Päivä 28

Nälkä! Mikä ihana tekosyy....  Tai sitten ei! Salakavala nälkä hiipi eilen illalla vieraakseni, äärimmäisen kutsumattomana, ja ilostuttaa läsnäolollaan myös tänään. En voi sanoa kaivanneeni. Nälättömyys on ehdottomasti mukavampi olotila kuin tällainen ontto kolo vatsan seutuvilla. Onko tämä tunne tullut nyt jäädäkseen? Onko elimistöni nyt neljässä viikossa tottunut uuteen päiväjärjestykseensä, ja ilmoittaa nyt minulle, milloin on seuraava ruoka-aika. Jännää on sitten huomenna kokea, millainen olo on treenipäivinä. Tähän saakkahan etenkin treenin jälkeen on kaikista vähiten tehnyt mieli mitään nestettä tukevampaa.

Oi niitä aikoja...

Nälkä. Se on jännä tunne. Ennenvanhaan, nuorena ja tyhmänähän sitä luuli että nälkä ja laihtuminen ovat jotenkin sama asia. Voi luoja! Muistan kuinka pudotin  kymmenkunta kiloa ennen ylioppilasjuhliani! Elin pelkällä näkkileivällä ja salaatinlehdillä :( Juoksin, kävin kuntosalilla vähän nostelemassa tyttöpuntteja, ja juoksin. Ja jumppasin peppulihaksia suljettujen ovien takana asuntolassa erään pettämättömän janefonda-tyylisen ohjeen mukaan. Onneksi lakkiaispäivä koitti, eikä sen jälkeen enää tarvinnut.



Tässä siis vastalöydetyn näläntunteen ja vähän epämukavan paksun olon valossa odotan enemmän kauhulla kuin innolla huomisaamun puntarointia. Sieltä voi tulla ihan mitä vaan! Tässä kotisohvalla tyhjää toimittaessani ja vain päivän ruokahetkeä odottaessa huomaan myös, että on vähän vaikea VAIN OLLA. Siis että ei mitään liikuntasuoritusta tänään tiedossa. Ja tänään sitten tosiaan vaan ollaan. Meidän perheen pienimmäinen on jo omalta osaltaan pitänyt huolen siitä, että suklaankulutus kuitenkin pysyy taloudessa vakiona, vaikka äiti onkin nyt totaalikieltäytyjä. Minä itse kaivoin naftaliinista vanhan ystäväni, ja virittelen bff-suhdetta uudelleen pitkän kuivan kauden jälkeen. Saanko esitellä, pinkki miniPC:

Tämä laite on meillä koristanut lähinnä kirjahyllyä siitä saakka kun Mac tuli taloon, eli kauan. Hyvin toimii edelleen! Päättelin, että tämä sylissä on mukavampi kirjoitella blogia ja ylläpitää virtuaalisosiaalista elämää, kun tihrustaa kännykän näyttöä, joka kesäisen Turkin matkan seurauksena itseasiassa sekin on noin 578 osassa :D Välillä hiljaa mielessäni himoitsen jonkinlaista tablettia, mutta eikö tämä nyt ajaisi toistaiseksi saman asian?

Yksi asia, mistä en tykkää sitten yhtään, on erään saksalaisen halpakaupan vasta-avattu paistopiste. No, mikä pakko siellä on sitten käydä? Ei onneksi mikään. Tänään kävin viimeksi. Ostin suklaamuffinit (anteeksi, pidän kyllä enemmän siitä kielitoimiston tuomitsemasta sanasta MUFFINSSI) perheelle. Muffinit kuuluvat siihen äärimmäisen harvinaiseen ei-listaani leivoksissa, samaan sarjaan kuin kuivat, teollisesti valmistetut  donitsirinkilät ja kuivakakut. En tykkää. Ja sitten on aina niitä poikkeuksia. Arnoldsin donitsit, oman murun tekemä Arabialainen maustekakku ja sitten... Noita muffinsseja nyt en tietenkään ole maistanut, mutta puristelin ne hyvin ja seurasin vierestä sellaisen syöntiä. Toivon, ettei minun tarvitse ikinä sellaista syödä!

Mutta nyt on sitten tasan neljä täyttä dieettiviikkoa takana. Kolmasosa koko projektista. Ja voitte uskoa, että laskeskelen jo euroja ja veronpalautuksia ja joululahjoja ja pullonpalautusrahoja (!), että voisin ostaa pt E:n itselleni vielä toiseksi kolmeksi kuukaudeksi. Tai kuudeksi.... tai vaikka vuodeksi. Kahden viikon päästä ollaan jo puolessa välissä. Tänään sitten myös aloittaa toinen ryhmä, ja siitä tulee hauskaa! Saan uuden vertaistoverin itselleni :D Heti huomisesta alkaen ystäväni L liittyy diettaajien iloiseen joukkoon loistavan pt:n valvovan silmän alla.