Päivä 25 ja 26

Eilinen, 25. päivä oli kokonaisuudessaan niin paljon hanurista, että ei ansainnut omaa blogimerkintäänsä. Iltaa kohden tunnelma kuitenkin pelastui. Sain kuin sainkin kanavoitua iltapäivän väsymyksen ja ketutuksen Body combat -tunnille, ja kyllä lähti! Jos jollakulla eilen illalla korvia kuumotti, niin kyllä, minä se olin, ajattelin lämpimiä ja läheisiä ajatuksia hakatessani kuvitteellisia vihollisia!

Koska teeni ajoittui iltaan, myös päivällinen ja iltapala vaihtoivat paikkoja, ja herkullinen pasta-parsakaaliateria nautittiin klo 21:30. Ja koska kaikki oli muutenkin jo ihan epäjärjestyksessä, ja kaveri pyysi vielä kahvittelemaan, totesin että mikä jottei. Nautimme siis paikallisen liikenneaseman tarjoamasta isosta take away -kahvikupillisesta lähes puolille öin eli sulkemisaikaan saakka.

Tänä aamuna sitten rohkaisin mieleni ja lähdin ajan säästämiseksi aamuaerobiselle suoraan kotiovelta. Synkkään ja pimeään ulkoilmaan, sateeseen tottakai! Mutta jostain syystä ei se ollutkaan niin kamalaa! Juostessa tuli äkkiä lämmin, jalat jaksoivat kantaa, ja sateen pystyi tietoisesti sulkemaan ajatusten ulkopuolelle. Lenkkimusiikiksi valikoitu tänä aamuna The Best of Uriah Heep. Temmollisesti ei missään tapauksessa parasta juoksumusiikkia, mutta sitä kuunnellessaan todella tuntee elävänsä ikuisesti. Olisin ehkä taas juossut maailman ääriin saakka, ellei aika olisi ollut rajallinen.  

Olen muuten ihan varma, että sateessa juokseminen kuluttaa vähintään 50% enemmän kaloreita, ihan vaan silkasta ketutuksesta ja sitkeydestä. Lisäksi oman henkikultani suojaamiseksi pukeuduin siihen purjemaisesti lepattavaan heijastinliiviin. En ota kantaa nyt siihen, kuinka monta nanoyksikköä se lisäsi ilmanvastusta ja raejuustonkulutusta.

Iltapäivällä otin varaslähdön töistä viikonloppuun. Täynnä tarmoa ja energiaa suunnistin salille. Tarmo ja energia riittivätkin pitkälle, sain piiskattua itsestäni jälleen kerran uusia ulottuvuuksia esiin. Suunnittelin jopa heti perään perjantain kunniaksi ylimääräistä tunnin juoksumattosessiota, mutta pakko myöntää puhdin loppuneen puolen tunnin jälkeen. Pukkarissa tasoittelikin henkeään sitten melko tunnistamaton ja tutiseva ihmisraunio. NIIN SIISTIÄ!!!!

Tänään töissä nautiskeltiin munkkikahveja, ja melkein liikutus valtasi mielen kun meitä diettaajiakaan ei oltu unohdettu <3

Eipä ollut vaikea valita

Koko projektin aikana otan enemmän tai vähemmän valokuvamateriaalia, joista voin  itsekin objektiivisesti seurata kehitystä. Toistaiseksi suurin osa noista kuvista jää ainakin toistaiseksi julkaisematta, mutta tänään isäntä halusi kuvata mun mielettömiä selkälihaksiani... siis siellä jossain :D Kotosalla meidän keskinäinen vitsi kyllä useimmiten on mun teräksiset pakaralihakseni, mutta niistä ette saa kuvaa (eikä niistä sellaista edes ole)!

Love doesn't need handles lukee salilla

Otetaan samanlainen kuva sitten myöhemmin, katsotaan tapahtuuko mitään. Näiden omakuvien myötä mennään muutenkin niin vahvasti epämukavuusalueella, että tässä ei voi tapahtua muuta kuin ihmeitä. Mutta koska se epämukavuusalueelle siirtyminen on erittäin suositeltavaa, niin mennään sitten rytinällä.