Päivä 24

Aamulenkitön päivä. Olipas autuas aamu. Heräsin kuitenkin jo klo 5:45 ja vietin mielenkiintoisia hetkiä... No, sen Ripped Hardcore rasvanpolttokapselin kanssa. Nyt tiedän, millä unihiekat karisee takuuvarmasti silmistä ;)

Eilen illalla vielä salilla pistäytyessäni jopa kolme kollegaa oli paikalla samaan aikaan. Tulin NIIIIIN äärettömän hyvälle mielelle tänään töissä, kun eräs heistä tunnusti tunteneensa jopa lievää kateutta nähdessään minut niin reippaana, niin motivoituneena ja niin silminähden innostuneena liikkumaan, ja kuinka elämänilo ja hyvä olo suorastaan säteili tahkotessani rasvamolekyylejä hajalle crosstrainerilla. Jotenkin näin se meni :) Ja siitä tuli kyllä oikeasti hyvä mieli. Ei tietenkään siitä kateudesta, mutta siitä että hyvä oloni oikeasti näkyy ulospäin.

Oikea minä, tai entinen minä, tai se arkiminä, ei oikeasti ole kovin herkästi innostuva saati ilostapursuileva päivänpaiste. Maailma on tehnyt minusta vähän melankolisuuteen taipuvaisen synkistelijän ja pessimistin, ja siksi olen itsekin yllättynyt näin nopeasti tapahtuneesta muutoksesta. Toistaiseksi tämä ilo kantaa tasan tarkkaan salilta lenkkipolulle saakka, eikä ylety vielä esimerkiksi kodinhoitoon tai muihin nimeltämainitsemattomiin jokapäiväisiin asioihin, mutta askel kerrallaan.

Kiitos, työkaverini (tiedän että luet tämän varmaan jossain vaiheessa) <3

Suoraan töistä menin taas salille. Uusintakierros maanantaina nostetuille painomäärille. Tuli hyvä fiilis myös siitä, että sain itse itseni tutisevaksi aladobiksi, ilman että kukaan huusi vieressä jaksamaan vielä senkin jälkeen kun ei enää jaksanut. Tehokkaasti ulkopuolisia ääniä vaimentavat luurit vaimentavat myös sen oman ähinän ja puhinan ja muut kivat äänitehosteet, mutta se nyt ei ehtinyt tulla mieleenkään, kuinka nololta se näyttää tai kuulostaa kun ei jaksa ja silti jaksaa.

Olen tässä kesän aikana tullut siihen tulokseen, että erilaiset urheilusuoritukset eivät välttämättä olekaan fysiikasta kiinni. Tarvitaan melkosta "kanttia" että yrittää. Se on ihan puhtaasti pääasia, että päättää haluta kokeilla. Tänä kesänä mä olen puhtaasti sitkeydellä ja päättäväisyydellä ylittänyt itseni monessa asiassa. Oikeastihan minä olen synnynnäinen sohvaperuna, musiikkionpelastanutminuturheilulta -nörtti.

 Kun vihdoin koko talven piinanneet selkäkivut saatiin kuriin, lähdin juoksemaan. Testailin maksimisykettä ja pidensin matkoja, mutta JUOKSIN! Ja olin onnellinen. Sitten juoksin elämäni pisimmän yhtäjaksoisen matkan 10,4 km aikaan 1h 19min, ja olin onnellinen. Tuo aika piti vielä ennen talvea rikkoa, mutta sitä nyt ei tainnut tapahtua. Sitten lähdin eräänä arki-iltana polkupyöräilemään. Pyöräilin neljä tuntia, 60 km. Ja olin onnellinen. Ja sitten pyöräilin 160 km yhden viikonlopun aikana, ja vietin maailmankaikkeuden parasta laatuaikaa itseni kanssa. Ja kaikki oli kiinni vain siitä, että uskalsin. Ainahan oli takaporttina soittaa jollekulle, että en mä nyt jaksanutkaan. Mutta en soittanut. Ja jos tuntui, että väsyttää, niin ajattelin aina että "ei matka tapa vaan vauhti", hidastin, ja taas jaksoi.

On myös korvien välissä se uskallus latoa se 150kg niitä painoja koneeseen. Hengittää, etsiä se oikea liikerata, että jaksaa eikä satu. On korvien välissä jaksaa vielä viimeiset toistot, vielä viimeinen sarja, koska mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? 

Koska nyt sain vähän purettua tätä henkistäkin puolta tekstiksi, on hyvä lyödä LÄSKIKSI koko homma. MINÄ JOIN TÄNÄÄN CAPPUCCINOA!!! En edes keksi mitään selitystä asialle. Niin vain kävi kun tarjottiin. Se maistui hyvälle ja lämpimälle ja ainakin sadalletuhannelle kalorille.





Ja vielä vähän ruoka-asiaa. Meidän asunto haisee nykyään PARSAKAALILLE. Haju tulee ulko-ovella vastaan kuin nyrkki päin naamaa. Äärimmäisen viehättävää. Onneksi meillä ei koskaan käy ketään. Täytyy alkaa polttelemaan jotain hajukynttilöisiä. Sitten lupasin kertoa siitä maailmanmullistavasta ruokakokeilusta.

Lékuen höyrykääre

Tällainen pötkö vaan uuniin

Tässä on ideana se, että kaikki ainekset kurkkua lukuunottamatta tuonne käärön sisään, mausteet ja uuniin. Asteita jonkun verran, useimmiten se on kai noin 200, ja tunteroinen... ehkä. Riisitkin kypsyvät pohjalla kun muista aineksista irtoaa sen verran nestettä. HUIPPUHELPPOA, joka kerta hyvää, ja aina maistuu. Mitä nyt määrä on edelleen ihan järkyttävän suuri :D Noita kun olisi kaksi... Mutta en raaskinnut vielä ostaa. 

Tässäpä sitä taas yhdeksi päiväksi, tuntoja ja tunnustuksia.