Heräsin jäätävään päänsärkyyn ennen neljää aamulla. Päättelin nopeasti päässäni että liikaa kaikkea muuta ja vähän liian vähän vettä edellisenä päivänä. En kehdannut siellä kampaajalla juoda --> ravata vessassa koko aikaa. Nousin ylös, lääkitsin itseäni, mutta uni ei enää tullut. Viideltä luovutin ja lähdin etsimään lenkkivaatteita yli kahden viikon tauon jälkeen. Kuulostelin, että ilma tuntuu ennemmin plusasteiselta ja märältä kuin jäiseltä ja liukkaalta nollakeliltä, ja hyvin oli kuulosteltu.
Lenkin jännitysmomentiksi muodostui Spotify ja albumi, jota en ikinä ole kuunnellut. Oli hauska juosta kun ei osannut edes arvata, mitä kuulokkeista kuuluu seuraavaksi. Mutta pakko vähän taputtaa itseään olkapäälle näin pitkän röhnästelyn jälkeen, että ei ollut edes ihan turha lenkki.
matka 4,99km
keskinopeus 7,3 km/h
kulutus 355 kcal
keskisyke 143 bpm
maksimisyke 172 bpm
Askel oli kyllä niin kevyt, että 150% ilmankosteudesta huolimatta olo oli lähes loistava alusta loppuun saakka. Puolessa matkassa oikein mietin, että olenko edes hengästynyt, vaikka sykkeet kyllä nousivat mukavasti. Oli siis kertakaikkisen loistava lenkki!
Nyt vähän surettaa se, että a) en tiedä kuinka monesti tänä syksynä on enää näin hyvä juoksukeli. Rehellinen talvikin olisi ok, mutta sitä edeltää se hengenvaarallinen siirtymäkausi. Ja b) en pysty taas ennustamaan koska edes pääsen seuraavan kerran aamulenkille.
Suunnittelen parhaillaan pienen sisämallisen trampoliinin valjastamista tähän käyttötarkoitukseen. Haluan ainakin kokeilla, just for fun. Trampoliinilla kyllä syke on äkkiä taivaissa saakka, ja pohkeet hapoilla, mutta yhdessä sykemittarin kanssa haluaisin kokeilla vähän eri tekniikoita. Grand old lady Lenita Airistokin on pitänyt itsensä kuosissa ja kampauksensa kuohkeana jo vuosikymmenien ajan vain hyppimällä trampoliinillaan. Kuulemma.
Ja uus tukka on ihana! Hyvin pienellä vaivannäöllä sain sen märän juoksulenkin jälkeen taas edustuskelpoiseksi, ja palan halusta päästä kokeilemaan, miltä se TUNTUU salilla. Tai miltä se ei tunnu. Siis että ei ole enää alla ja solmussa ja tiellä ja takussa ja mitäkaikkea.
Tänään tuli sitten myös kauan odotettu uusi ruokaohjelma valmentajalta. Se oli aikalailla sitä mitä odotinkin, ja sitten ei kuitenkaan. Puuro pois, pasta pois, marjat pois.... tilalle pähkinöitä, öljyä ja proteiinia. Alkaa heti huomenna. Selvempi homma! Voi olla että parin päivän päästä täällä kiipeillään pitkin seiniä. Koska meni viikkoja, että sain sisuskaluni tottumaan esimerkiksi siihen kolossaaliseen 570 gramman aamupalaan. Ja nyt kun se sitten pieneneekin aika radikaalisti. Saatan tehdä muutamaan kertaan tuttavuutta nälän kanssa pitkästä aikaa.
Sain yllä olevan kuvan ystävältäni eilen viestinä. Noinhan se vähän menee. Vaikka toisaalta... voisin ehkä vaihtaa tuon ensimmäisen kohdan alimmaiseksi. Koska ymmärrys muutoksista tuntuu hiipivän omaan päähän todella hitaasti. Silmä kyllä näkee peilikuvan, mutta aivot eivät hahmota näkemäänsä. Ja tässä juuri piileekin ehkä tyytyväisyyden sudenkuoppa. Jossain pisteessä sitä luulee olevansa tyytyväinen, luulee olevansa valmis, vaikka olisi vasta hyvästi matkalla sinne, ja sitten vahingossa lyö koko homman ihan läskiksi. Ja nyt kun bilejalka vipattaa ja katse kiertää kaihoisasti A-marketin suuntaan kauppareissulla, on hyvä painaa mieleensä että tätä hommaa EI LYÖDÄ LÄSKIKSI. Ei enää ikinä!
Eli nyt sitten vaan huomisesta alkaen pähkinöitä, oliiviöljyä, raejuustoa.... Ja minä ja parsakaali BFF :D Rasvaa koneeseen ja iso vaihde päälle! Taas fuskasin tänä aamuna ja kävin puntarilla, ja homma on nyt niin, että tavoitteeseen on tasan kilo matkaa. Mutta riittääkö se?!? EI! Aikaa on kuitenkin vielä melkein viisi viikkoa. Viidessä viikossa mä teen vielä ihmeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti