päivä 23

Tänään oli sellainen päivä, että aamulenkit ei muuten onnistunut kuin turvallisesti syyskylmältä suojassa sisätiloissa. Olikin ihan käypä vaihtoehto viedä lapsi hoitoon, ja sitten salille juoksumatolle hoitamaa aamureipastelut. Näinä päivinähän toimitaan sitten niin, että aamupala kulkee repussa mukana työpaikalle.

Koska en ole ikinä elämässäni syönyt kelvokasta mikropuuroa, keitän puuron kotona valmiiksi, ja tupperwareja säästääkseni sekoitan aamiaisainekset jo kotona yhteen isoon kulhoon (joka itseasiassa on Ikean). Tänään jopa tunsin kevyttä noloutta nauttiessani aamuherkkua töissä, koska onhan se nyt ihan JÄRKYTTÄVÄN näköistä:

Herkkujen herkku!

Mutta hei! Maku on ihan ok :D

Meille tähdennettiin heti alussa, että ruoka on polttoainetta eikä nautinnon lähde, ja sitä se näköjään nyt onkin. Alkaa olla melko sama, mitä sitä syö, kunhan vaan syö.

Pt:ltä tuli palaute tuloksista, ja se oli aika lailla sitä mitä odotinkin, onneksi. Eli suunta on oikea, vaikka tahti hidastuisikin. Ja jälleen kerran totean itselleni, että TÄRKRINTÄ ON OLLA ITSELLEEN REHELLINEN. Ja sitä olen ollutkin.

Illalla innostuin vielä lähtemään salille crossarilla hoitamaan yhden viikon aerobisista treeneistä. Juomana oli Leaderin Carnitine -rasvanpolttojuoma, nolla kaloria. Hyvää, mutta ei niin herkkua kuin se Fastin mojitodrinksun makuinen :D 55 minuutissa ehdin kuuntelemaan Haloo Helsingin uusimman albumin Sptifysta, pohtimaan syntyjä syviä ja polttamaan 750 kcal :D

Joko tässä olis päivä pulkassa, että sais painaa päätä tyynyyn? Huomenna salitreeni, mutta ei aamulenkkiä. Annan vähän armoa taas kipuileville koivilleni, jotka eivät onneksi ottaneet crosstrainerista itseensä. Heti kun mulla kasvaa sormissa nahka, neulon reumalangasta jotkut ihqusäärystimet. (Pari viikkoa sitten enterovirus otti ja loi nahat käsistä, harmitonta, kivutonta mutta vähän kuvottavaa)