Onneksi, ONNEKSI! meillä on huomenna välitapaaminen kaikkien kynnelle kykenevien superdieettiläisten kanssa. Tämä tulee niin kreivin aikaan! Ohjelmassa ei ole jumppaa eikä urheilua eikä mitään muutakaan ruumiillista, vaan jutustelua, ja mitä sitä nyt keksitäänkin.
Sen verran tiedän, että muutkin ovat painiskelleet kiusauksien kanssa, enkä ole siis ypöyksin omien pirujeni kanssa. Ongelma on vähän se vanhanaikainen. Paljon on jo saatu aikaan, ja periaatteessa voisi olla tyytyväinen, ja mieli laiskistuu. Parin viikon tauko treeneistä ei ole auttanut asiaa pätkän vertaa. Mutta fakta on se, että paljon on vielä matkaa jäljellä, ja yritän muistuttaa itseäni päivittäin, että joulukuussa kaikki vasta alkaa. Silloin alkaa superdieettikollegan hyvin sanomana LOPPUELÄMÄ.
Ruokailusta on tullut välttämätön paha, joka hoidetaan jotenkuten tiettyinä kellonaikana. Siitä seurauksena on erilaisia mössöjä, jotka eivät houkuttaisi kulkukoiraakaan sapuskoimaan.
No joo. Huomenna siis mielenvalmennusta ja maanantaina polkaistaan uusi viikko käyntiin. Ensi viikkoon kuuluu vielä kaksi fysiokäyntiä, mutta muuten selkä alkaa olla siinä kunnossa, että lihatalkoot voi pian jatkua. Aamulenkeille mieleni kovasti halajaa, ja kiukuttaa, että huomenna ei vielä pääse. Ellen sitten lähde jo neljältä aamulla, ennen kuin rautatiemonopoli kutsuu puoliskoa ansiotyöhön.
Ensi viikolla lupaan myös kirjoittaa jostain muustakin kuin mieliteoista ja kotona makaamisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti