcal sain sillä poltettua taivaan tuuliin, mutta pyöräilyn jälkeen olo oli kahta kauheampi, hyvä että autolla jaksoin kotiin ajaa.
Huominen aamulenkki jää väliin aikatauluhaasteiden vuoksi, mutta jos olo on pirtsakka aamulla, eihän sitä tiedä vaikka pystyssä olisi taas privaatti zumbakarnevaali.
Kököstä olosta huolimatta tänään oli kuitenkin huippupäivä. Peilistä katsoi ihan ok näköinen tyyppi, ja mieltäylentävää kommenttia tuli paitsi omalta valmentajalta, myös yllättävältä taholta :D Lisäksi luin tuoteuutuudesta, joka ehkä tulee pelastamaan jouluni. Tai ei joulua, vaan minut joululta:
 |
| Piparkakkuproteiinivanukas, löytyy myös omena-kanelina |
Ja sellainen ajatus, että tuo 26 vuorokauttahan on todella vähän. Siis todella vähän! Ja siihen sisältyy vielä kymmeniä kilometrejä aamulenkkiä, tuhansia kiloja rautaa, kiusauksia, houkutuksia, ja yksi viikonloppu Oulussa ja Scorpionsin konsertti. Niin ja teatteria, itseasiassa jo tällä viikolla. Konserttilippuja ostaessa mielessä siinsi lapsivapaa, oluthuurteinen irroitteluviikonloppu, mutta vaihtuikin asialliseksi pariskuntakyläilyksi, omat parsakaalit kylmälaukussa. Teatterin väliajalla olen aina ja ikuisesti kahvin kanssa syönyt sacherkakkua. No, onneksi saan edes sen kahvin. Kokemuksiahan ne ovat nämäkin; "Hei, muistatko silloin kun Scorpionsit oli vielä elossa, ja sä et voinutkaan bilettää kunnolla, HAHAHHHAHHAAA, kyllä oli parsakaali silloin hyvää.*
maanantai 28. lokakuuta 2013
TJ 27 ja tuloskatsaus
57 päivää takana ja 27 edessä. Pienen pieni loppurutistus siis. Tänään tilanne on tämä:
Paino -9,5 kg (-1kg)
Vyötärö -12 cm (-1,5cm)
Lantio -8,5 cm (-1cm)
Rinta -7,5cm (ei muutosta)
Reisi -7cm (-1cm)
Mutta sitten vielä sellainen fakta, että minulla on nyt takana lähes kolme täysin treenitöntä viikkoa. Ja siinä ajassa on kuitenkin, kaikesta huolimatta ja sen ansiosta lähtenyt 3,5kg. Eli pelkällä ruokavaliolla on aivan mielettömän suuri vaikutus.
Tänään lähtikin sitten käyntiin uusi viikko, jota en enää suostu viettämään sohvan pohjalla, pinkki läppäri sylissä ja valittamalla blogissa kuinka selkään sattuu.
Aamulenkkien suhteen on käynyt nyt monena aamuna todella hyvä tuuri! Siis oikeastaan joka aamu kun sinne olen päässyt. Ilma on ollut todella leuto, tänään mittäri näytti +10 astetta. Ei tuule, ei sada, tie on vähän kostea, mutta ilma aamuisen, tai aamuöisen raikas. Ja joka aamu taivas on auennut juurikin heti kun olen päässyt sisälle. Niin kävi tänäänkin :D Saa nähdä, kuinka käy huomisen ja sen paljon puhutun syysmyrskyn.
Ja sitten tänään oli aika pakata reppu ja suunnata salille töiden jälkeen. Tunnustelin vähän, miltä salitreeni tuntuu selkäosastolla, ja mikä olo siitä tulee. Olin vähän lepsu ja palautin kaikkiin liikkeisiin aloituspainot, joilla lähdettiin liikkeelle silloin 8 viikkoa sitten. Hmmmm..... HMMMMM!!!! Joissakin liikkeissä selässä ei tuntunut mitään, joissakin tuntui vähän.... Normaali, täysin terve selkähän ei tunnu miltään. Sen olemassaoloa ei juuri tiedä muutoin kuin että se on vatsan vastakappale ja pidentää kehoa oleellisesti. Nyt se tuntui jonkun muun selältä. Siis ei kipua, mutta ei täysin normaalikaan. Treeni oli vähän "läpi suoritettu". Siis tunnollisesti sarjat loppuun, mutta mukana ei oikein ollut tunnetta. Kyllä se sieltä toivottavasti taas löytyy. Kolmen viikon tauko 12 viikosta on oikeasti todella pitkä tauko, ja tässä on nyt paljon kirittävää. Vaikka paino putoaa pelkällä syömiselläkin, sentit tarvitsevat treeniä. Tiivistyminen tapahtuu salilla ja lenkkipolulla. Neljässä viikossa ehtii vielä mitä vaan!
Olin muuten ihan varma, että kymmpi menee tänään jo rikki, siis se järjettömältä kuulostava lupaus, MIINUS KYMMENEN KILOA. No ei ihan mennyt, höööh! Mutta ens viikolla tässä niiiiin ollaan jo kymppikerhossa.
Paino -9,5 kg (-1kg)
Vyötärö -12 cm (-1,5cm)
Lantio -8,5 cm (-1cm)
Rinta -7,5cm (ei muutosta)
Reisi -7cm (-1cm)
Mutta sitten vielä sellainen fakta, että minulla on nyt takana lähes kolme täysin treenitöntä viikkoa. Ja siinä ajassa on kuitenkin, kaikesta huolimatta ja sen ansiosta lähtenyt 3,5kg. Eli pelkällä ruokavaliolla on aivan mielettömän suuri vaikutus.
Tänään lähtikin sitten käyntiin uusi viikko, jota en enää suostu viettämään sohvan pohjalla, pinkki läppäri sylissä ja valittamalla blogissa kuinka selkään sattuu.
Aamulenkkien suhteen on käynyt nyt monena aamuna todella hyvä tuuri! Siis oikeastaan joka aamu kun sinne olen päässyt. Ilma on ollut todella leuto, tänään mittäri näytti +10 astetta. Ei tuule, ei sada, tie on vähän kostea, mutta ilma aamuisen, tai aamuöisen raikas. Ja joka aamu taivas on auennut juurikin heti kun olen päässyt sisälle. Niin kävi tänäänkin :D Saa nähdä, kuinka käy huomisen ja sen paljon puhutun syysmyrskyn.
Ja sitten tänään oli aika pakata reppu ja suunnata salille töiden jälkeen. Tunnustelin vähän, miltä salitreeni tuntuu selkäosastolla, ja mikä olo siitä tulee. Olin vähän lepsu ja palautin kaikkiin liikkeisiin aloituspainot, joilla lähdettiin liikkeelle silloin 8 viikkoa sitten. Hmmmm..... HMMMMM!!!! Joissakin liikkeissä selässä ei tuntunut mitään, joissakin tuntui vähän.... Normaali, täysin terve selkähän ei tunnu miltään. Sen olemassaoloa ei juuri tiedä muutoin kuin että se on vatsan vastakappale ja pidentää kehoa oleellisesti. Nyt se tuntui jonkun muun selältä. Siis ei kipua, mutta ei täysin normaalikaan. Treeni oli vähän "läpi suoritettu". Siis tunnollisesti sarjat loppuun, mutta mukana ei oikein ollut tunnetta. Kyllä se sieltä toivottavasti taas löytyy. Kolmen viikon tauko 12 viikosta on oikeasti todella pitkä tauko, ja tässä on nyt paljon kirittävää. Vaikka paino putoaa pelkällä syömiselläkin, sentit tarvitsevat treeniä. Tiivistyminen tapahtuu salilla ja lenkkipolulla. Neljässä viikossa ehtii vielä mitä vaan!
Olin muuten ihan varma, että kymmpi menee tänään jo rikki, siis se järjettömältä kuulostava lupaus, MIINUS KYMMENEN KILOA. No ei ihan mennyt, höööh! Mutta ens viikolla tässä niiiiin ollaan jo kymppikerhossa.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Päivä 56
Tänään juoksin taas yhden parhaista aamulenkeistäni! Olo oli loistava, keli oli loistava, ja kellokin vasta tunnin vähemmän, miltä näytti. Kerrassaan hyvä, toivottavasti myös tehokas. Sykkeen sain pidettyä aisoissa, nousi kyllä, mutta ei liikaa.
Tänään meillä piti olla kahvikutsut, pullaa ja piirakkaa ja sen sellaista. Ei sitten ollutkaan, ja loppujen lopuksi kuitenkin oli. Lapsen kummit tulivat kylään, ja me lapsen kanssa leivottiin pätkismuffinsseja. HUOKAUS!!! Lapsi söi sitä taikinaakin varmaan kahden muffinssin verran. Olis varmaan minullekin maistunut. Kun otin möllykät uunista, vilkaisin ohjetta ja totesin, että rasva unohtui, mutta ihan hyvältä ne näyttivät ilmankin. Sokerille ja vehnäjauholle nyt ei mitään voinut, mutta kokonaiskalorimäärä niissä sitten jäi vähän pienemmäksi.
LaatumuffinSSien (anteeksi kielitoimisto, en vaan osaa puhua oikeakielisesti muffineista) lisäksi tarjolla oli karjalanpiirakoita ja munavoita ja tietenkin pannullinen kahvia. HUOKAUS!!! Olis varmaan minullekin maistunut...
Se oikea ruoka, dieettisapuska, on sitten tökkinyt oikein urakalla. Ei huvita, ei haluta, en jaksa.... Kaikki maailman tekosyyt on käyty mielessä, ja silti jokainen eväs on pistelty viimeistä murua myöten. On se hyvä, että huomenna taas arki alkaa ja loppuu tällainen toimeton vetelehtiminen, mitä nyt koko ajan jotain touhotusta ollut. Huomenna pääsee vähän töihin ja salille lepäämään. Siis pois tästä pyykin ja tiskin keskeltä.
Firfarmi kyseli tänään facebookissa: "Sinä, joka lähdet aamulla lenkille satoi tai paistoi. Kerro terveisesti heille, jotka vain suunnittelevat asiaa. Eli miten ihmeessä saat itsesi liikkeelle?"
Tuo on kyllä aika helppo. Ja pätee mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Vastasin, että äiti-ihmisille aamulenkki on omaa aikaa, rauhaa, hiljaisuutta ja illuusio vapaudesta. Juostessa olet vain itseäsi varten!
Lisäksi boostasin pikkujoulufiilistä vielä vähän... Mietiskelin yhdessä ystäväni kanssa vaatteita ja asusteita ja vähän sovittelinkin.... Joitakin hankintoja ehkä täytyy tehdä, vaikka yritänkin pitää budjettilinjan. Ja sitten löysin jotain, joka on ehkä pakko jakaa teidän kanssanne!
Jos mieli näitä kuitenkin halajaa, joulupukille voi vinkata osoitteen www.slimagent.fi
Samaisessa putiikissa oli naisillekin kiristin ja puristin jos toinenkin, mutta minähän en niitä luonnollisesti enää tarvitse. Voi kyllä kuulkaa löytyy ihan omasta vaatekaapistakin kaikenlaista huijausvälinettä. Mutta tästä lähtien kaikki push ja lift ja slim ja stay haetaan salilta. Ei Anttilasta.
Kello on vasta yhdeksän, mutta tuntuu kyllä kymmeneltä, eli pientä jetlagia havaittavissa. Taidan totella päätäni, heittää raejuustot nassuun ja painua petiin.
 |
| Virtaa riitti vielä poseiluunkin, tai pelleilyyn |
LaatumuffinSSien (anteeksi kielitoimisto, en vaan osaa puhua oikeakielisesti muffineista) lisäksi tarjolla oli karjalanpiirakoita ja munavoita ja tietenkin pannullinen kahvia. HUOKAUS!!! Olis varmaan minullekin maistunut...
Se oikea ruoka, dieettisapuska, on sitten tökkinyt oikein urakalla. Ei huvita, ei haluta, en jaksa.... Kaikki maailman tekosyyt on käyty mielessä, ja silti jokainen eväs on pistelty viimeistä murua myöten. On se hyvä, että huomenna taas arki alkaa ja loppuu tällainen toimeton vetelehtiminen, mitä nyt koko ajan jotain touhotusta ollut. Huomenna pääsee vähän töihin ja salille lepäämään. Siis pois tästä pyykin ja tiskin keskeltä.
Firfarmi kyseli tänään facebookissa: "Sinä, joka lähdet aamulla lenkille satoi tai paistoi. Kerro terveisesti heille, jotka vain suunnittelevat asiaa. Eli miten ihmeessä saat itsesi liikkeelle?"
Tuo on kyllä aika helppo. Ja pätee mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Vastasin, että äiti-ihmisille aamulenkki on omaa aikaa, rauhaa, hiljaisuutta ja illuusio vapaudesta. Juostessa olet vain itseäsi varten!
Lisäksi boostasin pikkujoulufiilistä vielä vähän... Mietiskelin yhdessä ystäväni kanssa vaatteita ja asusteita ja vähän sovittelinkin.... Joitakin hankintoja ehkä täytyy tehdä, vaikka yritänkin pitää budjettilinjan. Ja sitten löysin jotain, joka on ehkä pakko jakaa teidän kanssanne!
 |
| Miesten muotoilevat anticellulit housut |
Jos mieli näitä kuitenkin halajaa, joulupukille voi vinkata osoitteen www.slimagent.fi
Samaisessa putiikissa oli naisillekin kiristin ja puristin jos toinenkin, mutta minähän en niitä luonnollisesti enää tarvitse. Voi kyllä kuulkaa löytyy ihan omasta vaatekaapistakin kaikenlaista huijausvälinettä. Mutta tästä lähtien kaikki push ja lift ja slim ja stay haetaan salilta. Ei Anttilasta.
Kello on vasta yhdeksän, mutta tuntuu kyllä kymmeneltä, eli pientä jetlagia havaittavissa. Taidan totella päätäni, heittää raejuustot nassuun ja painua petiin.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Päivä 55
Kaikkeen tottuu?
 |
| Sweet-honey-sugar-pinky-pie-pony |
Nyt minä rupesin jo tänään pohtimaan maanantain väliaikatuloksia. Vaikka tasainen kehitys olisi optimaalista, mielessä pyörii koko ajan kaikenlainen taktikointi. Ihan varmasti aamutulokseen vaikuttaa kaikki, mitä olen viikonlopun aikana tehnyt, syönyt ja juonut. Uuden ruokavalion vaikutus jää nähtäväksi, koska seuraavaan punnitukseen mennessä sillä on menty vasta puolikas viikko. Salitreeniähän en ole tähänkään asti harrastanut juuri ennen punnitusta, ja päätin sille antaa mahdollisuuden vasta ensi viikolla. Kun taas 30 minuutin aamuaerobinen saattaa olla punnituksen kannalta varsin edullinen ratkaisu. Etenkin kun koko viikonloppu vietetään kotona, enkä saa lapselle edes vaatteita päälle, ulosmenemisestä puhumattakaan (johtuen siis esi-uhman omasta tahdosta, ei niinkään omasta saamattomuudestani), polttelisi kyllä jotain jo tehdä.
Ja sitten se vesi!!! Viikonlopun missiona olkoon riittävä, mielellään yläkanttiin mitoitettu veden juonti! Hyvä puoli on se, että kolmisen litraa saan kivuttomasti nautittua, mutta neljäs, saati sitten se viides, tuntuu olevan niin työlästä välillä.
Kesällä Turkin matkaa varten ostetut hävyttömän hinnakkaat bikinit testasin tänä aamuna. Nojaa, kyllä ne vielä menee :D Ainakin yhden uimahallireissun. En vain ole henkisesti valmis lähtemään uimahalliin yksin, tai siis kaksin lapsen kanssa. Mitä enemmän käsipareja, sitä parempi. Viimekertaisella uintireissulla opin jotain elintärkeää. Samoin kuin lentokoneissa ohjeistetaan hätätilanteessa pukemaan happimaski ensin itselle, ja sitten vasta lapselle, pitää uimahallissa pukea uimapuku ensin itselle ja sitten vasta lapselle. Tästä pitäisi olla näkyvät ohjeistukset pukuhuoneiden ja suihkutilojen seinillä! Alasti allasosastolle karkaava lapsi on ihan ok, etenkin Suomessa, jossa alastomuus ei varsinaisesti aiheuta traumoja kenellekään, mutta alasti allasosastolle lapsensa perässä säntäävä äiti onkin jo tarina erikseen.
Ja sitten kriisi. Toinen päivä ilman hiilareita, ja olen täysin valmis syömään kohta vehnäjauhotkin kaapista. Tänään kävin kaupassa, eikä minulle riittänyt enää ohimennen ystäväni käpykakun silittely. Tänään nostin kakun laatikossaan oikein syliini ja pitelin siinä hetken... NÄLKÄ! Nälkänälkänälkä! Onneksi ruokaa saa edelleen kolmen tunnin välein, mutta kyllä siinä välissä nälkä yllättää.
Selkä jumittaa, ja jumi aiheuttaa kipua. Kävin kävelyllä sen verran, että saan vähän liikettä rankaan. Huomenna, ONNEKSI, pääsen aamulenkille! Puntari näyttää nyt hyviä lukuja, toivottavasti sama linja jarkuu maanantaina.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Päivä 54
Nyt olisi tasan 30 vuorokautta jäljellä. Ihan uskomattoman nopeasti mennyt tämä aika, jonka kuluminen normaalisti kestäisi ikuisuuden. Viikotkin suorastaan lentävät ohi, vaikka normaalisti aika maanantaista perjantaihin on jotakuinkin valovuosi ( noniin nörttiystävät, tiedätte mitä tarkoitan!). Ei siis ihme kun tuntuu ettei saa oikein mitään tehtyä.
Tänä aamuna ei aamulenkistä ollut puhettakaan. Puolisko lähti töihin jo epäinhimillisen aikaisin, ja lapsi porskutteli unta palloon kaikessa rauhassa vähän liiankin pitkään. Kaivelin sitten pölystä ja naftaliinista muutaman vuoden takaisen ostosteeveeihmeen: ZUMBAAAAAAA!!!
Voi luoja! Miksi minua jotenkin nolottaakin puhua asiasta? Pistin visusti olkkarin verhot kiinni ja express-ohjelman telkkariin pyörimään.
Hauskuus vähän karisi siinä, että telkkarissa ei ollut ääntä kuin nimeksi. Eihän sitä sovi ennen aamukuutta vielä mitään desibelidiskoa laittaa pystyyn. Olo oli kuin elefantilla lasikaupassa ja kyllähän se vähän tökki. Ohjelma kesti 20 min. Keskisyke jäi vain 108 tasolle, vaikka korkeimmillaan nousikin jopa 135:n. Kokonaiskulutus tällä 20 minuutin hytkymisellä oli 105kcal.
Epämääräisyydestään huolimatta luulen, että tulen turvautumaan tähän aamujumppaan vielä toistekin. Ehkä valitsen vähän pidemmän ohjelman, ja yritän systemaattisesti nostattaa sykettä heti alusta asti vähän enemmän. Ja voisin pistää verhot vielä visummin kiinni, koska kieltämättä se olo, että joku koiranpissittäjä näkisi minut pomppimassa jumppatopissani ennen kuutta aamulla.... Äh, ei, ei mennä siihen ollenkaan!
Meidän lapsella on tänään nimipäivä. Lahjaksi se sai jonkun dishes-from-hell -pillimukin, joka ei varmaan ikinä enää puhdistu, ja karkkipussin. En ole koskaan ollut varsinaisesti irtokarkki-ihmisiä. Irtokarkit tuoksuvat aina paremmalle kuin maistuvat, tai sitten valitsen karkit aina väärin. Edellisessä elämässäni, kun vielä saatoin joskus sellaisia kuitenkin harkita, sekoitus oli aina sama. Muutama limainen hedelmäkarkki, kourallinen noitapillejä, yksi kirpeä omenaremmi ja liikaa toffeesuklaita, jotka eivät sovi irtsaripussiin lainkaan. MUTTA NYT! Nuuskin lapsen karkkipussia kuola valuen, ja hypin seinille hulluuden partaalla. Kyllä vain, eka päivä uudella ruokavaliolla on tehnyt tehtävänsä!
Tässä minun uusi välipalani, joka kyllä varmasti tulee olemaan päivän herkku, vaikka rahka-marja-mössöjä ei silti mikään voita. Joulukuussa, kun saa vähän ruveta löysäämään, palaan varmasti niihin marjaherkkuihin takaisin.
Leikkeleillä on aina ollut vähän syntinen kaiku mielessäni. Käsi käy kinkkupaketissa ihan vaivihkaa, samalla kun hakee kaapista jotain muutakin mainoskatkolla, siis eihän leivänpäällisiä nyt syödä ilman leipää. Onko tämä jotain pula-ajan ajattelua, joka kulkeutuu sukupolvilta toisille? No nyt sitä saa sitten syödä, luvan kanssa ja heti puoli pakettia kerralla.
Saa nähdä miten käy pääparkani kun keittelen lapselle iltapuurot. Saattaa muutama päivä mennä totutellessa, mutta eiköhän tämä tästä. Aamu ilman puuroa, pelkällä raejuustolla, sujui kyllä sujuvammin kuin arvasinkaan. Tai sitten se johtui vain kovasta kiireestä, ettei ehtinyt nälkä yllättämään.
Tänään oli toistaiseksi viimeinen "selkäterapia". Kyllä vieläkin kiristi ja narisi, mutta koska jokapäiväinen elämä on ollut siedettävää, ajattelin kokeilla, josko se tästä. Saatan ihan kevyesti kokeilla salitreeniäkin jo pian. Jos ei huomenna, niin viimeistään ensi viikon maanantaina, eli punnituksen jälkeen.
Nyt edessä on suhteellisen rento kotiviikonloppu SIIVOTUSSA kodissa. Äärimmäisen harvinaista herkkua, mitä nyt puolisko on tietenkin töissä. Lähiaikoina voisin käydä lapsen kanssa uimassa, mutta sitä ennen olen järkevä ja sovitan uimapuvun jo kotona, ettei käy siellä sitten nolosti, jos se vaikka pyöriikin päällä liian isona :D
Tänä aamuna ei aamulenkistä ollut puhettakaan. Puolisko lähti töihin jo epäinhimillisen aikaisin, ja lapsi porskutteli unta palloon kaikessa rauhassa vähän liiankin pitkään. Kaivelin sitten pölystä ja naftaliinista muutaman vuoden takaisen ostosteeveeihmeen: ZUMBAAAAAAA!!!
Voi luoja! Miksi minua jotenkin nolottaakin puhua asiasta? Pistin visusti olkkarin verhot kiinni ja express-ohjelman telkkariin pyörimään.
Hauskuus vähän karisi siinä, että telkkarissa ei ollut ääntä kuin nimeksi. Eihän sitä sovi ennen aamukuutta vielä mitään desibelidiskoa laittaa pystyyn. Olo oli kuin elefantilla lasikaupassa ja kyllähän se vähän tökki. Ohjelma kesti 20 min. Keskisyke jäi vain 108 tasolle, vaikka korkeimmillaan nousikin jopa 135:n. Kokonaiskulutus tällä 20 minuutin hytkymisellä oli 105kcal.
Epämääräisyydestään huolimatta luulen, että tulen turvautumaan tähän aamujumppaan vielä toistekin. Ehkä valitsen vähän pidemmän ohjelman, ja yritän systemaattisesti nostattaa sykettä heti alusta asti vähän enemmän. Ja voisin pistää verhot vielä visummin kiinni, koska kieltämättä se olo, että joku koiranpissittäjä näkisi minut pomppimassa jumppatopissani ennen kuutta aamulla.... Äh, ei, ei mennä siihen ollenkaan!
 |
| Nimpparikarkit |
 |
| Toim. huom: tämä on kalkkunaa |
Tässä minun uusi välipalani, joka kyllä varmasti tulee olemaan päivän herkku, vaikka rahka-marja-mössöjä ei silti mikään voita. Joulukuussa, kun saa vähän ruveta löysäämään, palaan varmasti niihin marjaherkkuihin takaisin.
Leikkeleillä on aina ollut vähän syntinen kaiku mielessäni. Käsi käy kinkkupaketissa ihan vaivihkaa, samalla kun hakee kaapista jotain muutakin mainoskatkolla, siis eihän leivänpäällisiä nyt syödä ilman leipää. Onko tämä jotain pula-ajan ajattelua, joka kulkeutuu sukupolvilta toisille? No nyt sitä saa sitten syödä, luvan kanssa ja heti puoli pakettia kerralla.
Saa nähdä miten käy pääparkani kun keittelen lapselle iltapuurot. Saattaa muutama päivä mennä totutellessa, mutta eiköhän tämä tästä. Aamu ilman puuroa, pelkällä raejuustolla, sujui kyllä sujuvammin kuin arvasinkaan. Tai sitten se johtui vain kovasta kiireestä, ettei ehtinyt nälkä yllättämään.
Tänään oli toistaiseksi viimeinen "selkäterapia". Kyllä vieläkin kiristi ja narisi, mutta koska jokapäiväinen elämä on ollut siedettävää, ajattelin kokeilla, josko se tästä. Saatan ihan kevyesti kokeilla salitreeniäkin jo pian. Jos ei huomenna, niin viimeistään ensi viikon maanantaina, eli punnituksen jälkeen.
Nyt edessä on suhteellisen rento kotiviikonloppu SIIVOTUSSA kodissa. Äärimmäisen harvinaista herkkua, mitä nyt puolisko on tietenkin töissä. Lähiaikoina voisin käydä lapsen kanssa uimassa, mutta sitä ennen olen järkevä ja sovitan uimapuvun jo kotona, ettei käy siellä sitten nolosti, jos se vaikka pyöriikin päällä liian isona :D
torstai 24. lokakuuta 2013
Päivä 53
Tänään oli ensimmäinen aamuaerobinen sitten aikoihin. Ja siis oikeasti kunnon lenkki!
Heräsin jäätävään päänsärkyyn ennen neljää aamulla. Päättelin nopeasti päässäni että liikaa kaikkea muuta ja vähän liian vähän vettä edellisenä päivänä. En kehdannut siellä kampaajalla juoda --> ravata vessassa koko aikaa. Nousin ylös, lääkitsin itseäni, mutta uni ei enää tullut. Viideltä luovutin ja lähdin etsimään lenkkivaatteita yli kahden viikon tauon jälkeen. Kuulostelin, että ilma tuntuu ennemmin plusasteiselta ja märältä kuin jäiseltä ja liukkaalta nollakeliltä, ja hyvin oli kuulosteltu.
Lenkin jännitysmomentiksi muodostui Spotify ja albumi, jota en ikinä ole kuunnellut. Oli hauska juosta kun ei osannut edes arvata, mitä kuulokkeista kuuluu seuraavaksi. Mutta pakko vähän taputtaa itseään olkapäälle näin pitkän röhnästelyn jälkeen, että ei ollut edes ihan turha lenkki.
Heräsin jäätävään päänsärkyyn ennen neljää aamulla. Päättelin nopeasti päässäni että liikaa kaikkea muuta ja vähän liian vähän vettä edellisenä päivänä. En kehdannut siellä kampaajalla juoda --> ravata vessassa koko aikaa. Nousin ylös, lääkitsin itseäni, mutta uni ei enää tullut. Viideltä luovutin ja lähdin etsimään lenkkivaatteita yli kahden viikon tauon jälkeen. Kuulostelin, että ilma tuntuu ennemmin plusasteiselta ja märältä kuin jäiseltä ja liukkaalta nollakeliltä, ja hyvin oli kuulosteltu.
Lenkin jännitysmomentiksi muodostui Spotify ja albumi, jota en ikinä ole kuunnellut. Oli hauska juosta kun ei osannut edes arvata, mitä kuulokkeista kuuluu seuraavaksi. Mutta pakko vähän taputtaa itseään olkapäälle näin pitkän röhnästelyn jälkeen, että ei ollut edes ihan turha lenkki.
matka 4,99km
keskinopeus 7,3 km/h
kulutus 355 kcal
keskisyke 143 bpm
maksimisyke 172 bpm
Askel oli kyllä niin kevyt, että 150% ilmankosteudesta huolimatta olo oli lähes loistava alusta loppuun saakka. Puolessa matkassa oikein mietin, että olenko edes hengästynyt, vaikka sykkeet kyllä nousivat mukavasti. Oli siis kertakaikkisen loistava lenkki!
Nyt vähän surettaa se, että a) en tiedä kuinka monesti tänä syksynä on enää näin hyvä juoksukeli. Rehellinen talvikin olisi ok, mutta sitä edeltää se hengenvaarallinen siirtymäkausi. Ja b) en pysty taas ennustamaan koska edes pääsen seuraavan kerran aamulenkille.
Suunnittelen parhaillaan pienen sisämallisen trampoliinin valjastamista tähän käyttötarkoitukseen. Haluan ainakin kokeilla, just for fun. Trampoliinilla kyllä syke on äkkiä taivaissa saakka, ja pohkeet hapoilla, mutta yhdessä sykemittarin kanssa haluaisin kokeilla vähän eri tekniikoita. Grand old lady Lenita Airistokin on pitänyt itsensä kuosissa ja kampauksensa kuohkeana jo vuosikymmenien ajan vain hyppimällä trampoliinillaan. Kuulemma.
Ja uus tukka on ihana! Hyvin pienellä vaivannäöllä sain sen märän juoksulenkin jälkeen taas edustuskelpoiseksi, ja palan halusta päästä kokeilemaan, miltä se TUNTUU salilla. Tai miltä se ei tunnu. Siis että ei ole enää alla ja solmussa ja tiellä ja takussa ja mitäkaikkea.
Tänään tuli sitten myös kauan odotettu uusi ruokaohjelma valmentajalta. Se oli aikalailla sitä mitä odotinkin, ja sitten ei kuitenkaan. Puuro pois, pasta pois, marjat pois.... tilalle pähkinöitä, öljyä ja proteiinia. Alkaa heti huomenna. Selvempi homma! Voi olla että parin päivän päästä täällä kiipeillään pitkin seiniä. Koska meni viikkoja, että sain sisuskaluni tottumaan esimerkiksi siihen kolossaaliseen 570 gramman aamupalaan. Ja nyt kun se sitten pieneneekin aika radikaalisti. Saatan tehdä muutamaan kertaan tuttavuutta nälän kanssa pitkästä aikaa.
Sain yllä olevan kuvan ystävältäni eilen viestinä. Noinhan se vähän menee. Vaikka toisaalta... voisin ehkä vaihtaa tuon ensimmäisen kohdan alimmaiseksi. Koska ymmärrys muutoksista tuntuu hiipivän omaan päähän todella hitaasti. Silmä kyllä näkee peilikuvan, mutta aivot eivät hahmota näkemäänsä. Ja tässä juuri piileekin ehkä tyytyväisyyden sudenkuoppa. Jossain pisteessä sitä luulee olevansa tyytyväinen, luulee olevansa valmis, vaikka olisi vasta hyvästi matkalla sinne, ja sitten vahingossa lyö koko homman ihan läskiksi. Ja nyt kun bilejalka vipattaa ja katse kiertää kaihoisasti A-marketin suuntaan kauppareissulla, on hyvä painaa mieleensä että tätä hommaa EI LYÖDÄ LÄSKIKSI. Ei enää ikinä!
Eli nyt sitten vaan huomisesta alkaen pähkinöitä, oliiviöljyä, raejuustoa.... Ja minä ja parsakaali BFF :D Rasvaa koneeseen ja iso vaihde päälle! Taas fuskasin tänä aamuna ja kävin puntarilla, ja homma on nyt niin, että tavoitteeseen on tasan kilo matkaa. Mutta riittääkö se?!? EI! Aikaa on kuitenkin vielä melkein viisi viikkoa. Viidessä viikossa mä teen vielä ihmeitä.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Päivä 52
Tänään on ollut aiva huikea päivä!!!
Kaikki alkoi jo aamulla kun puin töihin ylleni vaatteet, jotka eivät siis ole juurikaan mahtuneet aikoihin. Loskakeli oli aivan kamala. Matkalla kenkäni kastuivat, housuni kastuivat ja loppumetreillä vielä ohi ajava auto viimeisteli loskalookini heittämällä saavillisen kuraa päälleni. Mutta ei haitannut :)
Nyt vähän kyllä hymyilyttää. Töissä TODELLA moni ihmetteli pienentynyttä olemustani, ja hyvältähän se tuntui, vaikkakin vähän hämmentävältä. Nyt se on pakko alkaa uskomaan itsekin. Illalla sain vielä lisää hyvää tuulta purjeisiin, kun ajatukseni tulevissa pikkujouluissa innostuin kokeilemaan vanhaa pikkumustaani ylleni. Hyvinhän se solahti. Mutta parasta oli vyö, joka on josku isoimmillaankin ollut hädin tuskin mahtuva. Nyt olisi sitten suutarisedälle vähän vyönlyhennysasiaa :D
Mutta sitten se päivän kohokohta, jännitysmomentti, ja sääntörikkomus!
Ryntäsin suinpäin sokeana epämukavuusalueelleni, ja hyvähän siitä tuli. Olin paikallisen parturikampaamon Salon Marjo Aholan koulutuksessa hiusmallina. Siis huomatkaa: ensimmäinen kerta ikinä, kun voidaan puhua minusta ja malleista samassa lauseessa :D Sydän pamppaillen annoin heille täysin vapaat kädet, ja olen iloinen että tein niin. Iso painolasti vierähti harteiltani kirjaimellisesti, kun komisenkymmentä senttiä tukkaa lakaistiin lattialta roskikseen. Session jälkeen painelin paikalliseen ruotsalaiseen halpavaateliikkeeseen. Ajatukseni oli sovitella joitakin ihania pikkujoulumekkoja ja ottaa itsestäni selfiekuvia sovituskopissa. Mutta koska aika oli vähän rajallinen ja tämä on treeniaiheinen blogi, kuvasinkin itseäni sovituskopissa siis treenivaatteissa. Niin räikesti en kuitenkaan omia sääntöjäni rikkonut, että olisin ostanut mitään :D
En ehkä itse tuntisi nyt itseäni jos tulisin pimeällä vastaan, mutta muutos tuntuu hyvältä! Ja näyttääkin päivä päivältä paremmalta. Joulukuussa joudun ehkä ostamaan ainakin nuo housut, olivat niin mukavat päällä.
Tänään oli siis hyvä päivä! Niitä ei koskaan ole liikaa.
Kaikki alkoi jo aamulla kun puin töihin ylleni vaatteet, jotka eivät siis ole juurikaan mahtuneet aikoihin. Loskakeli oli aivan kamala. Matkalla kenkäni kastuivat, housuni kastuivat ja loppumetreillä vielä ohi ajava auto viimeisteli loskalookini heittämällä saavillisen kuraa päälleni. Mutta ei haitannut :)
Nyt vähän kyllä hymyilyttää. Töissä TODELLA moni ihmetteli pienentynyttä olemustani, ja hyvältähän se tuntui, vaikkakin vähän hämmentävältä. Nyt se on pakko alkaa uskomaan itsekin. Illalla sain vielä lisää hyvää tuulta purjeisiin, kun ajatukseni tulevissa pikkujouluissa innostuin kokeilemaan vanhaa pikkumustaani ylleni. Hyvinhän se solahti. Mutta parasta oli vyö, joka on josku isoimmillaankin ollut hädin tuskin mahtuva. Nyt olisi sitten suutarisedälle vähän vyönlyhennysasiaa :D
 |
| Mahtuu, mahtuu! |
Mutta sitten se päivän kohokohta, jännitysmomentti, ja sääntörikkomus!
Ryntäsin suinpäin sokeana epämukavuusalueelleni, ja hyvähän siitä tuli. Olin paikallisen parturikampaamon Salon Marjo Aholan koulutuksessa hiusmallina. Siis huomatkaa: ensimmäinen kerta ikinä, kun voidaan puhua minusta ja malleista samassa lauseessa :D Sydän pamppaillen annoin heille täysin vapaat kädet, ja olen iloinen että tein niin. Iso painolasti vierähti harteiltani kirjaimellisesti, kun komisenkymmentä senttiä tukkaa lakaistiin lattialta roskikseen. Session jälkeen painelin paikalliseen ruotsalaiseen halpavaateliikkeeseen. Ajatukseni oli sovitella joitakin ihania pikkujoulumekkoja ja ottaa itsestäni selfiekuvia sovituskopissa. Mutta koska aika oli vähän rajallinen ja tämä on treeniaiheinen blogi, kuvasinkin itseäni sovituskopissa siis treenivaatteissa. Niin räikesti en kuitenkaan omia sääntöjäni rikkonut, että olisin ostanut mitään :D
En ehkä itse tuntisi nyt itseäni jos tulisin pimeällä vastaan, mutta muutos tuntuu hyvältä! Ja näyttääkin päivä päivältä paremmalta. Joulukuussa joudun ehkä ostamaan ainakin nuo housut, olivat niin mukavat päällä.
Tänään oli siis hyvä päivä! Niitä ei koskaan ole liikaa.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Päivä 51
Tämä 84 päivää on niin pitkä aika, etenkin kun treeneistä ei ole vuoria siirtävän jalkatreenin jälkeen juurikaan ollut kerrottavaa, että nyt tekisi mieli tilittää enemmän vain siivoamisesta tai lapsen vaateraivareista ja kaikesta muusta asiaankuulumattomasta. Koitan pitää tämän kuitenkin asialinjalla marraskuun loppuun saakka.
Päivällä oli kuumottavat treffit fysioterapeutin kanssa. Siis sikäli kuumottavat että siellä sai kyytiä taas sellaisetkin nikamat ja lihakset, joihin en edes tiennyt sattuvan. No nyt tiedän. Nyt ollaan kuitenkin jo kivun paremmalla puolella, eikä henki enää salpautunut niin pahasti eikä vesi valunut silmistä.
Analysoin sellaistakin siinä laverilla maatessani, että käsittelyn aikana se "pintatuntuma" on muuttunut erilaiseksi. Onkohan sille jokin nimikin? Sillä aiemmilta kerroilta muistan, että käsiteltävää kohtaa vaivaa myös aika arka pintakipu, eli ihan nahkaan sattuu, kun sitä venytellään ja vanutellaan. Nyt kun ihonalainen rasvakerros on oikeasti jo aika paljon pienempi, pintakipu on vähentynyt HUOMATTAVASTI, ja liike osuu suoraan sinne mihin on tarkoitettukin, eli pinnan alle. Viitaten eiliseen "siivoukseen" ohjeeksi sain ottaa tänään rennosti, ehdottomasti kiellettyjä asioita ovat mm tiskaus ja imurointi.
Koska unohdin kysyä, tulkitsin siivouskiellon ulottuvan myös dieettiläisten yhteistreeniin eli Les Millsin Bodyattackiin. Koska ei ole kivaa olla outsider, menin kuitenkin paikalle ja minulla olikin tärkeä tehtävä tallentaa kuvamateriaalia tunnista. Oli kyllä melkomoista menoa ja meninkiä! Enpä ole Bodyattackiin aiemmin perehtynyt, enkä nytkään siis muuten kuin katselemalla. Melkein hiki tuli itsellekin.
No, tämä video nyt EI ole me, vaikka timmiä porukkaa siellä meidänkin keskuudessamme alkaa kohta olemaan :D Nyt teen kyllä pienen tunnustuksen. Meillä on ryhmäliikunnassa ihan huippuohjaajat, jotka vetävät kaikki tunnit ihan sata lasissa, siis todella treenaavat mukana ja tsemppaavat ja innostavat. Mitä tahansa onkin kurja tehdä jos vetäjä ei ole mukana hommassa. Mutta olen kyllä aina ja ikuisesti mieluummin yksinäinen puurtaja, nostan rautaa salilla tai pyöräilen 100km maantien reunaa. Tai vaikka juoksen yksin sitä maantien reunaa. Eikä se salitreenaaminenkaan oikein luonnistu kaverin kanssa. Onhan sitäkin kokeiltu, mutta tehosta häviää heti 50%.
Tänään muuten puoliskokin hankki jäsenyyden samalle salille ja jutusteli samalla valmentajani kanssa. Selkäongelmani harmittavat nyt jo montaa tahoa. Myöhemmin tänään sainkin pt:ltä erään naprapaatin yhteystiedot. Hän lämpimästi suositteli ainakin näyttämään itseäni ja kertomaan ongelmani tälle velholle, joka ilmeisesti on erikoistunut juuri tämän kaltaisiin ongelmiin. Minullahan on selässä vika jota ei ole. Se ei näy missään, kun selkään ei satu, se ei näy missään eikä tunnu missään. Ja kun kipu tulee, menevät jalatkin alta. Niin iso riesa tästä on tullut, että olen valmis tapaamaan vaikka minkä poppamiehen jos siitä vaan voisi olla apua.
Näihin tunnelmiin jätän itseni (ja teidät) jännittämään huomista tulevaa sääntörikkomustani :D Voi sentään! Ja taidan soittaa puhelun sille naprapaatille.
Päivällä oli kuumottavat treffit fysioterapeutin kanssa. Siis sikäli kuumottavat että siellä sai kyytiä taas sellaisetkin nikamat ja lihakset, joihin en edes tiennyt sattuvan. No nyt tiedän. Nyt ollaan kuitenkin jo kivun paremmalla puolella, eikä henki enää salpautunut niin pahasti eikä vesi valunut silmistä.
Analysoin sellaistakin siinä laverilla maatessani, että käsittelyn aikana se "pintatuntuma" on muuttunut erilaiseksi. Onkohan sille jokin nimikin? Sillä aiemmilta kerroilta muistan, että käsiteltävää kohtaa vaivaa myös aika arka pintakipu, eli ihan nahkaan sattuu, kun sitä venytellään ja vanutellaan. Nyt kun ihonalainen rasvakerros on oikeasti jo aika paljon pienempi, pintakipu on vähentynyt HUOMATTAVASTI, ja liike osuu suoraan sinne mihin on tarkoitettukin, eli pinnan alle. Viitaten eiliseen "siivoukseen" ohjeeksi sain ottaa tänään rennosti, ehdottomasti kiellettyjä asioita ovat mm tiskaus ja imurointi.
Koska unohdin kysyä, tulkitsin siivouskiellon ulottuvan myös dieettiläisten yhteistreeniin eli Les Millsin Bodyattackiin. Koska ei ole kivaa olla outsider, menin kuitenkin paikalle ja minulla olikin tärkeä tehtävä tallentaa kuvamateriaalia tunnista. Oli kyllä melkomoista menoa ja meninkiä! Enpä ole Bodyattackiin aiemmin perehtynyt, enkä nytkään siis muuten kuin katselemalla. Melkein hiki tuli itsellekin.
No, tämä video nyt EI ole me, vaikka timmiä porukkaa siellä meidänkin keskuudessamme alkaa kohta olemaan :D Nyt teen kyllä pienen tunnustuksen. Meillä on ryhmäliikunnassa ihan huippuohjaajat, jotka vetävät kaikki tunnit ihan sata lasissa, siis todella treenaavat mukana ja tsemppaavat ja innostavat. Mitä tahansa onkin kurja tehdä jos vetäjä ei ole mukana hommassa. Mutta olen kyllä aina ja ikuisesti mieluummin yksinäinen puurtaja, nostan rautaa salilla tai pyöräilen 100km maantien reunaa. Tai vaikka juoksen yksin sitä maantien reunaa. Eikä se salitreenaaminenkaan oikein luonnistu kaverin kanssa. Onhan sitäkin kokeiltu, mutta tehosta häviää heti 50%.
Tänään muuten puoliskokin hankki jäsenyyden samalle salille ja jutusteli samalla valmentajani kanssa. Selkäongelmani harmittavat nyt jo montaa tahoa. Myöhemmin tänään sainkin pt:ltä erään naprapaatin yhteystiedot. Hän lämpimästi suositteli ainakin näyttämään itseäni ja kertomaan ongelmani tälle velholle, joka ilmeisesti on erikoistunut juuri tämän kaltaisiin ongelmiin. Minullahan on selässä vika jota ei ole. Se ei näy missään, kun selkään ei satu, se ei näy missään eikä tunnu missään. Ja kun kipu tulee, menevät jalatkin alta. Niin iso riesa tästä on tullut, että olen valmis tapaamaan vaikka minkä poppamiehen jos siitä vaan voisi olla apua.
Näihin tunnelmiin jätän itseni (ja teidät) jännittämään huomista tulevaa sääntörikkomustani :D Voi sentään! Ja taidan soittaa puhelun sille naprapaatille.
maanantai 21. lokakuuta 2013
Päivä 50, tuloksia
Niin sitä taas punnituspäivä valkeni. Eipä niissä tuloksissa hurraamista ollut, kuten jo etukäteen arvelinkin, mutta en sentään aivan epätoivon syövereihin ole vaipunut. Ja tässä niitä tulee, kokonaistulos, ja tuttuun tapaan suluissa muutos viime viikkoon:
Paino -8,5kg (-0,5kg)
Vyötärö -10,5cm (ei muutosta)
Lantio -11,5 cm (-1cm)
Rinta -11,5 cm (-0,5cm)
Reisi -6cm (-1cm)
Ihmeitä ei siis ole viikossa tapahtunut, mutta niiden aika on vielä myöhemmin. Ja onhan tuossa nyt jo sentti poikineen, se on myönnettävä.
Tänään tein jännittävän ekskursion vaatekaappiini. Oikeastaan kaikki lähti pakottavasta tarpeesta siivota. Voin kertoa sen verran, että kun meillä tulee se pakottava tarve, se ei tarkoita viikon villakoria ja vähän pois paikoiltaan olevia tavaroita. EHEI! Se tarkoittaa villakoiralaumoja, kiloittain hiekkaa, ja tavaroita, joille muuten ei edes ole niitä omia paikkojaan, ja joiden seasta joutuu lapioimaan kulkureittejä esimerkiksi makuuhuoneen ovelta sänkyyn. No, tämä oli siis tilanne, ja nyt oli pakko tehdä asialle taas jotain.
Minulta puuttuu jonkinlainen siivousgeeni kokonaan. Olen oikeastaan sekä sisäisesti että ulkoisesti niin epäjärjestyksessä ollut aina, että ei kai ole ihmekään, että olen ajautunut tilanteeseen, johon ei auta muu kuin tiukka kuri ja Superdieetti. Jokaisella meillä on omat syynsä ja tekosyynsä. Siivous menee lähinnä haahuiluksi, saatan yksi tavara kädessäni kiertää asuntoa ympäri ja yrittää keksiä sille sitä omaa paikkaa. Näin kävi tänäänkin, mutta positiivisin seurauksin. Ryhdyin nimittäin sovittelemaan vaatekaappini uumeniin unohtuneita vaatekappaleita, joita en muistanut edes omistavani. Housuja, jotka ovat aina kiristäneet ja puristaneet, ja takkeja, jotka jo ostettaessa ovat soineet saumoistaan. Ja niiiiiin moni niistä sopi päälle, näytti jopa hyvältä :) Ihan kuin olisi suorittanut tuntikausien shoppailumaratonin.
Olokin on kuin shoppailumaratonin jäljiltä! No, onko meillä nyt siistiä? Ei ole! Homma on nätisti sanottuna vähän vaiheessa... Mutta nyt hankin ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana kesävaatteille oman säilytyspussin. Puolet vaatekaapin sisällöstä sukelsi talvisäilöön. Puolet lähtee etsimään uutta kotia kirpputorilta, hyväntekeväisyydestä tai kaatopaikalta. Nyt ei kyllä matikkapää toiminut, sillä puolet + puolet = edelleen täynnä oleva kaappi :D Sattuuhan näitä...
Tykkään vähän härnätä näissä kirjoituksissani, ja paljastan, että tällä viikolla on luvassa räikeä sääntörikkomus. Millainen, ja mistä säännöstä on kysymys, sitä en vielä kerro. Sen kerron, että olen aika innoissani. Kaksi yötä pitää nukkua, kaksi päivää käydä töissä, ja aika paljon pitää vielä siivotakin ennen sitä, eikä kärsivällisyys ole varsinaisia hyveitäni. Onneksi huomiseltakin on jotain odotettavaa. Kivulloinen selkäruoto saa taas käsittelyä, ja luulen, että siinä touhussa ei peppukaan säästy. Tuskallinen iltapäivä siis luvassa, ja voi kyllä sitä on taas odotettukin!
ps. Aamulenkki tuli tehtyä tänään. Valitettavasti vain sekä selkä että sääolosuhteet ilmoittivat heti alussa, että ihan turha kuvitellakaan sykkeen nousevan optimaaliselle rasvanpolttotasolle. Sitkeästi olen silti sitä mieltä, että huonokin lenkki on parempi kuin ei lenkkiä ollenkaan.
Paino -8,5kg (-0,5kg)
Vyötärö -10,5cm (ei muutosta)
Lantio -11,5 cm (-1cm)
Rinta -11,5 cm (-0,5cm)
Reisi -6cm (-1cm)
Ihmeitä ei siis ole viikossa tapahtunut, mutta niiden aika on vielä myöhemmin. Ja onhan tuossa nyt jo sentti poikineen, se on myönnettävä.
Tänään tein jännittävän ekskursion vaatekaappiini. Oikeastaan kaikki lähti pakottavasta tarpeesta siivota. Voin kertoa sen verran, että kun meillä tulee se pakottava tarve, se ei tarkoita viikon villakoria ja vähän pois paikoiltaan olevia tavaroita. EHEI! Se tarkoittaa villakoiralaumoja, kiloittain hiekkaa, ja tavaroita, joille muuten ei edes ole niitä omia paikkojaan, ja joiden seasta joutuu lapioimaan kulkureittejä esimerkiksi makuuhuoneen ovelta sänkyyn. No, tämä oli siis tilanne, ja nyt oli pakko tehdä asialle taas jotain.
Minulta puuttuu jonkinlainen siivousgeeni kokonaan. Olen oikeastaan sekä sisäisesti että ulkoisesti niin epäjärjestyksessä ollut aina, että ei kai ole ihmekään, että olen ajautunut tilanteeseen, johon ei auta muu kuin tiukka kuri ja Superdieetti. Jokaisella meillä on omat syynsä ja tekosyynsä. Siivous menee lähinnä haahuiluksi, saatan yksi tavara kädessäni kiertää asuntoa ympäri ja yrittää keksiä sille sitä omaa paikkaa. Näin kävi tänäänkin, mutta positiivisin seurauksin. Ryhdyin nimittäin sovittelemaan vaatekaappini uumeniin unohtuneita vaatekappaleita, joita en muistanut edes omistavani. Housuja, jotka ovat aina kiristäneet ja puristaneet, ja takkeja, jotka jo ostettaessa ovat soineet saumoistaan. Ja niiiiiin moni niistä sopi päälle, näytti jopa hyvältä :) Ihan kuin olisi suorittanut tuntikausien shoppailumaratonin.
Olokin on kuin shoppailumaratonin jäljiltä! No, onko meillä nyt siistiä? Ei ole! Homma on nätisti sanottuna vähän vaiheessa... Mutta nyt hankin ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana kesävaatteille oman säilytyspussin. Puolet vaatekaapin sisällöstä sukelsi talvisäilöön. Puolet lähtee etsimään uutta kotia kirpputorilta, hyväntekeväisyydestä tai kaatopaikalta. Nyt ei kyllä matikkapää toiminut, sillä puolet + puolet = edelleen täynnä oleva kaappi :D Sattuuhan näitä...
Tykkään vähän härnätä näissä kirjoituksissani, ja paljastan, että tällä viikolla on luvassa räikeä sääntörikkomus. Millainen, ja mistä säännöstä on kysymys, sitä en vielä kerro. Sen kerron, että olen aika innoissani. Kaksi yötä pitää nukkua, kaksi päivää käydä töissä, ja aika paljon pitää vielä siivotakin ennen sitä, eikä kärsivällisyys ole varsinaisia hyveitäni. Onneksi huomiseltakin on jotain odotettavaa. Kivulloinen selkäruoto saa taas käsittelyä, ja luulen, että siinä touhussa ei peppukaan säästy. Tuskallinen iltapäivä siis luvassa, ja voi kyllä sitä on taas odotettukin!
ps. Aamulenkki tuli tehtyä tänään. Valitettavasti vain sekä selkä että sääolosuhteet ilmoittivat heti alussa, että ihan turha kuvitellakaan sykkeen nousevan optimaaliselle rasvanpolttotasolle. Sitkeästi olen silti sitä mieltä, että huonokin lenkki on parempi kuin ei lenkkiä ollenkaan.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Päivä 49
Viimeinen päivä lopuillaan tätä tahmeinta viikkoa Superdieetin aikana. Mieli on heikko, liha on heikko, ja mikä pahinta, olokin on heikko. Olo on laiska ja saamaton ja plösähtänyt. Miten sen nyt paremmin sanoisi?
Tänään päivällä treffattiin muiden superdieetiläisten kanssa ihan vain jutustelun merkeissä. Kuten keskenään vieraahkojen ihmisten kesken yleensäkin, myös tällä kertaa aluksi oli vähän hiljaista, mutta kun jakaannuimme ryhmiin omien valmentajiemme kanssa, saivat kaikki hieman purkaa tuntojaan, kertoa oloistaan ja saavutuksistaan. Tapaaminen oli todella hyvä! Nyt näin ja kuulin, että oma puolimatkan puutumiseni ei ole mitenkään ainoa laatuaan. Tykkäsin avoimuudestamme, ja tykkäsin ylipäätään nähdä ja kuulla muitakin kuin niitä (meitä) muutamaa facebook-aktiivia.
Mutta nyt kiitos ja kumarrus meidän ryhmän valmentajalle!!! Nainen jo itsessään saattaa olla vaikea käsiteltävä, saati sitten laihduttava nainen. Sitten vielä laihduttava, työssäkäyvä ja perheellinen nainen. Ja sitten kun meitä on 15! Siinä on nuorelle miehelle sellainen työsarka, että ei voi muuta kuin sanoa että kiitos ja anteeksi!
Tänään kuulimme myös uutisia, että ruokavaliot ja salitreenit päivitetään NYT. Siis tulevalla viikolla. Alkaa loppukiri. Tai valmistautuminen loppukiriin. Ja kuten täällä jo arvuuttelinkin jokin aika sitten, hiilihydraattien määrää vähennetään. Uusi salitreenikin kaksijakoisena jännittää.
Oikeasti olen vähän kauhuissani. Kahden viikon laakereillalepäämisen jälkeen on aina vähän työlästä palata sorvin ääreen. Tänään kävin sauvakävelemässä iltapäivällä tunnustellakseni selkääni ennen uuden viikon alkua. Oli muuten hanurista tuo sauvakävelykeli! Kesätassut eivät hyhmäisellä sohjotiellä pitäneet lainkaan, ja kun kokeilin sauvomista piikeillä, loppui sohjo siihen, ja piikit asvalttia vasten ovat liian huomiotaherättävän kovaääniset. Suuntasin lenkkini metsään, ja siellä saikin sitten hikeä kunnolla pintaan. Lunta oli kuin talvella konsanaan, ja sai oikein tarpoa.
Selkä on edelleen jäykkä ja vähän arka, liikeradat olemattomia. Fysioterapeutin määräämä polvien kiertoliike selällään maaten on ihan naurettavan näköistä, kun ranka ei anna periksi. Huomenna aamulla aion kuitenkin uhmata sekä säätilaa, selkääni että yleistä vireystilaani ja yrittää aamuaerobista ennen kukonlaulua. Huomenna on myös väliaikatulosten aika. Viime viikolla tulokset yllättivät, tällä viikolla niin tuskin käy, mutta pienen depressiovaiheen jälkeen suunta on vain ylöspäin.
JOTEN VAIKKA TULOKSET EIVÄT OLISI HYVÄT, LUPAAN OLLA VAIPUMATTA EPÄTOIVOON JA JATKAN ENTISTÄ SUUREMMALLA PÄÄTTÄVÄISYYDELLÄ. Vaikka mitäs minä turhia tässä kaunopuhelen, ketuttaahan se jos menee päin seiniä :D
Mutta lopuksi vielä kiitos niille ihanille Superdieettitovereille, jotka kertoivat lukevansa näitä sepustuksiani. Kauniit sanat lämmittävät mieltä, ja jos (KUN) joskus vaihdan alaa, lupaan harkita heittäytyväni vapaaksi kirjailijaksi :D Siihen saakka kerään vain aineistoa ja rohkeutta.
Tänään päivällä treffattiin muiden superdieetiläisten kanssa ihan vain jutustelun merkeissä. Kuten keskenään vieraahkojen ihmisten kesken yleensäkin, myös tällä kertaa aluksi oli vähän hiljaista, mutta kun jakaannuimme ryhmiin omien valmentajiemme kanssa, saivat kaikki hieman purkaa tuntojaan, kertoa oloistaan ja saavutuksistaan. Tapaaminen oli todella hyvä! Nyt näin ja kuulin, että oma puolimatkan puutumiseni ei ole mitenkään ainoa laatuaan. Tykkäsin avoimuudestamme, ja tykkäsin ylipäätään nähdä ja kuulla muitakin kuin niitä (meitä) muutamaa facebook-aktiivia.
Mutta nyt kiitos ja kumarrus meidän ryhmän valmentajalle!!! Nainen jo itsessään saattaa olla vaikea käsiteltävä, saati sitten laihduttava nainen. Sitten vielä laihduttava, työssäkäyvä ja perheellinen nainen. Ja sitten kun meitä on 15! Siinä on nuorelle miehelle sellainen työsarka, että ei voi muuta kuin sanoa että kiitos ja anteeksi!
Tänään kuulimme myös uutisia, että ruokavaliot ja salitreenit päivitetään NYT. Siis tulevalla viikolla. Alkaa loppukiri. Tai valmistautuminen loppukiriin. Ja kuten täällä jo arvuuttelinkin jokin aika sitten, hiilihydraattien määrää vähennetään. Uusi salitreenikin kaksijakoisena jännittää.
Oikeasti olen vähän kauhuissani. Kahden viikon laakereillalepäämisen jälkeen on aina vähän työlästä palata sorvin ääreen. Tänään kävin sauvakävelemässä iltapäivällä tunnustellakseni selkääni ennen uuden viikon alkua. Oli muuten hanurista tuo sauvakävelykeli! Kesätassut eivät hyhmäisellä sohjotiellä pitäneet lainkaan, ja kun kokeilin sauvomista piikeillä, loppui sohjo siihen, ja piikit asvalttia vasten ovat liian huomiotaherättävän kovaääniset. Suuntasin lenkkini metsään, ja siellä saikin sitten hikeä kunnolla pintaan. Lunta oli kuin talvella konsanaan, ja sai oikein tarpoa.
Selkä on edelleen jäykkä ja vähän arka, liikeradat olemattomia. Fysioterapeutin määräämä polvien kiertoliike selällään maaten on ihan naurettavan näköistä, kun ranka ei anna periksi. Huomenna aamulla aion kuitenkin uhmata sekä säätilaa, selkääni että yleistä vireystilaani ja yrittää aamuaerobista ennen kukonlaulua. Huomenna on myös väliaikatulosten aika. Viime viikolla tulokset yllättivät, tällä viikolla niin tuskin käy, mutta pienen depressiovaiheen jälkeen suunta on vain ylöspäin.
JOTEN VAIKKA TULOKSET EIVÄT OLISI HYVÄT, LUPAAN OLLA VAIPUMATTA EPÄTOIVOON JA JATKAN ENTISTÄ SUUREMMALLA PÄÄTTÄVÄISYYDELLÄ. Vaikka mitäs minä turhia tässä kaunopuhelen, ketuttaahan se jos menee päin seiniä :D
Mutta lopuksi vielä kiitos niille ihanille Superdieettitovereille, jotka kertoivat lukevansa näitä sepustuksiani. Kauniit sanat lämmittävät mieltä, ja jos (KUN) joskus vaihdan alaa, lupaan harkita heittäytyväni vapaaksi kirjailijaksi :D Siihen saakka kerään vain aineistoa ja rohkeutta.
 |
| Viikolla 8 otetaan Miska-rouvasta mallia ja TREENATAAN! |
lauantai 19. lokakuuta 2013
Päivä 48
Jos tämä viikko on ollut haastavin tähän astisista, niin tämä päivä on sitä kyllä myös.
Onneksi, ONNEKSI! meillä on huomenna välitapaaminen kaikkien kynnelle kykenevien superdieettiläisten kanssa. Tämä tulee niin kreivin aikaan! Ohjelmassa ei ole jumppaa eikä urheilua eikä mitään muutakaan ruumiillista, vaan jutustelua, ja mitä sitä nyt keksitäänkin.
Sen verran tiedän, että muutkin ovat painiskelleet kiusauksien kanssa, enkä ole siis ypöyksin omien pirujeni kanssa. Ongelma on vähän se vanhanaikainen. Paljon on jo saatu aikaan, ja periaatteessa voisi olla tyytyväinen, ja mieli laiskistuu. Parin viikon tauko treeneistä ei ole auttanut asiaa pätkän vertaa. Mutta fakta on se, että paljon on vielä matkaa jäljellä, ja yritän muistuttaa itseäni päivittäin, että joulukuussa kaikki vasta alkaa. Silloin alkaa superdieettikollegan hyvin sanomana LOPPUELÄMÄ.
Ruokailusta on tullut välttämätön paha, joka hoidetaan jotenkuten tiettyinä kellonaikana. Siitä seurauksena on erilaisia mössöjä, jotka eivät houkuttaisi kulkukoiraakaan sapuskoimaan.
Hmm, nami!
No joo. Huomenna siis mielenvalmennusta ja maanantaina polkaistaan uusi viikko käyntiin. Ensi viikkoon kuuluu vielä kaksi fysiokäyntiä, mutta muuten selkä alkaa olla siinä kunnossa, että lihatalkoot voi pian jatkua. Aamulenkeille mieleni kovasti halajaa, ja kiukuttaa, että huomenna ei vielä pääse. Ellen sitten lähde jo neljältä aamulla, ennen kuin rautatiemonopoli kutsuu puoliskoa ansiotyöhön.
Ensi viikolla lupaan myös kirjoittaa jostain muustakin kuin mieliteoista ja kotona makaamisesta!
Onneksi, ONNEKSI! meillä on huomenna välitapaaminen kaikkien kynnelle kykenevien superdieettiläisten kanssa. Tämä tulee niin kreivin aikaan! Ohjelmassa ei ole jumppaa eikä urheilua eikä mitään muutakaan ruumiillista, vaan jutustelua, ja mitä sitä nyt keksitäänkin.
Sen verran tiedän, että muutkin ovat painiskelleet kiusauksien kanssa, enkä ole siis ypöyksin omien pirujeni kanssa. Ongelma on vähän se vanhanaikainen. Paljon on jo saatu aikaan, ja periaatteessa voisi olla tyytyväinen, ja mieli laiskistuu. Parin viikon tauko treeneistä ei ole auttanut asiaa pätkän vertaa. Mutta fakta on se, että paljon on vielä matkaa jäljellä, ja yritän muistuttaa itseäni päivittäin, että joulukuussa kaikki vasta alkaa. Silloin alkaa superdieettikollegan hyvin sanomana LOPPUELÄMÄ.
Ruokailusta on tullut välttämätön paha, joka hoidetaan jotenkuten tiettyinä kellonaikana. Siitä seurauksena on erilaisia mössöjä, jotka eivät houkuttaisi kulkukoiraakaan sapuskoimaan.
No joo. Huomenna siis mielenvalmennusta ja maanantaina polkaistaan uusi viikko käyntiin. Ensi viikkoon kuuluu vielä kaksi fysiokäyntiä, mutta muuten selkä alkaa olla siinä kunnossa, että lihatalkoot voi pian jatkua. Aamulenkeille mieleni kovasti halajaa, ja kiukuttaa, että huomenna ei vielä pääse. Ellen sitten lähde jo neljältä aamulla, ennen kuin rautatiemonopoli kutsuu puoliskoa ansiotyöhön.
Ensi viikolla lupaan myös kirjoittaa jostain muustakin kuin mieliteoista ja kotona makaamisesta!
perjantai 18. lokakuuta 2013
Päivä 47
PLAAAH! Tänään ei oikein eväkset huvita. Päivällisen aikaan olisin voinut mieluummin ollut syömättä, mutta ei auta.... Tämä on ollut varsinainen seitsemännen viikon vitsaus! Ehkä viimeistään maanantaina helpottaa.
Olokin on ihan plöööööh, vaikka housut lököttää rumasti.
Lapsen syysloma alkaa olla lomailtu ja ensi yönä se taitaa nukkua mun vieressäni. Huomenna me laitetaankin mekot päälle ja mennään synttäreille. Lapsi syö kakkua ja äiti.... Ei. Äiti juo kahvia mustana.
Olokin on ihan plöööööh, vaikka housut lököttää rumasti.
Lapsen syysloma alkaa olla lomailtu ja ensi yönä se taitaa nukkua mun vieressäni. Huomenna me laitetaankin mekot päälle ja mennään synttäreille. Lapsi syö kakkua ja äiti.... Ei. Äiti juo kahvia mustana.
torstai 17. lokakuuta 2013
Päivä 46
Tämän päivän otsikko voisi olla vaikkapa Breznevin selkäsauna.
Päivän ensimmäinen koettelemus oli selvitä jo yhdeksäksi fysioon. Kyseinen fysioerapeutti on vanha tuttu vain parin kuukauden takaa, ja tiesin odottaa kaikkea muuta kuin hellävaraista silittelyä ja rentouttavaa hemmottelua. Ja olikin taas melkoinen tunti! Lannerankaa ympäröivät lihakset olivat jo antaneet periksi pahinta jännitystä, mutta sitten siirryttiin alemmas.... Nyt eivät sanat riitä kuvailemaan kuinka minun musculus gluteus maximukseni möyhennettiin kokonaan uuteen uskoon. Sinne ne jännitykset olivat valuneet, persuksiin, ja VOI LUOJA ETTÄ SATTUI! Ja sattui... ja sattui. Jos treenatessa pt E:n kanssa menetän puhekykyni, nyt menetin jopa kyvyn hengittää. Tai ainakin unohdin välillä tehdä niin.
Uusi tuntemus oli myöskin se, että selkärangan tienoo oli vähän kosketusarka, suojaava rasvakerros ihon ja rangan välistä oli tuntuvasti ohentunut.
Nyt annetaan selkäraukan taas lepäillä vähän. Aamupäivän tunnit käsittelyn jälkeen olivatkin tuskaisat ja joka paikka arkana. Nyt iltaa kohden olo alkaa jo kohentua. Käsittely synnytti myös räjähtävän päänsäryn, joten lääkevastaisuudestani huolimatta tänään oli pakko käydä buranapurkilla. Nyt tietenkin jännittää, mitä tapahtuu ensi yönä, koska yöt ovat aina taantumuksen aikaa.
Sitten kivaa hömppää! Taas mennään vähän rimaa hipoen, rikonko omia sääntöjäni vai en, mutta päätin että en. Kulmakarvojeni perusteella olen ilmeisen läheistä sukua Leonid Brezneville.
Toisinaan onnistun pitämään asian kurissa ihan omatoimisesti, mutta sitten tulee taas hetki, jolloin asia kirjaimellisesti räjähtää käsiin, vai pitäisikö sanoa kasvoilleni. Tänään päätinkin sitten turvautua ammattilaiseen, koska olin voimaton.
Oma sääntöni tälle ajanjaksolle siis oli, että en saa ostaa tai hankkia itselleni mitään, ei vaatteita, ei kenkiä, tai muitakaan turhamaisia hyödykkeitä. Tarveasiat pitää miettiä erikseen, mutta ei mitään huvin vuoksi ja pelkästä ostamisen ilosta. EI-listalle kuuluu myös kaikki muu ulkonäköön liittyvä, eli ei kampaajaa, ei hiustenvärjäystä. Mutta sitten päättelin, että koska maksoin ammattilaiselle tänään siitä, että minusta poistetaan jotakin, eikä niin että varsinaisesti hankkisin mitään aineellista hyödykettä, sallin tämän vartin ulkonäköön liittyvän kohennuksen itselleni. Jos käsittelyyn olisi kuulunut esimerkiksi kulmien värjäys, olisi se mennyt jo sääntörikkomuksen puolelle.
Kyllä kannatti! Olo keveni ainakin kaksi kiloa, ilme toisen mokoman, ja ihan rehellisesti, kyllä varmaan ihan kiloissa voidaan mitata myös menetetyt kulmakarvat. Hienostunut piirre nuorella naisella, aijettä kun tykkään :D Mutta nyt tykkään niin paljon, että oli pakko pällistellä vähän kameran kanssa vessassa suljetun oven takana.
Mutta nyt lopetetaan tämä noloilu ja itselle nauraminen ja keskitytään loppuilta siihen mikä parhaiten osataan. Jos vaikka katsoisin jonkun elokuvan! Niitä ei kuitenkaan vielä kovin montaa ole tälle viikolle tullut katsottua...
Minulla on täällä nyt ollut aika kova kolmikko vähän vahingossa käsittelyssä. Ykkössijalle pääsee Matt Damon, joka on sulostuttanut päiviäni jo usealla eri filmillä. Hämis Tobey Maguire on hyvänä kakkosena vähän vahingossa, ei siis suunnitellusti. Ja tänään olen nautiskellut ahniinihanasta Jake Gyllenhaalista tällä kertaa vähän karvaisempana pahiksena. Pistetääs tänne vielä pojan kuva, just for fun <3
Päivän ensimmäinen koettelemus oli selvitä jo yhdeksäksi fysioon. Kyseinen fysioerapeutti on vanha tuttu vain parin kuukauden takaa, ja tiesin odottaa kaikkea muuta kuin hellävaraista silittelyä ja rentouttavaa hemmottelua. Ja olikin taas melkoinen tunti! Lannerankaa ympäröivät lihakset olivat jo antaneet periksi pahinta jännitystä, mutta sitten siirryttiin alemmas.... Nyt eivät sanat riitä kuvailemaan kuinka minun musculus gluteus maximukseni möyhennettiin kokonaan uuteen uskoon. Sinne ne jännitykset olivat valuneet, persuksiin, ja VOI LUOJA ETTÄ SATTUI! Ja sattui... ja sattui. Jos treenatessa pt E:n kanssa menetän puhekykyni, nyt menetin jopa kyvyn hengittää. Tai ainakin unohdin välillä tehdä niin.
Uusi tuntemus oli myöskin se, että selkärangan tienoo oli vähän kosketusarka, suojaava rasvakerros ihon ja rangan välistä oli tuntuvasti ohentunut.
Nyt annetaan selkäraukan taas lepäillä vähän. Aamupäivän tunnit käsittelyn jälkeen olivatkin tuskaisat ja joka paikka arkana. Nyt iltaa kohden olo alkaa jo kohentua. Käsittely synnytti myös räjähtävän päänsäryn, joten lääkevastaisuudestani huolimatta tänään oli pakko käydä buranapurkilla. Nyt tietenkin jännittää, mitä tapahtuu ensi yönä, koska yöt ovat aina taantumuksen aikaa.
Sitten kivaa hömppää! Taas mennään vähän rimaa hipoen, rikonko omia sääntöjäni vai en, mutta päätin että en. Kulmakarvojeni perusteella olen ilmeisen läheistä sukua Leonid Brezneville.Toisinaan onnistun pitämään asian kurissa ihan omatoimisesti, mutta sitten tulee taas hetki, jolloin asia kirjaimellisesti räjähtää käsiin, vai pitäisikö sanoa kasvoilleni. Tänään päätinkin sitten turvautua ammattilaiseen, koska olin voimaton.
Oma sääntöni tälle ajanjaksolle siis oli, että en saa ostaa tai hankkia itselleni mitään, ei vaatteita, ei kenkiä, tai muitakaan turhamaisia hyödykkeitä. Tarveasiat pitää miettiä erikseen, mutta ei mitään huvin vuoksi ja pelkästä ostamisen ilosta. EI-listalle kuuluu myös kaikki muu ulkonäköön liittyvä, eli ei kampaajaa, ei hiustenvärjäystä. Mutta sitten päättelin, että koska maksoin ammattilaiselle tänään siitä, että minusta poistetaan jotakin, eikä niin että varsinaisesti hankkisin mitään aineellista hyödykettä, sallin tämän vartin ulkonäköön liittyvän kohennuksen itselleni. Jos käsittelyyn olisi kuulunut esimerkiksi kulmien värjäys, olisi se mennyt jo sääntörikkomuksen puolelle.
 |
| Kas, näkyy silmätkin :D |
Kyllä kannatti! Olo keveni ainakin kaksi kiloa, ilme toisen mokoman, ja ihan rehellisesti, kyllä varmaan ihan kiloissa voidaan mitata myös menetetyt kulmakarvat. Hienostunut piirre nuorella naisella, aijettä kun tykkään :D Mutta nyt tykkään niin paljon, että oli pakko pällistellä vähän kameran kanssa vessassa suljetun oven takana.
Mutta nyt lopetetaan tämä noloilu ja itselle nauraminen ja keskitytään loppuilta siihen mikä parhaiten osataan. Jos vaikka katsoisin jonkun elokuvan! Niitä ei kuitenkaan vielä kovin montaa ole tälle viikolle tullut katsottua...
Minulla on täällä nyt ollut aika kova kolmikko vähän vahingossa käsittelyssä. Ykkössijalle pääsee Matt Damon, joka on sulostuttanut päiviäni jo usealla eri filmillä. Hämis Tobey Maguire on hyvänä kakkosena vähän vahingossa, ei siis suunnitellusti. Ja tänään olen nautiskellut ahniinihanasta Jake Gyllenhaalista tällä kertaa vähän karvaisempana pahiksena. Pistetääs tänne vielä pojan kuva, just for fun <3
 |
| *******! |
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Päivä 45
MINÄ OLEN TEHNYT SYNTIÄ!
Tai ei, minä olen ajatellut syntiä!
Näin se meni. Lähdin eilen illalla kaikkien leivoshaaveilujen jälkeen käymään lähikaupassa yksin. Menin sinne pahat mielessä. Ajattelin ostavani minkä tahansa hillomunkin tai korvapuustin tai JOTAIN, ja menisin yksin pimeään autoon syömään sen oikein ahmien, yhtenä suupalana. Sitten hävittäisin todisteet, enkä puhuisi kenellekään. IKINÄ. Toisin kävi. Ilta-aikaan kaupan leipomotuotteet on jo myyty loppuun. Pullahyllystä löytyy kyllä herkkua 4-10 kpl pakkauksissa, mutta sehän olisi jo liioittelua, vai kuinka? Kiersin varmuden vuoksi karkkihyllynkin, mutta perussuklaa ei nyt vastannut kutsuuni, eikä pikkukaupan irtokarkkihyllyssä myydä vaahtokarkkeja, joihin ehdin kehittämään lievän obsession viime kesän aikana. Ostin siis yhden proteiinipatukan, söin sen pimeässä autossa ja totesin, että himo hellitti, eikä kyseisen makuista patukkaakaan tarvitse välttämättä enää ikinä maistaa.
Eli taas yksi päivä ohi, vähän rimaa hipoen, mutta ei räikeitä sääntörikkomuksia.
Tänään aamuna huijaaminen jatkui. Kävin taas puntarilla, vaikka siellähän minun ei pitäisi käydä kuin maanantaisin. Mitä se hyödyttää näitä väliaikapainoja mittailla? No, kävin kuitenkin, ja maanantain huipputulos varmistui tänään ihan todelliseksi lukemaksi. Olen kuitenkin salaa miettinyt, että kyseessä oli oikuttelevan vaa'an maanantaipila. Tänään paino oli -700g toissapäiväisestä!!!
Vilkaisin hieman tilastoja, minullahan on se Wi-Fillä toimiva puntari, joka lähettää joka punnituksesta dataa muun muassa omenapuhelimeeni. Nyt paino on alimmillaan IKINÄ. Siis koko sinä aikana kun olen kyseisen härpäkkeen omistanut. Armeliaasti olen kätkenyt muinaisen äitiysneuvolakorttini tuntemattomaan paikkaan, mutta jotkut asiat eivät unohdu. Tänään painoni on alempana kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä raskausviikolla 5 tai jotain, ja tämä oli siis kesällä 2010.
Onko enää siis kenenkään edun mukaista puhua vauvakiloista, raskauskiloista tai muusta vastaavasta, joka ikäänkuin siirtäisi vastuun itseltä pois? EI! Ei enää siis raskauskiloja. Mikä helpotus!!!
Selän perkele sai tänään ensimmäisen käsittelynsä. Mielenkiintoisia tuntoja ja tuntemuksia, ja kyllä, jopa ääniä synnytti tuo käsiitely. Huomenna jatketaan. Tälle päivälle ohjeeksi sain lepoa, ja paljon vettä. No DAAAA :D Eipä tässä paljon muutakaan voi.
Nyt palaan siis etsimään siedettävää asentoa sohvalla ja uppoudun elokuvien ihmeelliseen ja parantavaan maailmaan. Lepään ja juon vettä. Ja laihdun :D
tiistai 15. lokakuuta 2013
Päivä 44
Nyt parannellaan selkää ja sairaslomaillaan koko viikko. Kävikin ihan hyvin, että pt antoi koko ryhmälle viikon teemaksi LEPO. No sitä tässä ainakin tulee. Ei tarvitse siis stressata, kun tiedän, että muidenkin pitää himmailla. Minullehan on kyllä kroppa sanonut jo parikin kertaa että LEPÄÄ. Ja olen levännyt. Tällaista tuntojen tulkintaa en ole harrastanut varmaan ikinä.
Aikataulut, eli siis ruoka-ajat, menivät tänään kyllä aivan sekaisin. Aamupalalle pääsin vasta klo 10 jälkeen. Aamulla olin niin kipeä, että tuskin pysyin jaloillani, ei siis ensimmäisenä tullut mieleeni puuron keittoon ryhtyä. Lääkärireissun jälkeen sain kuitenkin aamupalan tehtyä, mutta sitten nukahdin.
Lounasaika oli vasta klo 16, eli kiire tulee, jos tänään meinaa kaikki sapuskat saada syötyä.
Tänään sain myös viestiä, että ihan vielä ei ruokavaliotani muutetakaan, koska viime viikon pudotus oli niin hyvä. Nyt varmaan kuluva viikko sitten kertoo, oliko kyseessä vain onnekas sattuma, vai alkaako dieetti todella purra sitkeään elintasorasvaan. Tämä viikko kenties nyt ratkaisee, että mahtoiko kahden kilon viikkopudotus olla vain onnekas sattuma.
Puolimatkan pirulaiset häiritsee ajatuksia nyt aika tauotta. Maailma on täynnä houkutuksia, ja ne alkavat käydä todellakin iholle. Edelleen se suurin himon kohde on käpykakku. Hyvänä kakkosen tulevat huoltoasemalla vahingossa nähdyt kermamunkit. Ja tänään sain kuvassa näkyvän ahaa-elämyksen. No toteutinko sen? EN TIETENKÄÄN! Pople sai mennä takaisin kaappiin odottamaan parempia aikoja.
Jotta elo ja olo olisi vielä haastavampaa, katson nauhalta Koko Suomi leipoo. Kyseisessä jaksossa leivotaan macaronseja ja cupcakeja. Onneksi kumpikaan ei ole erityinen suosikkini edellisestä elämästä. Macaronsit olivat hauskoja pari viikkoa. Halusin vaaleanpunaisia macaronseja aikoinaan lapsen ristiäisiin, ja niitä sitten tuli muutama erä tehtyä. Onnistumisasteesta en sano mitään. Mutta niitä oli paljon, ja ne olivat makeita. UHHUH! Eipä ole sen jälkeen tullut mieleenikään enää maistaa. Mutta paremmalta ne maistuivat kuin ne aidot ranskalaiset, joita eräällä viininsumentamalla sekoilureissulla nautittiin yhden tähden hotellihuoneen lattialla halvan viinin kyytipoikana.
Mitähän minä selitän?! Ja ketä tässä yritän huijata? Juuri nyt voisin syödä ihan mitä tahansa herkkua, pullaa, leivosta tai kakkua. Mutta olen vahva ja olen houkutusten yläpuolella.
 |
| Näiltä on hyvä ottaa mallia |
Aikataulut, eli siis ruoka-ajat, menivät tänään kyllä aivan sekaisin. Aamupalalle pääsin vasta klo 10 jälkeen. Aamulla olin niin kipeä, että tuskin pysyin jaloillani, ei siis ensimmäisenä tullut mieleeni puuron keittoon ryhtyä. Lääkärireissun jälkeen sain kuitenkin aamupalan tehtyä, mutta sitten nukahdin.
Lounasaika oli vasta klo 16, eli kiire tulee, jos tänään meinaa kaikki sapuskat saada syötyä.
Tänään sain myös viestiä, että ihan vielä ei ruokavaliotani muutetakaan, koska viime viikon pudotus oli niin hyvä. Nyt varmaan kuluva viikko sitten kertoo, oliko kyseessä vain onnekas sattuma, vai alkaako dieetti todella purra sitkeään elintasorasvaan. Tämä viikko kenties nyt ratkaisee, että mahtoiko kahden kilon viikkopudotus olla vain onnekas sattuma.
 |
| Mansikkakeittoa vai "mansikkakeittoa" |
Jotta elo ja olo olisi vielä haastavampaa, katson nauhalta Koko Suomi leipoo. Kyseisessä jaksossa leivotaan macaronseja ja cupcakeja. Onneksi kumpikaan ei ole erityinen suosikkini edellisestä elämästä. Macaronsit olivat hauskoja pari viikkoa. Halusin vaaleanpunaisia macaronseja aikoinaan lapsen ristiäisiin, ja niitä sitten tuli muutama erä tehtyä. Onnistumisasteesta en sano mitään. Mutta niitä oli paljon, ja ne olivat makeita. UHHUH! Eipä ole sen jälkeen tullut mieleenikään enää maistaa. Mutta paremmalta ne maistuivat kuin ne aidot ranskalaiset, joita eräällä viininsumentamalla sekoilureissulla nautittiin yhden tähden hotellihuoneen lattialla halvan viinin kyytipoikana. Mitähän minä selitän?! Ja ketä tässä yritän huijata? Juuri nyt voisin syödä ihan mitä tahansa herkkua, pullaa, leivosta tai kakkua. Mutta olen vahva ja olen houkutusten yläpuolella.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Päivä 43, puolivälitulokset
Kello on vasta 6:40, mutta täältä niitä tuloksia satelee. En malta odottaa iltaan asti :D Eli suluissa taas muutos viime viikkoon.
Paino -8kg (MIINUS KAKSI KILOA!!!)
Vyötärö -10,5cm (-0,5cm)
Lantio -10,5cm (-1,5cm)
Rinta -11cm (+-0)
Reisi -5cm (-2cm)
Sitten ne jokaiselle lapselliselle naiselle tutut katastrofialueet, senttejä lähtenyt taas ihan huimasti!
Tänään rakastan ehkä kaikkea ja kaikkia, paitsi tuota paskaa selkääni, joka on niiiiiin kipeä edelleen. Lukossa mikä lukossa. Odotan, että kello tulee niin paljon, että saan ruveta soittelemaan apua itselleni.
Ja klo 7:56. Ylenpalttisen maailmaasyleilevät rakkaudentunteet hiipuivat nopeammin kuin arvasinkaan. Selkäpirulainen liimasi minut nojatuoliin, ja nyt saatan tovin ihmetellä, mitenkäs tästä jatketaan.
Päivä 42, puoliväli
Niin, tänään tulee tasan puolet 12 viikosta täyteen. Onhan se aika kunniakas suoritus jo tämä 42 päivää kurinalaista ja nuhteetonta elämää. Tuloksekkaampi ja taatusti terveellisempi kuin minkään valtakunnan paasto.
Mutta tänään kyllä universumi on minua vastaan vähän kaikessa. Heräilin pitkin yötä vain tarkistaakseni kivun määrän selässä. Ja kyllä, enenevässä määrin lisääntyi aamua kohden. Tämä on niin tuttu juttu. Niin kauan kuin pysyy vähän liikkeessä, olo on ehkä siedettävä. Mutta kun pysähtyy, kuten öisin on yleensä tapana, lihakset ovat pitkään samassa liikkeettömässä tilassa, suojajännitykset kasvavat ja aamuinen ylösnousemus ihan täyttä tuskaa. Haastetta lisäsivät vielä lapsen aamutoimet, jotka vielä tänään suoritin, ennen kuin jätän sen tänne mummulaan syyslomailemaan.
Kaiken maailman lääkitystäkin löytyisi kotoa 300 km päästä, en taaskaan tajunnut niitä mukanani kuljettaa. Vaikka toisaalta, vaiva on jo niin tuttu, että eivät ne juuri edes auta. Ihan turha sekoittaa päätään millään lääkekokeiluilla, kun itse ongelmaa siltä nikamasta ne eivät poista.
Lounasaikaan vastoinkäymiset jatkuivat, sillä jouduin korvaamaan 60g parsakaalia jollain mikälievihannessekoituksella, koska en jaksanut selkäni kanssa lähteä lähikauppaan hakemaa puuttuvaa parsakaalia. Eilen jo painiskelin öljyongelman kanssa. Oliiviöljyä en löytänyt talosta (eikä sillä, en edes pidä sen mausta), mutta en kyllä omaa herkkuanikaan, sitä kylmäpuristettua luomukookosöljyä, jolla siis valelen paitsi ruokani, myös nahkani. Paistoin kanani aavistuksenomaisessa tilkassa rypsiöljyä, enkä edes tajunnut makuaistini olevan niin herkkä, mutta koko ruoka kyllä maistui ihan syntiselle grilliruualle :D Hyvää se oli, ei sillä. Toivottavasti en nyt torpedoinut kuuden viikon tuloksia...?
Tänään on vielä edessä 3,5 tuntia junamatkailua. Onneksi matkatavaraa on vähän! Matkalla tulen todennäköisesti kärsimään järkyttävästä nestevajeesta, koska en jaksa kantaa juomavettä montaa litraa mukanani. Huomenna tulee sitten puolivälin viralliset tulokset. Odotukset eivät -taaskaan- ole kovin korkealla, johtunee yleisestä alavireestä. Mutta faktahan se on, että pudotusvauhtini ei ole ohjeiden noudattamiseen nähden ollut kovin optimaalista, parempaakin olisi voinut odottaa. Nyt on siis suuri kaipuu muutokseen!
Itselleni lupaan kuitenkin hoitaa taas kerran selkäni kuntoon, ennen kuin teen mitään uhkarohkeaa urheilusuoritusta. Ja jos kaikki menee yhtä hyvin kuin viimeksi, asia on pois päiväjärjestyksestä jo ensi viikon aikana.
Mutta tänään kyllä universumi on minua vastaan vähän kaikessa. Heräilin pitkin yötä vain tarkistaakseni kivun määrän selässä. Ja kyllä, enenevässä määrin lisääntyi aamua kohden. Tämä on niin tuttu juttu. Niin kauan kuin pysyy vähän liikkeessä, olo on ehkä siedettävä. Mutta kun pysähtyy, kuten öisin on yleensä tapana, lihakset ovat pitkään samassa liikkeettömässä tilassa, suojajännitykset kasvavat ja aamuinen ylösnousemus ihan täyttä tuskaa. Haastetta lisäsivät vielä lapsen aamutoimet, jotka vielä tänään suoritin, ennen kuin jätän sen tänne mummulaan syyslomailemaan.
Kaiken maailman lääkitystäkin löytyisi kotoa 300 km päästä, en taaskaan tajunnut niitä mukanani kuljettaa. Vaikka toisaalta, vaiva on jo niin tuttu, että eivät ne juuri edes auta. Ihan turha sekoittaa päätään millään lääkekokeiluilla, kun itse ongelmaa siltä nikamasta ne eivät poista.
Lounasaikaan vastoinkäymiset jatkuivat, sillä jouduin korvaamaan 60g parsakaalia jollain mikälievihannessekoituksella, koska en jaksanut selkäni kanssa lähteä lähikauppaan hakemaa puuttuvaa parsakaalia. Eilen jo painiskelin öljyongelman kanssa. Oliiviöljyä en löytänyt talosta (eikä sillä, en edes pidä sen mausta), mutta en kyllä omaa herkkuanikaan, sitä kylmäpuristettua luomukookosöljyä, jolla siis valelen paitsi ruokani, myös nahkani. Paistoin kanani aavistuksenomaisessa tilkassa rypsiöljyä, enkä edes tajunnut makuaistini olevan niin herkkä, mutta koko ruoka kyllä maistui ihan syntiselle grilliruualle :D Hyvää se oli, ei sillä. Toivottavasti en nyt torpedoinut kuuden viikon tuloksia...?
Tänään on vielä edessä 3,5 tuntia junamatkailua. Onneksi matkatavaraa on vähän! Matkalla tulen todennäköisesti kärsimään järkyttävästä nestevajeesta, koska en jaksa kantaa juomavettä montaa litraa mukanani. Huomenna tulee sitten puolivälin viralliset tulokset. Odotukset eivät -taaskaan- ole kovin korkealla, johtunee yleisestä alavireestä. Mutta faktahan se on, että pudotusvauhtini ei ole ohjeiden noudattamiseen nähden ollut kovin optimaalista, parempaakin olisi voinut odottaa. Nyt on siis suuri kaipuu muutokseen!
Itselleni lupaan kuitenkin hoitaa taas kerran selkäni kuntoon, ennen kuin teen mitään uhkarohkeaa urheilusuoritusta. Ja jos kaikki menee yhtä hyvin kuin viimeksi, asia on pois päiväjärjestyksestä jo ensi viikon aikana.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Päivä 41
Tänään oli kesän viimeinen (valitettavasti myös toinen) mökkipäivä. Ei ole muka taaskaan ehtinyt. Eli systeemit talvikuntoon ja lumi saa tulla. Tai ei ihan vielä.
 |
| Mökkieväät |
Reissu vaati tietenkin kunnon valmistelut, eli eväsvalmistelut. Laskin, että lounas ja välipala riittävät. Ja olisihan sitä lounaan voinut huonommissakin maisemissa nauttia näin lokakuussa
Kyytipoikana termospullokahvia mustana.
Mutta sitten päivän harmistus, ketutus ja ylitsepääsemätön päänvaiva! Ystävällinen mökkinaapuri oli käynyt jo veneemme kääntämässä ympäri, joka tietenkin piti kipata takaisin veteen, ettei tule uintireissu. Heti alkumetreillä siis selkänikamani L6 (mikäli joku näistä asioista jotain tietää...), sanoi tiks lukkoon! Tunne oli vähän liiankin tuttu. Lihakset jännittyvät "suojaamaan" viallista nikamaa, koko selkä on kierossa kuin korkkiruuvi, eikä tarvitse olla ennustaja tietääkseen, että huomenna enää hädin tuskin kävelen.
Johan täälläkin isoon ääneen kuuluttelin ensi viikon mielettömästä treeniviikosta. Change of plans: nyt toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä. että saan ajan, tai vaikka kaksi tai kolme aikaa heti ensiviikolla ainoista osaavista käsistä, joihin luotan, ja joiden tiedän laittavan tämän pirulaisen ojennukseen. Käydäänkö salille? Tuskin. Käydäänkö lenkillä? No jos jalat kantaa, mutta hiki siinä hommassa tuskin tulee, paitsi tuskanhiki.
Nyt kun niitä ruokavaliomuutoksiakin on tulossa, toivoisin sellaisia muutoksia, jotka takaavat mielettömät tulokset, vaikka sormikaan ei liikahtaisi viikkoon.
Kyllä v*tuttaa!
perjantai 11. lokakuuta 2013
Päivä 40
 |
| Matkaeväksiä |
Sellainen riski on tietenkin olemassa, että jos reissu itsestäni johtumattomista syistä venyy aiottua pidemmäksi, ei minulla tällä kertaa ole omaa mittanauhaa ja omaa henkilövaakaani mukana. Junamatkailuun sellainen nyt ei vain käy. Mutta siihen tähdätään, että maanantaina olla kotikylppärissä asemissa ottamassa puolivälituloksia. Kylläpäs on jännää!
Junamatkavälipalakseni valikoituikin sitten tällainen herkku. En ole IKINÄ elämässäni syönyt hyvää proteiinipatukkaa. Pelkästään niiden koostumuskin on jotain niin vastenmielistä.... Ja nyt tämä tuli ja räjäytti tajunnan herkullisuudellaan!!! Melkein itketti kun se loppui :( Vaikka se rahkaherkkuvälipala onkin päivän odotetuin ateria, niin kyllä maistui hyvälle. Siis suomeksi: maistui ihan karkille :D
Jano vaivasi kovasti, mutta en uskaltanut hirveästi juoda, koska matkustin kaksin lapsen kanssa. Sain ennakkonäytöksen junanvessan worst-case-scenariosta. Oltiin iiceen invavessassa itseasiassa vaipanvaihtopuuhissa, kun itse siinä pakkailin vielä tavaroita ja pesin käsiäni. Ja sitten yhtäkkiä lapsi keksi: "hei, mitähän näistä napeista tapahtuu kun painaa?" Ja ovi aukesi. Jos olisin istunut housut kintuissa pöntöllä sillä hetkellä kun se ovi liukuu hitaasti auki, en ehkä tiedä mitä olisin tehnyt. Nyt onneksi häkellyin muuten vaan. (tähän tilanteeseen voisi ehkä kuvitella sen Tähtien sota -tunnarin)
Se pitää nyt vaan tänään sanoa että kyllä on ollut vaikea päivä. Matkustaminen on jotenkin se hetki kun otetaan matkaevästä, karkkia, suklaata tai keksiä tai ihanmitävaan, käydään pullakahveillä ravintolavaunussa, tai ilman lasta ihan vaan kaljalla. Siis on ollut erittäin vaikea päivä. Ehkä vaikein tähän saakka.
torstai 10. lokakuuta 2013
Päivä 39
Kotipäiviä, lepoviikkoa... Nyt kun loppuviiko - viikonloppu - jo häämöttää, olo on suorastaan syntisen laiska. Mutta annan nyt pienen synninpäästön itselleni. Maanantain treeni oli TO-DEL-LA kova, jos se ei vielä ole tullut selväksi :D Joten oli ihan ok olla hissukseen tiistai ja keskiviikko. Ja kävinhän sentään aamulenkeillä, tai ainakin jollain sentapaisilla. Tänään olo on jo hyvinkin pystyvä, eli siis voisin treenata, mutta en voi, siitä pitää huolen rautatiemonopoli, joka vei puoliskon koko päiväksi töihin. Niin aamusta niin iltaan, että tänään ei onnistunut aamulenkki, päiväsali eikä edes ilta-combat.
Kruunaan tämän kotiviikon menemällä huomenna aamuaerobisen kautta töihin, ja uskallan jopa kiikuttaa jälkikasvunkin hoitopaikkaansa. Äkkiähän sieltä pois pääsee jos olo vielä huononee.
Viikonloppuna on tiedossa myös eräänlainen fyysinen koettelemus. Minä ja lapsi lähdetään kaksin junalla syyslomailemaan. Eli siis lapsi ja sen syyslomatavarat. Minä ja minun EVÄÄNI. Onneksi matkaamme ihan ihmisasutuksen pariin, joten ihan mahdottomia evästyksiä ei tarvita. Lauantaina treenailen siten, että soudan mökille laittamaan paikkoja talvikuntoon. Siitä saattaa tulla hyvinkin extremeä jos keli on kehno. Eli jonkinlaiset järkivaatteetkin pitää ottaa mukaan. Vai meneekö tämä nyt niin että unohdankin sitten suosista ne "kaupunkivarusteet" ja marssin junaan tyylikkäästi tuulipuvussa ja kumisaappaissa? HEI! MULLA EI OLE KUMISAAPPAITA! Meinasin jo viime vuonna hankkia uudet, mutta en osannut päättää, millaiset haluaisin. Täytyykin muuten mielenkiinnolla sovittaa äitin kirkkaanpunaisia Kontioita viikonloppuna. Kumisaappaisiin nimittäin on pakko mahtua housu varren sisään, ja uskokaa tai älkää, Kontioon ei mulla tahdo mahtua edes pelkkä jalka :( Mua kun on siunattu jonkun puolalaisen painnonostajan pohkeilla!
Siellä mökillä on myös vesipumppu, järvessä luonnollisesti. Toivon hyvin palelevaisuuteen taipuvaisena, että tiedossa ei ole myös myöhäissyksyn uintireissua.
Meidän koko superdieettiryhmälle puuhataan nyt face-to-face -tapaamista lähiaikoina. Ihan hauskaa sikäli, että salilla tulee vietettyä suhteellisen suuri osa hereilläoloajasta, enkä itse ainakaan muista ensitapaamiselta juuri ketään. FB-profiilit ovat aina vähän kyseenalaisia, etenkin tässä vaiheessa, kun kaikki on jo niin pikkuruisia, ettei tunnista :D Aion tehdä parhaani järjestääkseni itseni tapaamiseen, vaikka päivä omalle kohdalleni onkin vähän kehno.
Ryhmässä myös pääsi myöhään eilen illalla viriämään erittäin aktiivista ajatustenvaihtoa, ja nyt tuntuu, että oma pää on TÄYNNÄ asiaa. En kuitenkaan mene asioissa pintaa syvemmälle vielä tässä vaiheessa, vaan jäsentelen asiaa itsekseni. Samoin odotan myös uutta ruokavaliotani. Pt E kertoi myös, että salitreenini tullaan pikapuoliin tekemään kaksijakoiseksi, eli ylä- ja alakropan treenit eri päivinä. Toisaalta tykkään tästä kerralla koko ruoto läpi -ajatuksesta. Nopeaa, tehokasta, yksinkertaista. Ei mitään hifistelyä peukalonkoukistuslihaksilla tai muilla vastaavilla. Toisaalta jakamalla treenit eri päiville uskon saavani vieläkin enemmän aikaan. Silloin voin yhtenä salipäivänä todella antaa kaikkeni pelkälle jalkaosastolle. Ja toisena sitten yläkropalle. Siitä tulee huikeaa! Että vaikka tässä ensisijaisesti tähdätäänkin optimaaliseen painonpudotukseen, pudotetaan kiloja ja senttejä, olen itse valmis myös melkoisiin lihatalkoisiin, joten se on TIUKKA EI LIHATTOMALLE LOKAKUULLE :D Ihan joka merkityksessä.
Kruunaan tämän kotiviikon menemällä huomenna aamuaerobisen kautta töihin, ja uskallan jopa kiikuttaa jälkikasvunkin hoitopaikkaansa. Äkkiähän sieltä pois pääsee jos olo vielä huononee.
Viikonloppuna on tiedossa myös eräänlainen fyysinen koettelemus. Minä ja lapsi lähdetään kaksin junalla syyslomailemaan. Eli siis lapsi ja sen syyslomatavarat. Minä ja minun EVÄÄNI. Onneksi matkaamme ihan ihmisasutuksen pariin, joten ihan mahdottomia evästyksiä ei tarvita. Lauantaina treenailen siten, että soudan mökille laittamaan paikkoja talvikuntoon. Siitä saattaa tulla hyvinkin extremeä jos keli on kehno. Eli jonkinlaiset järkivaatteetkin pitää ottaa mukaan. Vai meneekö tämä nyt niin että unohdankin sitten suosista ne "kaupunkivarusteet" ja marssin junaan tyylikkäästi tuulipuvussa ja kumisaappaissa? HEI! MULLA EI OLE KUMISAAPPAITA! Meinasin jo viime vuonna hankkia uudet, mutta en osannut päättää, millaiset haluaisin. Täytyykin muuten mielenkiinnolla sovittaa äitin kirkkaanpunaisia Kontioita viikonloppuna. Kumisaappaisiin nimittäin on pakko mahtua housu varren sisään, ja uskokaa tai älkää, Kontioon ei mulla tahdo mahtua edes pelkkä jalka :( Mua kun on siunattu jonkun puolalaisen painnonostajan pohkeilla!
Siellä mökillä on myös vesipumppu, järvessä luonnollisesti. Toivon hyvin palelevaisuuteen taipuvaisena, että tiedossa ei ole myös myöhäissyksyn uintireissua.
Meidän koko superdieettiryhmälle puuhataan nyt face-to-face -tapaamista lähiaikoina. Ihan hauskaa sikäli, että salilla tulee vietettyä suhteellisen suuri osa hereilläoloajasta, enkä itse ainakaan muista ensitapaamiselta juuri ketään. FB-profiilit ovat aina vähän kyseenalaisia, etenkin tässä vaiheessa, kun kaikki on jo niin pikkuruisia, ettei tunnista :D Aion tehdä parhaani järjestääkseni itseni tapaamiseen, vaikka päivä omalle kohdalleni onkin vähän kehno.
Ryhmässä myös pääsi myöhään eilen illalla viriämään erittäin aktiivista ajatustenvaihtoa, ja nyt tuntuu, että oma pää on TÄYNNÄ asiaa. En kuitenkaan mene asioissa pintaa syvemmälle vielä tässä vaiheessa, vaan jäsentelen asiaa itsekseni. Samoin odotan myös uutta ruokavaliotani. Pt E kertoi myös, että salitreenini tullaan pikapuoliin tekemään kaksijakoiseksi, eli ylä- ja alakropan treenit eri päivinä. Toisaalta tykkään tästä kerralla koko ruoto läpi -ajatuksesta. Nopeaa, tehokasta, yksinkertaista. Ei mitään hifistelyä peukalonkoukistuslihaksilla tai muilla vastaavilla. Toisaalta jakamalla treenit eri päiville uskon saavani vieläkin enemmän aikaan. Silloin voin yhtenä salipäivänä todella antaa kaikkeni pelkälle jalkaosastolle. Ja toisena sitten yläkropalle. Siitä tulee huikeaa! Että vaikka tässä ensisijaisesti tähdätäänkin optimaaliseen painonpudotukseen, pudotetaan kiloja ja senttejä, olen itse valmis myös melkoisiin lihatalkoisiin, joten se on TIUKKA EI LIHATTOMALLE LOKAKUULLE :D Ihan joka merkityksessä.
 |
| Lihaisa -ei lihava- lokakuu |
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Päivä 38
Tänään oli kotipäivä. Meistä lapsi on siis sairas, kauhea räkäinen yskä, mutta ei se sitä itse tiedosta olevansa. Virtaa on kuin pienessä kylässä. Ja äiti taas... koko päivä kotona, piirrettyjä, piirrettyjä, pyykkiä, piirrettyjä. lounas, päikkärit. PIIRRETTYJÄ. Ja siinä samalla miljoonaa muutakin asiaa. Voisi luulla, että minä tässä olen toipilaana, niin jyrän alle jäänyt on olo nyt.
Kävin aamulenkillä, mutta sitä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua millään muotoa aerobiseksi. Löntystelin ja haaveilin, varmaan puoliksi torkuinkin vakioreittini kuuden aikaan läpi, ja palasin kotiin vällyjen väliin. Lähinnä siksi, että lihakseni tietäisivät, että niillä on jokin muukin tarkoitus kuin kipeänä oleminen :)
Päivän jännittävin juttu tuli sähköpostin muodossa. Eli palaute viikkotuloksista. Vastaus oli vähän sitä luokkaa kuin osasin odottaakin. Ihan ok pudotus. Eipä sillä 600 grammalla vielä juhlita, mutta koska tiedän, ja oletan, että valmentajakin tietää minun noudattavan ohjeita kirjaimellisesti, vastuu siirtyy eteenpäin: RUOKAVALIOON TULEE MUUTOKSIA.
En ole vielä saanut niitä muutoksia, eikä niillä niin hätä ole, muuten vaan olen tarkistanut sähköpostini noin 1500 kertaa tänään. Nyt sitten tietenkin olen spekuloinut koko päivän, että mitä sieltä voisi tulla. Itse veikkaan, että kalorimäärä laskee hieman. Ei paljon, mutta vähän. Nythän se on lepopäivinä noin 1200 ja treenipäivänä noin 1500. Eli missään alarajoilla ei missään tapauksessa vielä edes mennä. Ja helpoiten itse muokkaisin kalorimäärää hiilihydraattien vähentämisellä. Eli lounaspasta taitaa nyt olla vaarassa, olisikohan näin?
Monen monituisista elämäntapamuutosyrityksistä on ehdottomasti ollut se etu, että kaikesta on aina jäänyt jotain teoriatietoa päähän, eli energiajakaumat ynnä muu pikku nippelitieto on aika selvää. Ei ole siis yhdentekevää mistä ne kalorit tulevat.
Nyt pistän telkkariin jotain muuta kuin PIIRRETTYJÄ, ja kuulostelen korvat höröllä ollaanko meillä vielä huomennakin kotona. Oltaispa, eipä oltais... Eihän sitä enää tiedä itsekään, kumpi on raskaampaa, olla töissä vai kotona :D Töissä on aikuisia. Mutta siellä ei nukuta päiväunia. Töissä joutuu ryhdistäytymään, pukemaan vaatteet ja kaikkea päälleen, mutta kotona saa rötvätä verkkareissa.... En tiedä!
tiistai 8. lokakuuta 2013
Päivä 37
Tämä dagen efter on sujunut toistaiseksi oikein miellyttävästi. Heräsin aamulla normaaliin aamulenkkiaikaani pirteänä vain viiden tunnin unien jälkeen. Lähdin lenkille, mutta yritin ajatella järkevästi ja päätin vaihtaa juoksemiset ja muut rykimiset toiseen kertaan ja nappasinkin kävelysauvat mukaani. Aamuyöstä on tosi mukavaa kuunnella itsekseen jotain hyvää musiikkia raikkaassa ulkoilmassa, mutta tänään puhuinkin koko lenkin ajan handsfreellä puhelimessa ystäväni kanssa. Keskustelimme koko puolituntisen vatsalaukunohitusleikkauksista :)
Lihaksiin kyllä sattui, mutta ei pahasti. En silti ole niin tyhmä että ilakoisin tässä vaiheessa, kuinka vähällä pääsin. EI TODELLAKAAN :D
Olin tänään sikäli "onnekas", että pääsin jo lounasaikaan lähtemään töistä, vahdinvaihto sairaan lapsen luokse kotiin. Mikäs sen parempaa tälle päivälle kuin maittava lounas KOTONA ja PÄIVÄUNET!
Mutta päivän edetessä olo senkuin paranee, jos tiedätte mitä tarkoitan. Alan saada aavistuksen siitä, mikä minua huomenna odottaa, sillä huominen tulee olemaan se päivä, kun pääsen lähelle kivun syvintä olemusta. Aamupäivällä kipu hiipi reisiin ja pakaroihin, ja siitä sitten ylös kylkiin ja vatsaan. Ja kyllä sitä on näemmä jalkatreeniä tehty ihan kirjaimellisesti hartiavoimin, koska niskaan asti tuntuu tuttua jomotusta.
Eli sitä odottaessa, dagen efter dagenefter :D
Pään sisällä olo on edelleen loistava! Kyllä se tästä tasoittuu siihen mennessä kun hengittäminenkin alkaa tehdä kipeää. Nyt kuitenkin tiedän, mitä urheiluhullut ovat selittäneet jostain endorfiineista ja kuinka "siihen jää koukkuun" ja muuta vastaavaa. Mutta tottahan se on, vaikka näin kauan sitä tunnetta sai odottaa.
Nyt teen pienen aiheharppauksen, sillä luin puolivahingossa tänään Ylen artikkelin luomusynnytyksistä, jonka pääset lukemaan täältä. Ja nyt tunnustan, että jotkut pahoista liikkeistä olivat niin pahoja, että treenin aikana vertasin kipua jopa synnytykseen. Onhan se vähän radikaalia verrata jotain jumppaliikettä synnytykseen, mutta molemmat kokeneena ajattelin sallia sen itselleni. Ja toden totta, kun sain palautettua mieleeni ne lähes kolmen vuoden takaiset hetket, ja sain todeta että siitäkin on selvitty hengissä, suurimmaksi osaksi jopa ilman lääkitystä tai mitään muuta epämiellyttävää, niin kyllähän sitä nyt muutaman kyykyn vielä saa itsestään irti :D
Paras kivunlievittäjä synnytyksessä oli muuten Fazerin pähkinäsuklaa (sairaalan kanttiinissa ei myyty muuta laatua). Tapahtuman jälkeen lähetin heille kiitospalautteen, että suklaan avulla saatiin lapsi maailmaan. SÖIN KOKO LEVYN! Vastasivat minulle että "onnea ja kiitos palautteestasi". SIIS WTF?!?! Luulin saavani vähintäänkin vuoden suklaat sieltä ilmaiseksi tai jotain :D Nythän se ei enää tule kysymykseenkään kivunlievittäjänä, ei ruumiillisen eikä henkisen. Että pitäkää tunkkinne :D
Lihaksiin kyllä sattui, mutta ei pahasti. En silti ole niin tyhmä että ilakoisin tässä vaiheessa, kuinka vähällä pääsin. EI TODELLAKAAN :D
Olin tänään sikäli "onnekas", että pääsin jo lounasaikaan lähtemään töistä, vahdinvaihto sairaan lapsen luokse kotiin. Mikäs sen parempaa tälle päivälle kuin maittava lounas KOTONA ja PÄIVÄUNET!
Mutta päivän edetessä olo senkuin paranee, jos tiedätte mitä tarkoitan. Alan saada aavistuksen siitä, mikä minua huomenna odottaa, sillä huominen tulee olemaan se päivä, kun pääsen lähelle kivun syvintä olemusta. Aamupäivällä kipu hiipi reisiin ja pakaroihin, ja siitä sitten ylös kylkiin ja vatsaan. Ja kyllä sitä on näemmä jalkatreeniä tehty ihan kirjaimellisesti hartiavoimin, koska niskaan asti tuntuu tuttua jomotusta.
Eli sitä odottaessa, dagen efter dagenefter :D
Pään sisällä olo on edelleen loistava! Kyllä se tästä tasoittuu siihen mennessä kun hengittäminenkin alkaa tehdä kipeää. Nyt kuitenkin tiedän, mitä urheiluhullut ovat selittäneet jostain endorfiineista ja kuinka "siihen jää koukkuun" ja muuta vastaavaa. Mutta tottahan se on, vaikka näin kauan sitä tunnetta sai odottaa.
Nyt teen pienen aiheharppauksen, sillä luin puolivahingossa tänään Ylen artikkelin luomusynnytyksistä, jonka pääset lukemaan täältä. Ja nyt tunnustan, että jotkut pahoista liikkeistä olivat niin pahoja, että treenin aikana vertasin kipua jopa synnytykseen. Onhan se vähän radikaalia verrata jotain jumppaliikettä synnytykseen, mutta molemmat kokeneena ajattelin sallia sen itselleni. Ja toden totta, kun sain palautettua mieleeni ne lähes kolmen vuoden takaiset hetket, ja sain todeta että siitäkin on selvitty hengissä, suurimmaksi osaksi jopa ilman lääkitystä tai mitään muuta epämiellyttävää, niin kyllähän sitä nyt muutaman kyykyn vielä saa itsestään irti :D
 |
| Alan myös lämmetä tälle trendikkäälle sloganille |
maanantai 7. lokakuuta 2013
Kuolema kuntosalilla
Mutta minä elän! Ehkä vahvemmin kuin aikoihin! Enkä malta olla tänään kirjoittamatta, niin mieletön fiilis on tällä hetkellä. Ruumis on toki aika riekaleina, mutta mieli on vahva.
Ennakkofiilikset olivat vähän alhaalla. Lapsi oli ollut sairaana kotona koko päivän, ja olisin ehkä mielelläni itsekin työpäivän jälkeen hautautunut sohvaan katsomaan Leijonakuningasta. Lisäksi jomottava polvi sai mieleni matalaksi. Olen koko päivän nähnyt kauhukuvia erilaisista rasitusvammoista, polviongelmat kun meidän suvussa eivät ole lainkaan vieraita. Mutta lähdin salille kuten oli sovittu, koska tähän hommaan nyt ei kuulu asioiden siirtäminen tuonnemmaksi.
Ihan alussa oli jo aika jännä olo, koska salimme henkilökunta on todella ahkeroinut viikonloppuna, ja uusi laajennusosa on viittä vaille valmis. Olohan oli siis kuin ensikertalaisella, koska kaikki oli eri näköistä ja eri paikoissa. Sain tietää, että ohjelmassa on jalkatreeni. Sillä sanalla on jotenkin pahamaineinen kaiku päässäni. Jaloissa on isoja lihaksia ja isoja lihasryhmiä, ja kun ne kaikki piiskataan kerralla loppuun joka sunnasta, se saa isotkin miehet itkemään. Näin olen kuullut.
Ohjelma oli seuraavanlainen:
1. Hack-kyykky
2. Reiden koukistus laitteessa
3. Reiden ojennus laitteessa
4. Askelkyykyt käsipainojen kanssa
5. Jalkaprässi istuen
Viisi liikettä, jotka jokainen saivat rukoilemaan mielessäni jotain feniksmäistä uudestisyntymää. Viisi liikettä aivan äärirajoilleen vietynä ja puristettuna ja pakotettuna. Senhän varmaan jo arvasikin. Painot olivat jäätäviä, toistomäärät samoin. Ohjatussa treenissä on onneksi se hyvä puoli, että itse ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin mitä käsketään. Ei tarvitse laskea, ei tarvitse tuijotella painoja. Kyllä se lihas sen kuitenkin kertoo, että sitä on helvetisti :D
Nyt osasin omasta mielestäni myös vähän "säästellä" itseäni. Koska tiesin mitä odottaa, tiesin, että ei tarvitse heti ensimmäisten viiden toiston ajan näyttää että "kato kuinka räjähtäviä liikkeitä ja kato kuinka paljon mulla on voimaa".
Askelkyykyt ovat aina olleet heikko kohtani, vaikka nyt jalkopäässä onkin voimaa ehkä keskivertosohvaperunaa enemmän. Kyllähän sitä mitenkuten kyykkii, mutta että oikeasti alas asti ja siten niinkuin kuuluu. JA VIELÄ KÄSIPAINOJEN KANSSA! Kun tätä omaakin elopainoa on vielä ihan kivasti. Toisekseen reiteni huusivat jo hoosiannaa tässä vaiheessa, joten ensimmäinen sarja oli pelkkää räpellystä. Sitten keskityin. Ajattelin, että sillä ei ole väliä, kuinka nopeasti saan sarjan tehtyä. Vaikka siihen menisi vartti. Kunhan teen rauhassa ja oikein ja niin hyvin kuin pystyn. Se toimi! Palkinnoksi sain kolmanteen sarjaan isommat käsipainot :D
Onneksi olin niin pihalla taas kaikesta, etten tiedä edes kuinka huvittavalta näytin. Sen verran rekisteröin, että valmentajani sanoi jollekulle ohimennessään että "tuolta kuuluu näyttää jalkatreenipäivänä". Ja tarkoitti siis minua, joka tärisin ja vaapuin nahka punaisena kohti viimeistä etappia.
Ja sitten siellä ihan lopussa, pystyasennossa tehtävässä jalkaprässissä, voimat totaalisesti loppuivat. Siis niin kertakaikkiaan loppuivat, ettei laite enää liikkunut edes autettuna eikä pakotettuna, eikä minkään maailman ajatuksen voimalla.
Mutta ne kehut! Voi sentään!!! Nyt on melkein pakko kirjoittaa tähän muutama SYDÄN <3<3<3 Vaikka sitä tekeekin kaiken itseään varten, ei mikään voita sitä tunnetta kun ihan tajunnanräjäyttävän suorituksen jälkeen valmentaja kehuu asennetta ja suoritusta ja sisua ja tsemppiä. Tänään saatujen kehujen voimalla mennään taas piiiiiitkälle! Ja kyllä, minä melkein keräilen jo pullonpalautusrahojakin kolehtia varten, jotta saan jatkaa tätä valmennussuhdetta vielä 12-viikkoisen jälkeenkin.
Olin mielestäni valmistautunut myös sikäli hyvin treeniin, että ajan automaattivaihteisella autolla. No okei, autokaupassa en sentään käynyt ennen kuntosalille menoa :D Mutta osoittautui järkivalinnaksi. Ja parkkihallissa PERUUTIN parkkiruutuun, jotta kotiinlähtiessä kaikki ylimääräinen ja onnettomuusaltis kikkailu jää pois. ERITTÄIN HYVÄ RATKAISU! Automaattiohjaus olisi myös pelastanut paljon, mutta pääsin sentään kotiin saakka.
Ennakkofiilikset olivat vähän alhaalla. Lapsi oli ollut sairaana kotona koko päivän, ja olisin ehkä mielelläni itsekin työpäivän jälkeen hautautunut sohvaan katsomaan Leijonakuningasta. Lisäksi jomottava polvi sai mieleni matalaksi. Olen koko päivän nähnyt kauhukuvia erilaisista rasitusvammoista, polviongelmat kun meidän suvussa eivät ole lainkaan vieraita. Mutta lähdin salille kuten oli sovittu, koska tähän hommaan nyt ei kuulu asioiden siirtäminen tuonnemmaksi.
Ihan alussa oli jo aika jännä olo, koska salimme henkilökunta on todella ahkeroinut viikonloppuna, ja uusi laajennusosa on viittä vaille valmis. Olohan oli siis kuin ensikertalaisella, koska kaikki oli eri näköistä ja eri paikoissa. Sain tietää, että ohjelmassa on jalkatreeni. Sillä sanalla on jotenkin pahamaineinen kaiku päässäni. Jaloissa on isoja lihaksia ja isoja lihasryhmiä, ja kun ne kaikki piiskataan kerralla loppuun joka sunnasta, se saa isotkin miehet itkemään. Näin olen kuullut.
Ohjelma oli seuraavanlainen:
1. Hack-kyykky
2. Reiden koukistus laitteessa
3. Reiden ojennus laitteessa
4. Askelkyykyt käsipainojen kanssa
5. Jalkaprässi istuen
Viisi liikettä, jotka jokainen saivat rukoilemaan mielessäni jotain feniksmäistä uudestisyntymää. Viisi liikettä aivan äärirajoilleen vietynä ja puristettuna ja pakotettuna. Senhän varmaan jo arvasikin. Painot olivat jäätäviä, toistomäärät samoin. Ohjatussa treenissä on onneksi se hyvä puoli, että itse ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin mitä käsketään. Ei tarvitse laskea, ei tarvitse tuijotella painoja. Kyllä se lihas sen kuitenkin kertoo, että sitä on helvetisti :D
Nyt osasin omasta mielestäni myös vähän "säästellä" itseäni. Koska tiesin mitä odottaa, tiesin, että ei tarvitse heti ensimmäisten viiden toiston ajan näyttää että "kato kuinka räjähtäviä liikkeitä ja kato kuinka paljon mulla on voimaa".
Askelkyykyt ovat aina olleet heikko kohtani, vaikka nyt jalkopäässä onkin voimaa ehkä keskivertosohvaperunaa enemmän. Kyllähän sitä mitenkuten kyykkii, mutta että oikeasti alas asti ja siten niinkuin kuuluu. JA VIELÄ KÄSIPAINOJEN KANSSA! Kun tätä omaakin elopainoa on vielä ihan kivasti. Toisekseen reiteni huusivat jo hoosiannaa tässä vaiheessa, joten ensimmäinen sarja oli pelkkää räpellystä. Sitten keskityin. Ajattelin, että sillä ei ole väliä, kuinka nopeasti saan sarjan tehtyä. Vaikka siihen menisi vartti. Kunhan teen rauhassa ja oikein ja niin hyvin kuin pystyn. Se toimi! Palkinnoksi sain kolmanteen sarjaan isommat käsipainot :D
Onneksi olin niin pihalla taas kaikesta, etten tiedä edes kuinka huvittavalta näytin. Sen verran rekisteröin, että valmentajani sanoi jollekulle ohimennessään että "tuolta kuuluu näyttää jalkatreenipäivänä". Ja tarkoitti siis minua, joka tärisin ja vaapuin nahka punaisena kohti viimeistä etappia.
Ja sitten siellä ihan lopussa, pystyasennossa tehtävässä jalkaprässissä, voimat totaalisesti loppuivat. Siis niin kertakaikkiaan loppuivat, ettei laite enää liikkunut edes autettuna eikä pakotettuna, eikä minkään maailman ajatuksen voimalla.
Mutta ne kehut! Voi sentään!!! Nyt on melkein pakko kirjoittaa tähän muutama SYDÄN <3<3<3 Vaikka sitä tekeekin kaiken itseään varten, ei mikään voita sitä tunnetta kun ihan tajunnanräjäyttävän suorituksen jälkeen valmentaja kehuu asennetta ja suoritusta ja sisua ja tsemppiä. Tänään saatujen kehujen voimalla mennään taas piiiiiitkälle! Ja kyllä, minä melkein keräilen jo pullonpalautusrahojakin kolehtia varten, jotta saan jatkaa tätä valmennussuhdetta vielä 12-viikkoisen jälkeenkin.
Olin mielestäni valmistautunut myös sikäli hyvin treeniin, että ajan automaattivaihteisella autolla. No okei, autokaupassa en sentään käynyt ennen kuntosalille menoa :D Mutta osoittautui järkivalinnaksi. Ja parkkihallissa PERUUTIN parkkiruutuun, jotta kotiinlähtiessä kaikki ylimääräinen ja onnettomuusaltis kikkailu jää pois. ERITTÄIN HYVÄ RATKAISU! Automaattiohjaus olisi myös pelastanut paljon, mutta pääsin sentään kotiin saakka.
Lopuksi vielä mitä nöyrin anteeksipyyntöni kaikille kanssatreenaajille! Ehkä ne raikuvat perkeleet eivät kuulu asialliseen salietikettiin, mutta toisaalta, jos ne jonkun mielestä ovat räikeitä ja tarpeettomia, kehotan varaamaan ajan omaan jalkatreeniin mitä pikimmiten ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)