tj 12

Tänään nyt vähän ärsyttää. Huh! Se on pitkä juttu. Siihen liittyy eräs radiokanava, jonka toimittajat mielellään postailevat sosiaaliseen mediaan erilaisia mielipiteitään ihmiskehoista ja treenaamisesta ja sen sellaisesta. Siellä etenkin naispuolisilla toimittajilla tuntuu olevan joku hyväksy itsesi sellaisena kuin olet -teema. Sitten yhdessä tykkääjien kanssa kauhistellaan, miten ihmeessä Kate Uptonia voidaan pitää liian isokokoisena. Minun mielestäni täysin yhdentekevää keskustelua, kun ottaa huomioon miltä sen naisen naama näyttää.

Kate Upton

Tänään sivuttiin taas aihetta, ja otsikkokin osui ihan naulan kantaan: Arvosta vartaloasi - millainen ikinä se onkaan. Jos et jaksa klikata linkkiä auki, niin siellä on siis atleetteja, telinevoimistelijoista sumopainijoihin riisuutunut kameran edessä. Ja mitä tästä opimme? No emme mitään.

Hyppään vähän toiseen aiheeseen, mutta liittyen samaan asiaan. Aikaisemmin tänä vuonna jonkin verran mediassa huomiota herätti jonkun kekseliään äiti-ihmisen beautiful body project. Yhtäkkiä kaikki tavisäidit rohkaistuivat valokuvaamaan itseään nakuna ja julkaisemaan vauvamahojaan netissä. Onhan se kaunis ajatus... anna arpiesi kertoa eletystä elämästä, menetit ehkä tissisi ja vyötärösi, mutta sait lapsen. 

 PLAAPLAAPLAA!!! 

Minä en ollut yksi heidän joukossaan. En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi sitä, jonka voi omalla toiminnallaan muuttaa, pitäisi sietää, saati sitten väen väkisin tykätä ja rakastaa? Miksi minun olisi pitänyt hyväksyä itseni sellaisena kuin esimerkiksi olin lapsemme ristiäisissä? Miksi minun mielestä pitäisi olla ok, että mahanahka on lörpähtänyt ja näytän edelleen raskaanaolevalta, vaikka lapseni on jo kohta kolmevuotias? Ja ennen kaikkea: MIKSI MINUN PITÄISI HYVÄKSYÄ SE, ETTÄ KAIKILLE EI KÄY NÄIN?!? Universumin suurin vääryys, joka ei selity minkään valtakunnan omenoilla eikä synninteolla.

Mutta sitten kun minun beautiful body project on saavuttamassa määränpäätään, voin mielihyvin julkaista itsestäni ihan mitä kuvia hyvänsä. Kuka tahansa voi olla se pullantuoksuinen ja -näköinen äiti, joka on menettänyt itsensä, eikä enää edes muista kuka on, minäkin oli ja päätin lakata olemasta.

Varsinainen joulumuori 24.12.2011

Kaikki mietteeni ja ajatukset koskevat edelleen vain ja ainoastaan minua itseäni. En seurannut perfect body -postauksia, enkä tiedä, ketkä kaikki minun tuntemistani ihmisistä siihen osallistuivat. Ehkä joku teistä, jotka tätäkin luette, lähti mukaan. En tiedä, joten en siis puhu teistä :D Mietin vain, että moniko lopulta pettää sillä mukahyväksynnällä vain itseään?

Tyytyväisyys tappaa kehityksen. Taas kerran toistan samaa asiaa. Ehkä siksi, että käsinkosketeltavaa tyytyväisyyttä on ollut taas havaittavissa, ja pitää oikein potkia itseään, että NYT EI OLE AIKA OLLA TYYTYVÄINEN. Ei kaksi viikkoa ennen loppua. Tai edes sen jälkeen. Tässä on vielä paljon tehtävää ja pitkä matka. Mihin? En tiedä :D Paremmaksi ihmiseksi, paremmaksi minäksi.

Tänään kävin sitten salilla rakentamassa taas muutaman solun sitä parempaa minää. Uuden saliohjelman ylävartalotreeni oli avausvuorossa, mutta vähän kehnolla menestyksellä. Pt E ei ollut paikalla, ja olisin ehkä muutamia hienosäätöseikkoja halunnut häneltä varmistaa. Osa laitteista tuntui olevan varsin maskuliinisessa mittakaavassa. Kun nostin penkkiä jossakin laitteessa niin ylös, että yletyin johonkin kahvaan, varpaani eivät edes hiponeet maata. Eräässä laitteessa pehmustettu tuki pitäisi kai tulla rintaa vasten kun treenataan yläselkää, ja minä sain lähinnä nojata poskeani  tätä tukea vasten, samalla kun käteni ja jalkani sätkivät osumatta mihinkään tasaiseen pintaan. Ja painojen kanssa sai kyllä todella olla kekseliäs. Jos jalkaprässissä 150kg menee leikiten, jotain käsijuttuja väänsin hampaat irvessä viidellä kilolla. Tätä pitää nyt vähän miettiä.....

Ainakin ohjelma oli siis tehokas ja sisälsi kyllä monia variaatioita kaikesta :) Olo oli aika hyytelöä vielä kotonakin, ja nyt on vähän ikävä sitä vanhaa ohjelmaa.